Bloggaajalla teknisiä ongelmia: tasapaino prakaa

Viimeksi päivitin blogialustan teknisistä ongelmista, nyt päivitän oman kehoni teknisistä ongelmista. Minulla alkoi nimittäin ikävä vaiva, jonka lääkäri diagnosoi hyvänlaatuiseksi asentohuimaukseksi. Hyvänlaatuista se on siksi, ettei pelottavalta tuntuva, voimakas kiertohuimaus liity mihinkään vakavaan neurologiseen sairauteen. Muuta hyvää siinä ei olekaan. Nyt ajattelin kirjoittaa vähän kokemuksistani tasapainoelimen sairauksista. Kuvitan tekstin tasapainosairaan kannalta hirvittävillä poiminnoilla retkiltäni!

Jää, etenkin märkä jää, on tasapainoiluhaasteiden klassikko. Pimeys nostaa vaikeustasoa. Tämä ruutu on Ruissalosta eräältä pöllöretkeltä. Samalla keikalla oli tarjolla myös jäisiä pitkospuita ja portaita.

Asentohuimauskohtaukset ovat "hyvänlaatuisuudestaan" huolimatta rankkoja. Päässäni heittää, kuin olisin tosi kovaa pyörivän karusellin kyydissä. Kun käännän päätäni, näkökenttä vilisee hedelmäpelin vauhdilla. Voin pahoin. Ruoka ei pysynyt aluksi sisällä, mutta onneksi pahoinvointilääke tehoaa.

En voi tehdä juuri muuta kuin pysytellä paikallani, välttää äkkinäisiä liikkeitä ja pään kääntelyä. Kirjojen ja lehtien lukeminenkin on vaikeaa - samalla tavalla kuin liikkuvan auton tai muun huojuvan kulkuneuvon kyydissä. Onneksi videoiden katselu onnistuu ja nyt myös kirjoittaminen, kun tsuumaa fontin riittävän isoksi.

Lumisiin, jäisiin ja lähmäisen märkiin kivikoihin päätyy aika usein hyppimään. Tämä kivikko sijaitsee lähimetsässäni.

Virossa on aika hirveitä lintutorneja. Tämä Suitsun torni Matsalunlahdella on vaikea terveelläkin tasapainoaistilla ja ihan päivänvalossakin. Vierailin kohteella yön hämärässä, enkä kiivennyt torniin.

Hyvänlaatuinen asentohuimaus johtuu tasapainoelimen kaarikäytäviin muodostuneesta sakasta, joka häiritsee tasapainoaistimusta. Ilmeisesti ei tiedetä, miksi näin tapahtuu, eikä vaivaan ole muuta hoitoa kuin tietynlainen liikesarja, jolla voidaan nopeuttaa sakan siirtymistä tasapainoelimessä. Liikesarjan tekeminen on epämukavaa, sillä se laukaisee voimakkaan hiumauksen.

Asentohuimaus ei siis ole jatkuvaa, vaan pyörimisen tunne ja näkökentän vilinä alkaa, kun päätä kääntää tiettyyn asentoon - minulla se tapahtuu, kun käännän katseen vasemmalle tai levossa käännyn vasemmalle kyljelle. Voimakkain huimaus jatkuu puolesta minuutista minuuttiin, mutta ällöttävä huojuva tunne pysyy pidempään. Kuitenkin, jos olen pitkään aivan aloillani ja vältän huimausta laukaisevia liikkeitä, olo tasaantuu ja pahoinvointi helpottuu.

Hyvänlaatuinen asentohuimaus ei ole vaarallinen vaiva, ainoastaan todella tukala, ja sen parantuminen voi kestään viikkoja, jopa kuukausia. Keskimäärin paraneminen vaatii kymmenen viikkoa. Vaiva voi myös uusiutua kerran parannuttuaan.

Salamajärven kansallispuiston maisemissa kulkevan Hirvaan kierroksen varrella on todella jännittäviä siltoja.

Huimaukseni käynnistyi vapun aattona aamulla herätessäni. Vaikka alku oli pelottava, siinä oli myös jotain hyvin tuttua: minulla on ollut aiemmin tasapainoelimen tulehdus eli vestibulaarineuroniitti (tunetaan myös nimillä tasapainohermon tulehdus ja vestibulaarineuriitti), jonka oireisiin kuuluu täsmälleen saman tuntuinen kiertohuimaus. Säikähdin aluksi, että onko minulla nyt jokin aivoverenkiertohäiriö, mutta kun muita oireita huimauksen lisäksi ei ilmennyt, tuumin, että eiköhän tämä ole uusi tasapainoelimen tulehdus tai jokin muu vastaavanlainen sairaus.

Menin sitten päivystykseen ja sain diagnoosin hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta. Tasapainoelimen tulehdus eroaa tästä asentohuimauksesta muun muassa siten, että ensinnä mainitussa huimaus voi olla jatkuvaa ja koordinaatiokyky heikkenee merkittävästi. Asentohuimauksen yhteydessä voi kävellä ja tehdä asioita melko normaalisti silloin, kuin huimauskohtaus ei ole meneillään, mutta tasapainoelimen tulehduksessa ei pysty välttämättä edes kävelemääm suoraan.

Metsässä tulee vastaan maastoesteitä. Edelliskesänä Kaarinassa Kuusiston yöretkellä piti selvitä tästä.

Tasapainoelimen tulehdus on oletetusti viruksen aiheuttama sairaus, joka ilmenee usein muiden tautien jälkitautina. Itse sairastin sen välittömästi norovirusvatsataudin jälkeen. Asentohuimaukseen ei taas liity ulkopuolista taudinaiheuttajaa tai tulehdustilaa.

Myös tasapainoelimen tulehdus voi kestää viikkoja. Onneksi kuitenkin molemmissa huimaussairauksissa, kuten vaikkapa myös monissa näkähäiriöissä, aivot alkavat pian paikata aistinelimen puutteita, jolloin olo helpottuu. Muistelen, että tasapainoelimen tulehdusta potiessani olin ensimmäisen viikon ajan sängyssä ja yökkäilin, mutta jo toisella viikolla pystyin liikkumaan - epävakaasti ja täysin vailla koordinaatiota, pitkin seiniä haparoiden, mutta huimausoireilu oli jo tasoittunut.

Niinpä olen optimistinen, että vaikka tämä asentohuimauskin jatkuisi pitkään, ehkäpä aivot alkavat paikata tasapainoaistin sekoilua niin, että olo helpottuu nopeammin. Itse asiassa tänään olo on jo hirveän paljon parempi kuin kahtena edellisenä päivänä! Pahoinvointilääke myös selkeästi tepsii - se vähentää yökötystä vaikkei poistakaan huimausta.

Luolaretket sisältävät paikoin vaativaa kiipeilyä. Kustavin Kivimaan kallioihin tutustuminen oli hienoa, mutta jäi minun osaltani maan tasalta ihasteluun ja ylhäällä etenevien kavereitten kuvaamiseen.

Melonnassa tarvitaan tasapainoa. Kävin kanoottiretkellä viimeksi syksyllä.

Aiemmin sairastetulla tasapainoelimen tulehduksella voi olla jokin yhteys myöhemmin ilmenevään hyvänlaatuiseen asentohuimaukseen. Tasapainoelimen tulehdus voi myös jättää pysyviä vaurioita tasapainoaistiin. Duodecim-lehden artikkelissa vuodelta 2004 sanotaan tasapainoelimen tulehduksen piktäaikaisista vaikutuksista seuraavaa:

"Joskus vestibulaarineuroniitin taudinkuva uusiutuu useaankin kertaan vuosien mittaan. -- Tavallisesti ainakin osittainen vajaatoiminta säilyy, jolloin järjestelmä on aiempaa haavoittuvampi muiden häiriöiden ilmaantuessa. -- Poikkeavan vaativat olosuhteet, kuten hämärässä metsäpolulla tai hangella liikkuminen tai ylös kurottaminen ja nopeat pään liikkeet, voivat horjuttaa tasapainoa pitkäänkin. Toipumisessa on myös suuria yksilöiden välisiä eroja, ja kaikki eivät saavuta koskaan aiempaa suoritustasoaan. Tasapainohäiriö voi ilmaantua uudelleen asentohuimauksen muodossa, jolloin se yleensä on hoidettavissa kaarikäytävät tyhjentävillä liikkeillä."

Voin allekirjoittaa kaikki yllä mainitut seikat. Ennen tasapainoelimen tulehdusta olin apina, joka kiipeili korkeanpaikankammosta huolimatta puissakin. Sen jälkeen olen ollut pysyvästi kömpelömpi ja siten myös epävarmempi esimerkiksi jäällä, lintutornien portaissa tai vanhoilla pitkospuilla taiteillessa. En juuri ajattele asiaa arjessa, mutta kyllä, tasapainoni on normaalia heikompi.

Märkiä kiviä ja virtaavaa vettä - todella vaikeaa tasapainoilumaastoa. Viime kesän Inarin reissulla tyydyin jälleen kuvaajan rooliin, kun kaverit hyppivät keskellä Pahtaojan koskea.

Nyt näiden asentohuimausoireiden vuoksi en ole kummemmin viettänyt vappua. Oli hankittu viiniä, mutta juominen ei ole sattumoisin houkutellut. Ei ole myöskään ikävä tivoliin! Silmissä pyörii, päässä heittää ja yököttää jo omasta takaa. Ei edes tee mieli lähteä lintutorneihin kiipeilemään tai istua auton kyydissä, vaikka määränpää olisi miten kiinnostava.

Eilen sain kyllä jo juhlaherkkuja nautittua pahoinvointilääkkeen turvin, ja tänään olen päässyt viettämään syntymäpäivääni huomattavasti positiivisemmissa merkeissä, kun vointi on kohentunut jo merkittävästi. Viini jää edelleen korkkaamatta, mutta olen sentään pystynyt olemaan jalkeilla ja nauttimaan sushi-illallisesta.

Pitkospuut, hämärä ja ympärillä vettä. Onneksi nämä Vajosuon kierroksen pitkokset ovat sentään aika vankat.

Täytyy vielä sanoa, että vaikka vaiva on tukala, niin olen iloinen siitä, että se osui juuri tähän pandemiakevääseen, eikä mihin tahansa muuhun. Nimittäin nyt ei olisi muutenkaan ollut suunnitteilla mitään kovin isoa vappuohjelmaa - toisin kuin minä tahansa muuna keväänä, jolloin olisi ollut aika paljon menoja peruttavaksi. Ylipäätään toukokuuni olisi normaalitilanteessa aivan täynnä suunnitelmia, joita saisi perua rankalla kädellä.

Olin kyllä eilen jo lannistuneena hyväksynyt sen seikan, että tulen lojumaan pahoinvoivana sängyssä vielä juhannuksenakin, mutta nyt paranemiskehitys näyttääkin yllättävän hyvältä. Nyt en enää odotakaan potevani kovin pahaa huimausta enää kovinkaan pitkään. Esimerkiksi suhtaudun ensi viikonloppuna pidettävään Tornien taiston koronakorvikkeeseen, Pihojen taistoon, jo sillä asenteella, että taidan kuin taidankin pystyä viettämään koko aamun menestyksekkäästi parvekkeella lintuja tarkkaillen.

Linturetkeily vie usein hämärällä lintutorneihin kiipeilemään. Tämä on vanha suosikkini, sittemmin lahoamisen vuoksi käytöstä poistettu Piikkiönlahden torni.

Tämmöinen sairaustietoisku tänään! Ehkäpä pääsen lähipäivinä jo postailemaan lisää arkistoon kasautuneita retkikertomuksia ja muita kevätkuulumisia, jos vointini jatkaa kohentumista ja pystyn pysyttelemään enemmän jalkeilla ja jaksan tuijottaa näyttöä.

Tämän postauksen tiedot hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta ovat peräisin lääkäriltä saamistani ohjeista sekä Lääkärikirja Duodecimistä. Tasapainoelimen tulehduksesta löysin muistikuvieni tueksi Duodecim-lehden artikkelin, mutta siitä ei ole potilaalle suunnattua sivua Lääkärikirjan puolella. Taudista löytyy muutenkin aika vähän tietoa, enkä tunne tietääkseni ketään muuta, joka olisi sairastanut sen. Tarjoaisinkin mieluusti vertaistukea muille tasapainosairaille.

Elämää poikkeusoloissa

Kun pandemia laajeni Suomeen, yksi toisensa perään asiat, jotka aiemmin täyttivät aikani, lakkasivat ikään kuin olemasta. Elämänpiiri pieneni. Olemiset ja tekemiset piti järjestää uusiksi. Elämä on nyt monella hyvällä tavalla yksinkertaisempaa - joskin myös yksipuolisempaa ja tietyiltä osin toki vaikeaakin.

Yliopiston ovet suljettiin muilta kuin kriittisiä tehtäviä hoitavalta henkilöstöltä. Sinne ei enää mennä luennoille, tietokoneluokkaan tai kirjastoon opiskelemaan, lounaalle tai kahville, eikä muutenkaan hengailemaan. CampusSportin kevätkausi keskeytyi, joten kuntosalit ovat kiinni, eikä ryhmäliikuntatunteja pidetä. Pitää osata kuntoilla omatoimisesti.

Uudenmaan rajojen sulkemisen myötä en käy enää Helsingissä kokouksissa, joita varten alkuvuoden aikana reissasin sinne aika monena viikonloppuna. En voi myöskään käydä tapaamassa lohjalaisia tai muitakaan uusmaalaisia, joiden luona normaalisti kävisin. Kahviloissa ja ravintoloissa ei saa enää viettää aikaa, joukkoliikennettä ei pidä turhaan käyttää, eikä hengailla porukoissa, joten myös suuri osa kotikaupungissa harrastetuista aktiviteeteista on hiipunut.

Aikaa ei kulu enää kaupoissa ja ostoskeskuksissa pyörimiseen. Kauppareissut tehdään nopeasti ja täsmällisesti, ja niitä on aika harvoin. Ruuanlaittoa tulee pakosti pohdittua ja suunniteltua enemmän, minkä myötä se tuntuu jotenkin helpommalta. Olemme myös tilanneet lounasta kotiinkuljetuksella sekä kerran Ruokaboksinkin saadaksemme vaihtelua ja vähentääksemme kauppareissuja.

Kaikenlaiset kokoukset ja palaverit, lounastapaamiset, kahvihetket, kavereiden kanssa hengailut ja illanvietot ovat siirtyneet etäyhteyksien varaan. Monia videopuhelualustoja on tullut kokeiltua. Aluksi tekniikka tuntui vaivalloiselta ja rasittavalta, mutta nyt joitain alustoja käyttää jo melko ketterästi. Kaikkeen tottuu. Tämä eristäytyminen on pakottanut melkoiseen tekniseen harppaukseen.

Olen ehtinyt kokea jo suoranaista sosiaalista ähkyä, kun olen tavannut etänä niin tiuhaan niin monia ihmisiä. Se on poikkeuksellista näin ulospäinsuuntautuneelle henkilölle. Normaalielämässä en vain ehtisi mitenkään kohdata yhtä paljon ihmisiä, sillä paikasta toiseen siirtymiset ja muut käänteet ottavat aikansa. Nyt kun videopuhelut ovat jokapäiväinen juttu ja osallistuminen vaikka mihin etähommiin on vähän liiankin helppoa, pitää selkeästi opetella uudella tavalla rajaamaan ja priorisoimaan.

Vähät työni olivat jo ennen pandemiaakin etätöitä. Toveri Krotti sen sijaan oli tavallisessa toimistotyössä ja siirtyi sieltä etätöihin kotiin. Tuntuu hyvällä tavalla hassulta viettää arkipäivät kaksin kotona. Toki molempien jatkuvasta kotona olosta seuraa muun muassa huomattavasti aiempaa enemmän tiskiä ja muuta siivottavaa. Tekeminen ei lopu kesken.

Arkipäivinä istuskelen aika paljon sohvalla läppärin kanssa opiskelemassa, tekemässä töitä, puuhaamassa vapaaehtoishommia tai harrastuksia taikka viettämässä aikaa ihmisten kanssa etäyhteydellä. Viikonloppuisin olen enemmän ulkona ja liikekannalla tai puuhailen pieniä juttuja kotona kasvien ja muiden projektien parissa.

On ihan outoa, kun ei ole enää lukematonta määrää vaihtoehtoja, mitä tekisi ja minne menisi. Kalenteri on tyhjä erilaisista menoista ja riennoista. Jäljellä olevat kalenterimerkinnät koskevat lähinnä erilaisia etätapaamisia. Viikonloput ovat vapaita pitkälle kesään. Se on poikkeuksellista - normaalisti tässä vaiheessa vuotta kesäviikonloppuni ovat aika lailla täyteen buukattuja.

Harrastusmahdollisuuksien huvettua niitä vähiä jäljelle jääneitä ehtii toteuttaa aiempaa enemmän. Retkeilylle on vapautunut hurjasti aikaa, kun kalenteri on tyystin tyhjentynyt muista viikonloppuriennoista. Siitäkös olenkin iloinnut! Nyt on muutenkin vuoden parhaat retkeilyajat käsillä - kevät vyöryy eteenpäin, muuttolinnut virtaavat Suomeen ja äänimaisema täyttyy linnunlaululla.

Kun on painava syy välttää ruuhkaisimpia kohteita ja pysyä poissa suosituilta tulenteko- ja taukopaikoilta, olen retkeillyt aivan erityisesti epäsuosituilla ja vähemmän tunnetuilla kohteilla. Olen haahuillut lähimetsän syrjäisemmillä pikkupoluilla. En ole juuri käynyt kaupungin lähilintutorneilla, vaan vähän kauempana, epämääräisemmissä paikoissa. Kansallispuistoista olen pysynyt toistaiseksi kokonaan poissa, mutta retki Vajosuolle teerisoidinta tarkkailemaan on kyllä suunnitelmissa.

Nämä kuvat ovat Halisista Virnamäeltä, missä kävin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Siellä oli kyllä melkoisesti muita ulkoilijoita, mutta sekaan mahtui ja turvavälejä pystyi vielä hyvin pitämään. Kuulin tuona päivänä peipon laulavan ensimmäistä kertaa tänä keväänä!

Tieto pandemian kamaluudesta piileskelee alati jossain mielen sopukoissa, mutta enimmäkseen se kaikki tuntuu hyvin kaukaiselta täältä omasta kuplastani tarkasteltuna. Välillä iskee ahdistus ja huoli, mutta onneksi murheiden kanssa pärjää, kun voi liikkua luonnossa ja jutella ystävien kanssa. Enimmäkseen en juuri ajattele, mitä oman kuplani ulkopuolella tapahtuu. Etenen vain päivä kerrallaan omissa kuvioissani.

Toivottavasti te lukijatkin olette jakselleet hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti näinä poikkeuksellisina aikoina.

Vuosikymmenen saavutukset

Vuosikymmen ei voine vaihtua ilman "mitä olen saavuttanut tällä vuosikymmenellä" ja "mitä aion saavuttaa seuraavalla vuosikymmenellä" -pohdintoja. Näiden asioiden miettiminen voikin parhaimmillaan olla oikein antoisaa. Viime kuukausien aikana olen kuitenkin törmännyt lukuisiin aihetta käsitteleviin keskusteluihin, joissa sävy on ollut suorastaan ankea. Haudottuani asiaa aikani ajattelin sanoa sanasen siitä.

Mikä mättää? Olen ehkä lukenut ja kuunnellut vääriä keskusteluja, mutta jotenkin tuntuu, että näitä kysymyksiä on vallan tavanmukaista käsitellä vain yhdestä tulokulmasta. Vastaan on tullut hyvin monta listaa työpaikoista, tuloista ja ylennyksistä ynnä muusta sellaisesta CV:n ja pankkitilien sisältöön liittyvästä.

Sen sijaan edes minun niin sanotussa kuplassani - jossa noin muuten osataan olla aika hyviä - ei ole ollenkaan riittävästi annettu arvoa muunlaisille seikoille. Seassa on toki vilahtanut mainintoja parisuhteista tai lapsista, lemmikeistäkin, ehkä matkailusta tai sen semmoisesta, mutta oletusarvoinen painotus tuntuu olevan kuitenkin rahassa ja statuksessa.

Mielestäni olennaisinta siinä, mitä vuosikymmenen aikana on saavuttanut, ei todellakaan pitäisi olla se, mitä näkyy papereilla ja pankkitileillä. Olemme paljon enemmän kuin statuksemme ja rahamme. Menneen vuosikymmenen suurimpien saavutustemme ja tärkeimpien kohokohtiemme pitäisi löytyä jostain muualta.

Olisi suorastaan surullista, jos mitään muuta mainitsemisen arvoista ei olisi saavuttanut. Samoin elämässä toivoisi olevan muutakin tavoiteltavaa. Ymmärrän toki, että muut asiat voivat olla vaikeammin määriteltäviä, eivät niin helppoja pukea sanoiksi, mutta soisin ainakin yritettävän.

En ajatellut käydä seikkaperäisesti läpi, mitä itse saavutin 2010-luvun aikana, mutta jotain haluaisin kuitenkin sanoa. Vietin suurimman osan vuosikymmenestä yliopistolla perustutkinto-opiskelijana sekä sairaslomalla, en rikastunut tai tehnyt mitään muutakaan kapitalistiselta katsantokannalta tarkastellen merkittävää, mutta saavutin paljon muita asioita.

Vapaaehtoistyössä, järjestötoiminnassa ja ympäristöaktivismissa saavutukseni saattaisivat näyttää aika komeiltakin, jos niitä haluaisi alkaa listata. Samoin monien muiden harrastusten parissa tuli opittua ja koettua vaikka mitä hienoa. Itselleni se kaikkein merkityksellisin asia lienee kuitenkin sukellus ihmismielen syövereihin, omaan päähäni. Se on se päällimmäinen asia, minkä muistan, kun mietin, mitä tein 2010-luvulla.

Vuosikymmenen aikana ehdin käydä huipulla ja pohjalla. Koin hetken täydellistä onnellisuutta, mutta päädyin pian kokeilemaan jaksamiseni äärirajoja, uuvuin ja masennuin. Siitä alkoi pitkä ja vaappuva taival kohti parempaa. Arvelen, että vuosikymmenen suurimmat saavutukseni ja kohokohtani liittyvät tähän matkaan.

Jos voisin palata takaisin tekemään järkevämpiä valintoja, tekisin tietysti kaikkeni, että voisin välttyä edes osalta siitä rämpimisestä ja räpiköinnistä. Nyt kun asiat ovat kuitenkin niin kuin ovat, eikä vanhoja valintoja katumalla voi enää muuttaa mitään, koen ehkä hieman yllättäen myös kiitollisuutta. Olen oppinut paljon ja muuttunut vaikean matkani myötä - ainakin omasta mielestäni - vähän paremmaksi henkilöksi.

Minulle ei ole enää epäselvää, mikä elämässä on tärkeää. Tiedän, ettei tarvitse olla paras voidakseen olla juuri sopivan hyvä, ja ettei kukaan tule jakamaan palkintoja niille, jotka raatavat ylitöitä hyvinvointinsa kustannuksella.

Olen oppinut, ettei ihmisiä ole viisasta kohdella miten sattuu vain sen perusteella, mitä heistä voi äkkiseltään päätellä. Useimmat meistä eivät ole sitä, miltä näyttävät, ja monet meistä käyvät päässään taisteluita, joista muut eivät tiedä mitään. Viisainta on siis suhtautua lähtökohtaisesti aina lempeästi ja hyväksyvästi. Samaa periaatetta on hyvä noudattaa myös omaa itseään kohtaan.

Ehkä vielä yksi tärkeimmistä asioista, joista olen kaikista vaikeuksista huolimatta kiitollinen, on todellisten ystävien löytäminen. Silloin, kun lakkasin olemasta pelkästään hauskaa ja kevyttä seuraa, jotkut ihmiset kaikkosivat ympäriltäni, mutta toiset jäivät vierelleni. Jotkut jopa tulivat jäädäkseen juuri silloin, kun en uskonut voivani tehdä hyvää vaikutusta kehenkään.

Ei niin suurta pahaa, etteikö siinä olisi vähän jotain hyvääkin.

Entäpä tavoitteet seuraavalle vuosikymmenelle? Kysymys johtaa helposti tyypillisten uudenvuodenlupausten kaltaisiin ylilyönteihin jopa kymmenkertaisella kaliiberilla, mutta pyrin välttelemään niitä. Jos jonkin tavoitteen asettaisin, niin ehkäpä se olisi pitää kiinni niistä hyvistä asioista, joita minulla nyt on, ja jatkaa matkaa siihen suuntaan, mihin olen menossa.

Muistettakoon, että mitä parhain saavutus on jo se, että on ylipäänsä ollut olemassa ja elellyt elämäänsä, ja samoin se on myös oikein hyvä tavoite tulevaisuudelle.

Näin pohdinnoin alkakoon uusi vuosi blogin parissa. Kuvat ovat viime tammikuulta. Silloin Turussa oli lunta. Nyt on viitisen astetta lämmintä. Tänään oli onneksi myös valoisaa ja todella kaunis auringonlasku.

Jouluinen lojuminen

Minulle yksi parhaista asioista joulussa on kotona lojuminen. Se kun joulunpyhien jälkeen ei enää hahmota, mikä viikonpäivä on meneillään. Kun ei moneen päivään tarvitse käydä kaupassa tai pohtia, mitä ruokaa laittaisi, koska jouluruokia on hankittu niin yltäkylläisesti, etteivät ne ihan tuosta vain lopu kesken - eivät vaikka kavereita tulisi kylään auttamaan niiden tuhoamisessa.

En toki lojunut koko joulun yli kotosalla, mutta riittävästi kuitenkin saadakseni täydellisen joululojumiskokemuksen. Ei tässä välipäivinäkään ole ollut juuri mitään kummempaa ohjelmaa, joten olen voinut rauhassa jatkaa joululojumista. Ah, mitä luksusta!

Tähän joululojumistoimintaan kuuluu tietysti myös mahdollisuus käydä retkellä lähiluonnossa tai kahvilla kaverin luona ilman, että asiaa täytyy juurikaan miettiä tai sumplia. Lojumisessa onkin kyse enemmän mielentilasta kuin varsinaisesta fyysisestä lojumisesta. Se on sitä, kun on lomalla kaikesta ja vapaa vain olemaan.

On vapaa nukkumaankin, miten paljon tahtoo. Vuorokaudenajoilla ei ole niin väliä, koska ulkona on kuitenkin kaiken aikaa joko hämärää tai pimeää. Voi mennä nukkumaan ja herätä juuri silloin, kun tuntuu sopivalta. Paitsi tietysti jos aikoo käydä linturetkellä. Sitä varten kannattaa yrittää nousta sellaiseen aikaan, että ehtii kohteeseen ennen kuin hämärä taittuu pimeydeksi.

Viime päivinä on tullut tehtyä mukavasti kävelylenkkejä ja pari lähiluontoretkeäkin. Jouluherkut maittavat vielä paremmin, kun käy aina välillä ulkona heiluttelemassa jalkojaan rivakasti. Ulkoilusäät ovat olleet ihan hyviä, joskaan eivät juurikaan perinteisen jouluisia. Tapaninpäiväksi tosin saatiin vähän pakkasta ja kevyesti lunta, ja myös eilen oli kylmää ja peräti aurinkoista.

Maisemakuva on vanhalta kotiseudultani, missä kävin tapaninpäivänä kuljeskelemassa. Jouluaattona ja tänään retkeilin puolestaan Ruissalossa, mutta niistä retkistä kirjoittanen myöhemmin lisää. Ihan pian on myös aika perata vuoden lintuhaasteitteni tulokset. Vuottahan on jäljellä enää pari päivää!

Teijon joulumarkkinat

Pääsin kuin pääsinkin käymään tänä vuonna joulumarkkinoilla Teijossa. Päivä oli kirkas ja luminen, oikein jouluisen tunnelmallinen. Salossa Teijon kansallispuiston kupeessa oli siis samana päivänä meneillään kahdet joulumarkkinat. Aloitimme kierroksen Teijon masuunilta, sillä siellä myyjäiset alkoivat ja loppuivat aikaisemmin kuin Mathildedalissa, missä kojut olivat auki vielä illan pimennyttyä.

Tämä oli ensimmäinen vierailuni Teijon masuunilla, ja parasta olikin itse paikkaan tutustuminen. Vanhoissa 1600-luvun rautaruukin jyhkeissä tiloissa toimii nykyään kahvila, taidegalleria, käsityöverstaita ja puoti. Galleriassa esillä oleva Nordisk Akvarell -näyttely oli erittäin vaikuttava ja inspiroiva!

Masuunin myyjäiset olivat yllättävän isot, mutta valikoimassa oli melko paljon sellaista, minkä luokittelen krääsäksi tai mistä en ole juuri kiinnostunut. Mukavia löytöjä tuli kuitenkin tehtyä. Myyjäiset sijaitsivat pitkälti sisätiloissa, jotka eivät olleen kauhean tunnelmalliset, mutta ainakin oli lämmin.

Masuunin sisäänkäynnillä oli pientä mukavaa koristelua.

Ilta-aurinko valaisi kauniisti.

Masuunilta jatkoimme sitten Mathildedaliin Joulukylän markkinoille. Mathildedal on minulle tuttu paikka lukuisilta Teijon-retkiltä, joiden yhteydessä siellä on tullut käytyä milloin kahvilla, milloin puoteja kiertelemässä. Olen aivan ihastunut eloisaan pikku ruukkikylään, ja oli tosi mukavaa päästä fiilistelemään sitä jouluisissa markkinatunnelmissa.

Pakkasta oli ehtinyt olla vasta sen verran lyhyen aikaa, että joki kuohui aivan sulana ja vesiratas pyöri.

Markkinat olivat vallan mainiot. Rannassa oli kojuja sekä ulkona että useammassa sisätilassa, minkä lisäksi tietysti kylän kiinteät puodit ja ravintolat sekä leipomo ja panimo olivat auki. Valikoima oli monipuolinen ja kiinnostava, mutta ruuhkan vuoksi etenin välillä vähän suurpiirteisesti silmäillen.

Kävimme ensiksi panimolla, missä tarjottiin olutmaistiaisia, sekä leipomossa, mistä ostimme leipää ja lähituottajan ulkokananmunia. Kuljimme rantaan markkina-alueelle alpakkalaitumen ohi. Alpakat olivat juuri syömässä, joten niitä ei päässyt taputtelemaan, ja näyttivät lähinnä takapuolta kameraan päin.

Kyläleipuri toimii Matildankartanossa.

Silloin, kun alpakoilla on ruokahetki, niitä on turha yrittää häiritä.

Ruukin kehräämön puodista voi ostaa kylällä tehtyjä alpakkatuotteita.

Pakkanen kiristyi illan mittaan. Niinpä olikin hyvä, että markkinat olivat osittain sisätiloissa, jotta pystyi välillä lämmittelemään. Markkinoiden myötä pääsi myös käymään sellaisissa rakennuksissa, jotka eivät yleensä ole auki ja joita on aiemmin tullut ihasteltua vain ulkopuolelta. Kylän vanhat talot ovat niin nättejä! Kaikki paikat oli myös koristeltu hienosti valoin ja lyhdyin.

Mitkä ihanat valot!

Ruuhka vähän yllätti. Tiesin, että Mathildedal on matkailijoiden suosiossa, mutten olisi osannut odottaa ihan tällaista. Autoja oli joka puolella, ja ihmiset palloilivat ympäriinsä pitkin teitä. Ehkäpä jonkinlainen liikenteenohjaus ja paikoitustilan osoittaminen kauempaa kylän keskuksesta olisi voinut olla järkevää. Onneksi mahduimme vielä ongelmitta sekaan, kun olimme liikkeellä ajoissa. Ilmeisesti tapahtumaan oli myös bussikuljetuksia, mutta silti enemmistö kävijöistä näytti olevan liikkeellä omin autoin.

Mainion markkinakiertelyn ja parin pienen hankinnan jälkeen siirryimme vielä PetriS Chocolate Roomin suklaakahvilaan. Alkoi olla jo jossain määrin nälkä, ja kyläravintolassa oli täyttä, eikä sataman krouvi oikein houkutellut, joten ilahduimme kovasti, kun suklaakahvilasta sai suhteellisen edullisesti suhteellisen isot annokset herkullista riisipuuroa. Kyllä kelpasi lämmitellä puurokulhon ääressä suklaakahvilan tunnelmallisessa päätyhuoneessa, josta löytyi kuin löytyikin sopivasti vapaa pöytä meille.

Mutta mitä olisikaan hyvä seikkailu ilman painajaismaista ajomatkaa? Nimittäin kahvittelumme aikana olikin alkanut tulla lunta, joten meillä oli edessämme ajo pieniä teitä pimeällä lumipyryssä. Kaikista ajo-olosuhteista vähiten tykkään lumisateesta pimeällä - silloin ei näe mitään ja tuntuu, kuin ei liikkuisi eteenpäin vaan pysyisi paikallaan tai etenisi taaksepäin, tai kuin olisi avaruusaluksessa.

Matka sujui kuitenkin ihan turvallisesti. Saimme lopulta ihailla kuutamoakin, kun lumisade väistyi ja taivas taas kirkastui. Markkinapäivä oli kyllä antoisa, ja ainakin Mathildedalin markkinoilla voisi käydä ensi vuonnakin.

PS. Hyvää joulua kaikille! Jos nyt en satu enää postaamaan mitään ennen sitä.

Kiinnostavimmat markkinat, puodit ja myyjäiset joulun hankintoihin

Joulunaika on täynnä tunnelmallisia markkinoita ja myyjäisiä. Tietyissä tapahtumissa käyminen on muodostunut minulle jo perinteeksi, mutta niiden lisäksi tulen joka vuosi bonganneeksi yhä uusia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, jotka sitten merkitsen kalenteriini. No, en tietenkään ehdi kaikkialle, eikä se ole toki tarkoituskaan, mutta tykkään silti laitta menovinkit ylös, jos vaikka sattuukin sellainen hetki, että voisi lähteä. Tänä vuonna listani alkaa olla jo nyt aika kattava, joten ajattelin jakaa sen.

Hyvät joulumarkkinat tarjoavat mahdollisuuden päästä ostamaan pienten paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tuotteita sen sijaan, että shoppailisi marketista halpatuontimassatuotantotavaraa.  Jos siis on tarpeen hankkia jotain jouluksi, markkinat ovat oiva tilaisuus. Pitää tietysti olla tarkkana, ettei päädy markkinatunnelman viemänä tekemään tarpeettomia heräteostoksia tai vaikkapa sorru ostamaan tuontikrääsää vain, koska sitä myydään ylihintaan kotimaisen käsityötavaran rinnalla. Alkuperän tiedusteleminen tulee minulla onneksi jo selkärangasta.

Kun lisään markkinoita, myyjäisiä ja puoteja listalleni, pidän paikallisuutta ja käsityöläispainotteisuutta olennaisimpana seikkana. Mitään muuta varsinaista logiikkaahan minulla ei ole siinä, mitä listalle päätyy ja mitä ei, vaan olen vain poiminut tietooni tulleista ihan summan mutikassa sellaiset, jotka sattuivat tuntumaan omasta mielestäni houkuttelevimmilta ja kiinnostavimmilta. Aluerajauskin on vähän epämääräinen, mutta sellainen minä olen. Olkaa siis hyvät, tässä joulun 2019 listaus!

Turun ja lähiseudun kiinnostavimmat joulumarkkinat, joulupuodit ja joulumyyjäiset:

Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 23.-24.11., 30.11.-1.12., 7.-8.12. ja 14.-15.12. klo 11–17
Klassikko! Olen käynyt näillä markkinoilla suunnilleen joka vuosi, kun olen asunut Turussa, ja aion käydä jatkossakin ammentamassa jouluista tunnelmaa, ostamassa herkkuja ja tsekkailemassa tarjontaa. Markkinat ovat laajat ja monipuoliset, valikoima painottuu pieniin käsityöläistoimijoihin, ja tunnelma on hienon miljöön ansiosta mukavan vanhanaikainen. Ohjelmaakin on musiikkiesityksistä näytelmiin. Plussana on pitkä aikahaarukka, jonka ansiosta markkinoille ehtii varmemmin.

Teijon Masuunin perinteiset käsityöläisten joulumarkkinat 30.11.-1.12. klo 11-16
Kuulin näistä viime vuonna, mutta en ehtinyt käydä, joten nyt on kova yritys päästä osallistumaan. Markkinoiden aikaan kaikki masuunin puodit ja myymälät, taide- ja käsityöputiikki, taidenäyttely ja kahvila ovat avoinna, enkä ole vielä koskaan käynyt niissä. Lisäksi sijainti Teijon kansallispuiston kyljessä on ehdoton valtti.

Mathildedalin Joulukylän joulumarkkinat 30.11. klo 14-19
Sama homma kuin Teijon Masuunin markkinoiden kohdalla - tänä vuonna haluan käydä täällä! Onneksi Masuuni ja Mathildedal sijaitsevat lähellä toisiaan, joten samana päivänä ehtii vierailla molemmissa, ja ehkäpä myös kuljeskella kansallispuistossa. Mathildedal on ihana paikka, jossa tykkään käydä vaikkapa kahvilla, kun olen retkeilemässä Teijossa. Erikoisen mukava juttu ovat alpakat, joita saattaa päästä taputtamaan. Kaikki Mathildedalin puodit, kahvilat ja ravintolat ovat myös auki markkinapäivänä ja palvelevat normaalia pidempään.

Fiskarsin Ruukin joulu 26.11.-6.1.
Satuin lukemaan tästä ja oli kyllä pakko laittaa kalenteriin, vaikken ole varma, tulenko lähteneeksi käymään. Monenlaista olisi kyllä luvassa loppiaiselle asti. Eniten houkuttelisivat joulumarkkinat 30.11.-1.12. Ne ovat kyllä samana viikonloppuna kuin markkinat Teijossa. En ole ikinä vielä käynyt Fiskarsissa, joten senkin puolesta houkuttelisi.

Suomen suurimmat joulumyyjäiset Turun Messukeskuksessa 14.12. klo 11-16
Tämäkin on minulle toistaiseksi vieras tapahtuma, enkä tiedä, minkälaisesta krääsätykityksestä on kyse, mutta ainakin tapahtumassa sanotaan olevan myynnissä ennen kaikkea kotimaisia käsityöläistuotteita. Kuulostaa siis lupaavalta. Sisäänpääsykin on ilmainen.

Lohjan menneen ajan joulumarkkinat 14.12. klo 10-16 ja 15.12. klo 11-16
Parhaat joulumarkkinat! Näillekin menen joka vuosi. Markkinat ovat tosi isot, valikoima on monipuolinen ja tunnelma mainio. Valtaosa myyjistä on pieniä paikallisia toimijoita, joita ei juuri missään muualla näekään. Ehkä vuosien varrella, kun tapahtuma on kasvanut, menneen ajan meininki on vähän lipsunut modernimpaan suuntaan ja joukkoon on ujuttautunut isompia toimijoita ja myös tuontikrääsän myyjiä, mutta silti nämä ovat minulle yhä ne parhaat joulumarkkinat. Ohessa pääsee tutustumaan myös Lohjan museoon ja Pyhän Laurin kirkkoon.

Iso-Puolalan joulupuoti 14.11.-22.12. 
Turun keskustassa Puolalanmäellä sijaitsee vanha Iso-Puolalan talo, jossa pidetään ihanaa joulun alla kahvilaa ja puotia. Kahvila on auki torstaista sunnuntaihin klo 12-16 päärakennuksessa, joka on rakennettu 1700-luvun lopulla. Vinttipuodissa myydään floristiikkatuotteita ja vanhoja sisustusesineitä to-su klo 11-16. Joululiiterin myyjäisistä saa ostaa käsityöläistuotteita lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Kävin viime vuonna täällä ja iloitsin.

Sitten vielä muutama lisämahdollisuus:

Odotan, järjestävätkö Turun kukka- ja puutarhamyymälät tänäkin vuonna myyjäisiä, sillä viime vuosina niin Flörillä kuin Viherlassilallakin on ollut ihan mainiot pikkymyyjäiset.

Pysyn kuulolla Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan tapahtumista. Vierailu sisäpuutarhan valossa ja lämmössä on erityisen mukavaa näin vuoden pimeimpään aikaan, ja puutarhan puodista löytää parhaat joululahjat kasviharrastajalle.

Turun museot virittäytyvät joulutunnelmaan, ja usein museopuoteihin tulee sen myötä kaikenlaista kivaa, kuten tosi ihania kortteja. Kävin viime vuonna käsityöläismuseossa ja Qwenselin talossa fiilistelemässä joulunäyttelyitä.

Tuorlan majatalon puoti Kaarinassa on myös ollut hyvä paikka etsiä persoonallisia pientuottajien herkkuja ja käsityöesineitä. Yksi puodin huoneista on usein omistettu kokonaan joulujutuille.

Kuvat ovat talvisesta Mathildedalista viime joulukuulta lukuun ottamatta ensimmäistä heppakärrykuvaa. Se on Lohjan joulumarkkinoilta kolmen vuoden takaa.

Nyt kun olen puhunut sopivasti jouluostoksista, lienee paikallaan linkittää vastapainoksi pari viime vuosien joulupostaustani, joissa avaan muun muassa, mitä oikeastaan ajattelen joululahjoista ja ostamisesta:

Mukavia joululahjoja (21.12.2017)
Stressitön joulu (1.12.2016)

Onko teillä tapana käydä joulumarkkinoilla?

Lumisadefiilishetki

Oi, lumi! Sitä on ollut kovasti ikävä, vaikkei sitä kesällä oikein osaa tunnustaakaan. Oli ihanaa herätä valkoiseen aamuun. Olin täynnä virtaa ja iloa aivan eri tavalla kuin viime viikkoina. Lumeton loppusyksyn päivä on synkkä. Lumi tuo valon, ihmeellisen kuulauden. Heti täällä sisälläkin on valoisaa, vaikka taivas on pilvinen.

Tänä vuonna siitä ei olekaan niin kovin kauan, kun viimeksi pääsin kulkemaan vasta sataneella lumella ja räpsyttelemään hiutaleita ripsistä. Kesäkuun alussa Inarissa nimittäin tuli vielä ihan kivasti lunta. Olen vähän huono kirjoittamaan blogiin juttuja aivan toisista tunnelmista kuin parhaillaan vallitsevista. Niinpä kirjoitukseni elävätkin aika pitkälti vuodenajan mukaan, eikä muutaman kuukauden takaisia asioita tule kauheasti julkaistua, jos niitä ei ole saman tien ehtinyt kirjoittaa.

Juuri nyt, kun ulkona on jollain tapaa saman näköistä ja lämpötilatkin huitelevat samoissa lukemissa kuin kesäkuisella Lapin-reissullani, tuli kuitenkin sellainen fiilis, että voisin viimein koota tänne juttua siltä keikalta. Lumisade inspiroi kirjoittamaan lumisateesta. Ensin minun pitää kuitenkin kahlata kaikki reissun lukuisat valokuvat läpi ja kaapia niistä kasaan jotain edustavaa.

Kun saavuin Inariin kesäkuun kymmenentenä päivänä, taivaalta tuiskutti isoja märkiä hiutaleita.

En yleensä odota talvea Turkuun vielä tähän aikaan syksystä, vaikka toisaalta ensimmäinen lumisade onkin tosi monena vuonna saatu isosiskoni syntymäpäivän aikoihin, kuten nytkin. Varsinainen talvi on antanut odottaa itseään kuitenkin jo aivan tavanmukaisesti pitkälle joulukuuhun, jos ei peräti tammikuulle asti.

Vietimme siskon kolmikymppissynttäreitä viime lauantaina. Syntymäpäivät ovat erikoisen hyviä muistuttamaan siitä, miten aika juoksee. Vastahan me olimme kakaroita! Nyt se leidi on jo kolmekymppinen eli toisin sanoen aikuinen, ja minun vuoroni on jo parin vuoden päästä.

Aika on yksi niistä asioista, jotka saavat minut aina liikuttumaan. Ajan kuluminen tekee ihan tavallisistakin jutuista jotenkin kovin kauniita, merkittäviä ja painavia, ja se on minusta sekä ihanaa että pelottavaa. Miltäköhän sitten tuntuu, kun alkaa olla oikeasti vanha - kun aikaa on takana jo lähemmäs vuosisata?

Tykkään lumettomista pimeistä marraskuista. Olen niin tottunut ja tykästynyt niihin, että suorastaan harmittaisi, jos pysyvä lumi tulisi jo kuun alussa. On mukavaa, että sitä saatiin nyt vähäsen, mutta on myös mukavaa, että se sulaa jo pois. Minusta on miellyttävää fiilistellä pimeyttä ja värittömyyttä hetken aikaa ennen kuin maisema muuttuu valkoiseksi ja tunnelma kääntyy väkisinkin joulun odotusta kohti.

Ennen kuin aloitetaan mitään jouluhupsutteluja on aika viettää kekriä ja sen jälkeen levähtää hetki hiljaisen ja pimeän vuodenajan äärellä. Meillä hösätään tällä viikolla kekrivalmistelujen parissa, sillä olemme varanneet juhlapäiväksi ensi lauantain, eikä parvekepuutarhan siivous esimerkiksi ole vielä edennyt mihinkään. Kiirettä pitää siis varmasti viime hetkeen asti.

On kyllä mainiota, kun on päässyt taas blogiin kirjoittamisen makuun. Meni hetki turhan kiireisenä ja väsyneenä, niin ei saanut oikein mitään ulos. Oli kirjoitustöitä, joiden deadline pääsi vähän paukkumaan, joten piti ryntätä tekstiä ihan hulluna, eikä sen jälkeen oikein ollut enää intoa istua takaisin koneen ääreen luomaan blogisisältöä. Nyt maittaa jälleen.

Mutta onko teillä päin jo satanut lunta? Odotatteko innolla talvea?

Viikonlopun parhaat menovinkit: Turun päivä ja Osta tilalta!

Tulossa on taas vilkas viikonloppu. Lauantaina vietetään Osta tilalta! -päivää. Koska viime syksynä kirjoitukseni tapahtumasta sai paljon huomiota ja moni sanoi, että olisipa tiennyt siitä etukäteen, nyt hoksasin, että voisin mainita jo ennakkoon. Olkoonkin, että tapahtuma on jo huomenna, joten varoitusaika on lyhyt, mutta parempi kai näin, kuin kertoa taas vasta jälkeenpäin.

"Osta tilalta! -päivänä juhlitaan ruoan tuottajia ja lähiruokaa ympäri Suomea. Päivän aikana voit tutustua maatilojen toimintaan ja ruoantuottajiin sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tiloilta. Moni tila antaa myös kävijöille mahdollisuuden tutustua tilan eläimiin, koneisiin ja pihapiiriin."

Näin tapahtumaa kuvaillaan sen omilla sivuilla. Kyseessä on maaseudun, tuottajien ja suoramyynnin juhla, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden päästä näkemään, mistä ruoka tulee, sekä tukemaan tuottajia ostamalla suoraan tilalta, ilman välikäsiä.

Olen käynyt parina syksynä Perkkiön tilalla. Siellä on mm. lampaita ja sikoja.

Kokemukseni mukaan päivästä saa eniten irti, jos tsekkaa ennakkoon oman lähiseutunsa avoimet tilat, suunnittelee vierailukierroksensa ja koittaa ehtiä käydä mahdollisimman monessa paikassa. Kohteet kannattaa tietysti valita sen mukaan, minkälaisia tuotteita tarvitsee ja haluaa ostaa.

Kimppakyyti kaveriporukan kanssa on hyvä ajatus. Monille tiloille ei oikein pääse julkisilla ja etäisyydet voivat olla liian pitkiä, jotta pyöräillen ehtisi käydä kuin parilla tilalla.

Käteistä on hyvä olla mukana, samoin ostoskassi ja ehkä myös kylmälaukku. Reissulle kannattaa tietysti päättää jokin budjetti ennakkoon, ettei tule tuhlanneeksi määrättömiä määriä rahaa. On myös hyvä pitää järki kädessä, ettei shoppaile enempää elintarvikkeita kuin pystyy käyttämään.

Karviaisten tila on ihana! Siellä tuotetaan härkäpapua.

Sunnuntaina on puolestaan Turun päivä, josta myös kirjoitin viime vuonna. Lauantainakin on jo ohjelmaa Turun päivän aaton kunniaksi, mutta minä pääsen toki osallistumaan vasta itse päivän juhlintaan. Päivä on täynnä tapahtumia, avoimia ovia ja alennettuja pääsymaksuja eri paikkoihin. Olen valinnut näistä riennoista omakseni Posankka Race -kilpailun. Tapahtuman pointti on tiivistetty sen sivuilla näin:

"Turun oma kaupunkieläin Posankka ja 50-vuotias ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät Aurajoessa Turun päivänä 15.9. klo 13 uuden ja vauhdikkaan tapahtuman, Posankka Racen. Kaikki halukkaat voivat adoptoida itselleen oman pienen kilpaposankan ja osallistua kisaan. Tapahtumalla halutaan kiinnittää kaupunkilaisten huomio vesistöjen roskaantumiseen ja kerätä varoja Pidä Saaristo Siistinä ry:n työn tukemiseen."

Olen tietysti jo adoptoinut oman kilpaposankan ja aion mennä kannustamaan sitä. Jos olet turkulainen tai satut sijaitsemaan sunnuntaina Turussa, tule sinäkin katsomaan tempausta! Se on varmasti huisin hauska. Myös Turun päivän muuhun ohjelmaan kannattaa tietysti tutustua. Esimerkiksi Mahdollisuuksien tori on mielenkiintoinen.

Tässä vielä linkit itse tapahtumiin:
Osta tilalta! -päivä
Turun päivä
Posankka Race

Sekä linkit aiempiin kirjoituksiini niistä:
Syksyinen maatilaseikkailu (11.10.2018)
Mitä mittää (17.9.2018)

Kesäyöt, kirjoittamisen riemu ja blogihiljaisuus

Vuorokausirytmini on mennyt aivan sekaisin - tai oikeastaan minulla ei ole mitään rytmiä enää ollenkaan. Valoisat kesäyöt ovat tempaisseet minut eräänlaiseen kierteeseen, joka ruokkii itseään. Yhden myöhään valvotun yön jälkeen tulee helposti valvoneeksi toisen ja kolmannenkin, kunnes eräänä yönä menee nukkumaan vasta, kun aamu jo sarastaa.

Keskikesän sinisenhämyiset yöt ja varhaiset aamunkoitot lukeutuvat asioihin, joita rakastan eniten koko maailmassa. Ne vetävät minua puoleensa sellaisella voimalla, että logiikka ja tolkku tuppaavat väistymään ja yöunet pilkkoutumaan liian lyhyiksi pätkiksi tai lykkäytymään tyystin väärälle vuorokauden ajalle.

Silloin, kun tällainen elämän risaiseksi laittaminen kesäöiden kunniaksi on mahdollista, se väistämättä tapahtuu. Esimerkiksi nyt minulla ei ole juurikaan sellaisia velvoitteita, jotka pakottaisivat heräämään joka päivä tiettyyn aikaan tekemään määrättyjä asioita. Olen vapaa retkeilemään ja seikkailemaan yömyöhään ja aamuvarhaisella - ja niin minä sitten teenkin.

Tuntuu muuten aika hassulta kirjoittaa taas neljän viikon tauon jälkeen kahdella kädellä, miltei kaikilla kymmenellä sormella. Murtunut kämmenluuni on parantunut kohtuullisen hyvin. Sain käden vapaaksi paketista perjantaina. Nivelet ovat pitkän liikuttamattomuuden jäljiltä tavattoman jäykät ja arat, eikä luu ole vielä läheskään täysin ehjä, mutta alanpahan pikkuhiljaa taas kyetä tekemään normaaleja askareitani ihan normaalisti. Voi tätä kirjoittamisen riemua!

Valokuvaaminen kutakuinkin yksikätisenä oli aika vaivalloista, joten minulla on toukokuulta nyt poikkeuksellisen vähän kuvia kansioissa. Kirjoitettavaa olisi sen sijaan paljon. Olen joutunut tiivistämään ajatuksiani vain ihan pieniksi muistiinpanoiksi ja kirjoittanut paljon juttuja pelkästään käsin näiden viikkojen aikana, kun pidemmän tekstin naputteleminen koneella on tuntunut turhauttavalta.

Blogissa tulee kuitenkin jatkumaan hieman hiljaisempi jakso vielä ainakin juhannukseen asti. Näillä näkymin en nimittäin ehdi viettää kovinkaan paljoa aikaa kotona koneen ääressä. Luvassa on sen verran runsaasti reissuja ja rientoja, että kirjoittaminen jäänee vähemmälle. No, kunhan taas palaan julkaisemaan aktiivisemmin, onpahan sitten paljon uutta kerrottavaa.

Tämän lyhyen päivityksen myötä toivotan siis oikein mukavia ja kauniita kesäkuun päiviä teille, parahimmat lukijani, ja julistan ainakin viikon mittaisen blogihiljaisuuden alkaneeksi. Ohessa on kuvia öiseltä Piikkiönlahdelta.

Pakettikäsitapaus

Minulta murtui kämmenluu, joten koko käsi on nyt paketoituna neljä viikkoa. Kun viime torstaina horjahdin bussissa ja kolautin käteni, en voinut aavistaa, että edessä olisi taas murtumadiagnoosi. Pärjäilin käden kanssa vuorokauden omin avuin ennen kuin menin lääkärille. Toki käteen sattui, eikä sillä voinut tehdä juuri mitään, mutta ei se niin kipeä ollut, että olisin itse arvellut murtumaa. Niinpä diagnoosi tuli taas pienenä järkytyksenä.

Minulla on luunmurtumista vähän turhan paljon kokemusta viime vuosilta. Neljä vuotta sitten murtui nilkka kahdestakin kohtaa, ja vuotta ennen sitä meni sormi. Molemmilla kerroilla - mutta aivan erityisesti sen nilkan kanssa - oli melkoinen shokki saada kuulla, että luu on poikki. En tiedä, mitä olin odottanut, mutta en ainakaan, että raaja laitetaan yli kuukaudeksi pakettiin ja elämä alkaa pyöriä toipumisen ympärillä.

Sama juttu jälleen. Tuijotin röntgenkuvaa epäuskoisena. Kun ortopedi kertoi jatkohoidosta, tajusin, että kätenihän tulee olemaan paketissa koko toukokuun. Saan sen vapaaksi vasta kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Ei auttanut kuin ryhtyä laittamaan vuoden hektisimmän kuukauden suunnitelmia uusiksi.

Onneksi yksikätisenäkin pärjää ihan kohtuullisesti. Elämä lastoitetun käden kanssa on huomattavasti helpompaa kuin kipsatun jalan. Sitä paitsi murtuma on vasemmassa kädessä ja vieläpä nimettömän kohdalla, ja minä olen onneksi oikeakätinen. Suurimmat vaikeudet tässä liittyvätkin lähinnä päähäni.

Olen tottunut tekemään asioita ripeästi, joten turhaudun, kun kaikki vie niin paljon aikaa yksikätisenä. En tykkää olla autettavana, sillä koen olevani liian vaativa ja rasittava. Minua ahdistaa, kun en voi pestä käsiäni kunnolla. Lisäksi tunnen aina jonkinlaista huonommuutta niinä hetkinä, kun kivun takia kiroilen ja menetän malttini. Onneksi olen käynyt vuosikausia terapiassa ja opetellut pärjäämään muun muassa juuri tällaisten tunteiden äärellä, joten yhden pakettikäden aiheuttama lannistus on suhteellisen pientä.

Kyllä se kuitenkin käy välillä voimille, kun joutuu jatkuvasti neuvottelemaan itsensä kanssa. Heti aamusta alkaen saa hetki toisensa perään ensin vakuuttaa itsensä siitä, että on ihan hyväksyttävää kokea negatiivisia tunteita, sitten keskittyä kiitollisuuteen esimerkiksi siitä, että olen oikeakätinen ja että minua ylipäätään autetaan, ja lisäksi vielä yrittää pitää mielessä, ettei juuri millään asialla ole niin kiire, ettenkö voisi ihan mukavasti tehdä sitä vähän hitaammin yhdellä kädellä.

Yllättäen minua turhauttaa ehkä eniten tämä koneella kirjoittaminen. Pystyn käyttämään pakettikädestä kivun sallimissa rajoissa korkeintaan yhtä sormea. Olen tottunut kymmensormijärjestelmään. Voitteko kuvitella, miten raskaalta ja hitaalta kirjoittaminen nyt tuntuu ja miten paljon lyöntivirheitä teen?

Hyvä, ettei minulla juuri nyt ole mitään kirjoitustöitä tehtävänä. Blogia voin naputella sen verran, kuin tuntuu hyvältä, mutta duunit pitäisi hoitaa vaikka väkisin. Näillä näkymin kirjoitusaktiivisuuteni tuleekin hetkeksi heikkenemään. Muutama juttu blogiin on kuitenkin jo työn alla, ja ne haluaisin saada pian valmiiksi.

Nämä kuvat otin juuri päivää ennen tapaturmaa Puolalanpuistossa. Kaunista on.