Vaelluskaipuuta ja varustautumista

Karu tosiasia: en ole päässyt lähtemään kunnon vaellukselle moneen vuoteen. Viimeksi taisin patikoida Ylläkseltä Pallakselle joskus 2013. Sen jälkeen sairastelut ovat riepotelleet systemaattisesti läpi patikkavaelluskausien torpaten lähdön niin monelle reissulle, etten siedä edes luetella. Flunssa, astman paheneminen, luunmurtuma, burnout, masennus - kapuloilla rattaissa on monta tylyä nimeä.

Tänä syksynä tulee muutos. Lähden pitkästä aikaa vaellukselle Lappiin. Olen ollut mukana valmistelemassa Luonto-Liiton vaelluskurssia nuorille vasta-alkajille, enkä aio missata kurssin loppuhuipennusta, ruskaretkeä Suomen ruuhkaisimmalle erämaiden valtatielle, Hetta-Pallas-reitille. En ole toistaiseksi ehtinyt vielä koskaan kulkea sitä, ja täytyyhän se kokea, jotta tietää, mistä puhutaan. Maisemat ovat kuulemma aika hulppeat.

Heinäkuussa Turussa pidetyillä teoriatunneilla alkaneen vaelluskurssin ensimmäinen maastoreissu toteutettiin viime viikonloppuna Kurjenrahkassa, ja minä tallustin mukana "apuohjaajana" eli yleisenä takapiruna. Säät olivat mainiot, porukka oli oikein mukava ja ilmassa oli ihan aitoa vaeltamisen tunnelmaa, vaikka tikkasimmekin vain kahdeksikkoa viikonlopun ajan suhteellisen pienellä alueella.

Kurssilaisia on aika paljon, mutta onneksi olen yltiösosiaalinen ja viihdyn laumoissa. Kaksin reissatessa on aina se riski, ettei matkakumppani jaksa enää kuunnella juttujani, mutta näin isosta lössistä löytyy aina joku, joka on myös hupsuttelupäällä.

Vaikka Ropeconista lähtien ajoittain vihoitellut jalkapohjani vaivasi reissun aikana ja kuukautisetkin toivat kaikkine kipuineen, huonovointisuuksineen ja hygieniahaasteineen omat vaikeutensa retkielämään, jäi kyllä viikonlopun jälkeen kova halu päästä pian jatkamaan patikoimista. Onneksi Lappiin lähdetään jo parin viikon päästä. Sehän menee yhdessä hujauksessa. Tässä alkaa olla jo kiire ryhtyä valmistelemaan ruokia ja paikkailemaan vanhoja varusteita lähtökuntoon.

Meitä hemmoteltiin mukavalla patikointisäällä. Lämpötilat tosin kipusivat parinkympin päälle, joten hikoilutti reippaasti. Lapissa on toivottavasti vilpoisempaa, eikä tarvitse hikoilla hulluna.

Paitsi jalkapohjan vaikeatulkintainen kipuilu, minua huolestuttaa jokseenkin myös taipumukseni uupua ja väsähtää perinpohjaisesti, jos olen tarpeeksi monta tuntia vuorokaudesta jalkeilla ja aktiivisena. Tämä vaiva on osa työuupumukseni oirehdintaa ja on riivannut minua vuosia, joten olen tottunut elämään arkeani sen kanssa, ja ehkä viimeisen puolen vuoden aikana se on alkanut pikkuhiljaa jo väistyäkin. En ole kuitenkaan päässyt oikein kokeilemaan, miten vaeltaminen vaikuttaa siihen ja se vaeltamiseen.

Tämä viikonloppu antoi ihan positiivista osviittaa jaksamisestani, mutta silti pieni pelko kytee takaraivossa, sillä retkeä seuraavana maanantaina pääsin hereille kunnolla vasta puoliltapäivin. Mitä jos puolivälissä vaellusta en vain pysty enkä kykene enää? Se riski on vain otettava. En kuitenkaan voi loputtomiin vain pysytellä kotona pohtimassa, milloin olen kuntoutunut riittävästi, jotta voin palata taas rakkaiden harrastusteni pariin. Joskus on kokeiltava, ja minusta tuntuu, että sen aika on nyt.

Kaunis ilta Savojärvellä. Kuljimme järven ympäri reissun alkajaisiksi perjantai-iltana. Väsymykseni ei vaivannut, vaikka olimmekin liikkeellä vielä illan hämärryttyä, ja energiaa riitti hyvin iltatoimiinkin.

Viikonloppureissulla pääsin myös kokeilemaan kesän aikana hankkimiani uusia varusteita, joihin olinkin pääsääntöisesti tyytyväinen. Tuntuu hyvältä valmistautua hiukan jännittävään Lapin-reissuun, kun tietää, ettei varusteissa ainakaan ole suurempia puutteita. Voi keskittyä paremmin olennaisuuksiin.

Lätisen nyt vähän varustehankinnoistani, sillä itse en löytänyt googlaamalla paljoakaan kokemuksia kyseisistä tuotteista ja haluan olla hyödyksi muillekin köyhähköille retkeilijöille, jotka puntaroivat samojen kamppeiden hankkimista - ovathan ne saatavilla XXL:stä houkuttelevan edullisin hinnoin ja varmasti käytettynä vielä sitäkin edullisemmin.

Lundhags V8 75 -rinkka

En ole aiemmin omistanut ollenkaan varsinaista vaellusrinkkaa, sillä en ole ollut rahoissani hankkiakseni vaatimuksiani vastaavaa kapistusta ja jostain syystä jonkin vain väliaikaisvaihtoehdon hankkiminen ei ole houkutellut (käytössäni onkin ollut toistaiseksi vain isän vanha 60-luvun pikku partiolaisen Savotta sekä sekalainen joukko lainarinkkoja), kunnes viimein päätin ottaa riskin ja poimia XXL:stä 150 eurolla Lundhags V8 75 -rinkan, josta löysin hyvin vähän arvosteluja netistä, ja nekin vähäiset lähinnä norjalaisilta sivustoilta. (Onneksi osaan tulkita norjaa auttavasti.)

Yllättäen en ole toistaiseksi vielä hetkeäkään katunut valintaani. Verrattuna vaikkapa vastaavan kokoisiin Fjelluihin, joita olen aiemmilla reissuillani kantanut ja sen jälkeen himoinnut omakseni (Råstu ja Kajka ovat nyt kyseessä), on Ludhags V8 jopa miltei kilon kevyempi ja myös mukavampi ainakin omaan selkääni. Rinkka painaa tyhjänä 2,5 kg. Siitä saisi ehkä viilattua muutaman sata grammaa poistamalla ylimääräisiä hörpöttimiä.

 

Taskut ovat kätevän kokoisia ja helposti lähestyttäviä, lukuun ottamatta ehkä alempia sivutaskuja, joiden reunuskuminauhat eivät jousta mielestäni tarpeeksi. (Paksu intin kenttäpullo on liki mahdotonta saada sullottua kuminauhan alta taskuun, mutta onneksi myös taskun sivulla on reikä, jonka kautta se onnistuu hiukan helpommin.) Iloitsen myös siitä, että makuupussini mahtuu rinkan pohjalle poikittain, jolloin pystysuunnassa jää vielä tilaa teltalle. 

 

Lundhags V8 tuotti ensimmäisen kunnon maastoviinkonlopun aikana vain yhden pettymyksen: V8 on vain mallin nimi, eikä viittaa niin minkäänlaiseen moottoriin! Rinkka ei kulje yhtään sen kovempaa kuin vaeltaja jaksaa itse taapertaa. Aikamoista puijausta ja mielikuvamainontaa, eikö?

Helsport Nordmarka 2 -tunneliteltta

Uusi telttani on niinikään budjettivaruste, Helsportin Nordmarka 2, mutta en ihan heti lähtisi haukkumaan sitäkään kehnoksi. Kyllä, se on melko pieni, mutta siksi myös suhteellisen kevyt (kokonaisuudessaan 2,5 kg, mukaan lukien korjaussetti, joka tuli paketin mukana) ja pieneen tilaan pakkautuva. Pienuuskin on sitä paitsi suhteellista, sillä ainakin minun kokoiseni ihminen mahtuu istumaan oviaukon luona selkä suorassa.

Teltta on mielestäni helppo pystyttää ja pakata. Selviän hommasta yksinäni alta viidentoista minuutin. Kiilat eivät ole ihan heppoiset, eivätkä materiaalitkaan vaikuta olevan mitenkään heikoimmasta päästä. (Todistetusti teltta ei ainakaan ihan heti hajoa, vaikka jokin eläin päättäisikin kävellä sen yli.) Ihan kelpo hankinta. Suosittelen ainakin pienikokoisille ja ei-luksusta-kaipaaville vaeltajille.

Nordmarka kakkonen nuupattaa metsän siimeksessä Lakjärven laavun nurkilla. Yöllä vähän ripsi sadetta, mutta kosteus pysyi hyvin ulkopuolella. Myöskään hengitysilman kosteuden kanssa ei ole toistaiseksi vielä tullut ongelmia.

Garmont Palaia GTX -vaelluskengät

Olen patikoinut suurimman osan vaelluksistani kumisaappailla, enkä ihan tuosta vain ajatellut vaihtaa takaisin vaelluskenkiin (koska minulla on niistä oikeastaan vain huonoja muistoja), mutta yllättäen en antaisi paljoakaan huonoa palautetta viikonloppupatikalle ottamistani Garmontin Palaioista.

Vedenpitävyyttä, istuvuutta, hengittävyyttä ja tukea nilkalle ja jalkapöydälle löytyy kyllä. Painoa ei ole paljoa (ainakaan vaelluskumppareihini verrattuna), joten askel nousee kevyesti. Saatan ehkä ihan vakavissanikin harkita Lappiin lähtemistä näillä, mikäli sääennuste ei vihjaile runsaasti sadepäiviä.

Lundhags Field -housut

En ole kalvovaateihmisiä, sillä arvostan hengittävyyttä enemmän kuin vedenpitävyyttä - raahaan siis mieluummin kurapukua rinkassa rankkasateita varten kuin hikoilen kalvohousuilla auringonpaisteessa. Kuitenkin vaellushousut saisivat mielellään hylkiä edes jonkin verran kosteutta. Uusimmat housuni, Lundhagsin Fieldit, suoriutuvat tästä ihan asiallisesti. Lisäksi ne ovat mukavat päällä ja hyvin hengittävät. Lahkeensuiden kiristyssyystemi on kiva, ja taskutkin ovat juuri sopivan kokoiset, vaikka näyttävätkin päälle päin aika pieniltä.

Nämä housut ovat kuitenkin valitettavasti peräisin Vietnamista, mahdollisesti hämäräperäisistä ja epäinhimillisistä työolosuhteista. Laadultaan ne vaikuttavat sentään ihan hyviltä, mutta saa nyt nähdä, miten ne kestävät käytössä. (Ja on kyllä ihan pakko todeta sivuhuomiona tässä sellainen seikka, että myös esimerkiksi Fjällräven valmistaa kuuluisia G1000-housujaan ihan samassa maassa. Niin että tässä kohtaa kuuluisamman merkin korkeampi hinta syntyy jostain ihan muusta kuin eettisesti kestävämmästä valmistuksesta.)

Palaiat ja Fieldit aamunmärän varvukon jälkeen: vesi helmeilee pois kuin sorsan selästä. Lahkeissa on vähän liikaa tilaa, sillä olen töppöjalkaisten sukua ja juurta, mutta onneksi lahkeensuut saa helposti kiristettyä, jolloin ylimääräinen lahkeenpituus on vain hyödyksi liikkuessa.

Nyt vain toivomaan hyviä säitä vaellusviikolle ja sairastelujen pysymistä loitolla! (Miksiköhän vertaan aina kaikkea Fjelluun? Koska niitä minä ostaisin, jos olisin enemmän rahoissani? Koska se on "kaikille tuttu" merkki?)

 

Päivitys 25.8.2021: Lisää pohdintaa samoista varusteista löytyy uudesta postauksestani Virkatien vaellus - heinäkuinen viikonloppuretki metsäpeurojen mailla.