Roskasisältö pois blogin kommenteista

Roskapostibotit löytävät joka paikkaan. Nykyään pientenkin Blogger-blogien kommenttikentät ovat ilman valvontaa helposti täynnä robottitilien postaamaa roskasisältöä: linkkejä tietojenkalasteluun, nettikasinoihin ja aikuisviihdesivustoille. Kommenttien botintorjunta kuvatunnistustehtävällä ei pysäytä kaikkia. Tämä on jotenkin todella rasauttava ilmiö, muttei mitenkään yllättävä, sillä tällainen on internet.

Kommenttien manuaalisen tarkastuksen voi laittaa päälle, mutta silloin niitä pitää ehtiä ja jaksaa tarkastaa ja hyväksyä. Jos kommentteja tulee paljon, tämä käy työlääksi, mutta on usein silti paras ratkaisu. Lukijat joutuvat vartomaan, että heidän kommenttinsa tulevat näkyville, mutta se on pieni hinta siitä, ettei blogi täyty roskakommenteista.

 

Bloggerilla on kyllä olemassa myös roskasisällön valvontasysteemi, mutta se toimii todella huonosti. Tulin tänään pitkästä aikaa tsekkaamaan kommenttejani ja huomasin, että roskapostiksi luokiteltuja kommentteja oli useita kymmeniä. No siellä oli vain pari oikeaa roskakommenttia (muut olivat päässeet sen ohi) ja kymmeniä ihan tavallisia kommentteja lukijoiltani ja minulta itseltäni. 

 

Kyllä, minulta itseltäni. Kaikki postaamani lyhyet toistuvat kommentit, kuten kiitokset ja sellaiset, olivat menneet roskasisältösuodattimeen. Miksi Blogger olettaa, että bloggaja itse postaa roskasisältöä oman bloginsa kommenttikenttään? Google yksin tietää.

Kun lopettaa bloggaamisen mutta jättää blogin kuitenkin olemaan, kannattaa kommentointimahdollisuus laittaa kokonaan pois käytöstä. Niin blogi jää sellaiseksi kuin se oli lukijoiden kommentteineen ja keskusteluineen, eikä se muutu valvonnan puuttuessa roskapostin kaatopaikaksi. Sen kommenttikenttää ei voida käyttää myöskään muihin huonoihin tarkoituksiin, kuten valetiedon levittämiseen. Suosittelen tätä ehdottomasti.

Minä en toki ole lopettamassa edelleenkään, vaikka en kyllä vieläkään ole tulossa täysin takaisin. Pitäisi jotenkin järjestellä elämää ja työskentelyoloja ja laitteistoa, että saisi homman taas rullaamaan. Kaipaan blogia retkipäiväkirjaksi, sillä en ole kirjoittanut useimmista retkistä muistiin juuri muuta kuin mitä lintuhavaintovihkoon on tullut kirjattua, mikä on ehdottomasti liian vähän. Valokuvien käsittelykin laahaa, kun niitä ei postaa mihinkään. 

Tässä sinivuokkoja, jotka kuvasin linturetkellä viikko ennen vappua. Kävin perinteisesti katsomassa teeriä soitimella. Sinä viikonloppuna sinivuokkojen kukinta ryöpsähti ihan täyteen käyntiin. Kuvan kukat eivät kuitenkaan ole metsästä, vaan Pimeen vintin pihasta, minne pysähdyin kotimatkalla retken jälkeen.

 

Täällä

Olen yhä täällä. Valokuvaan. Seikkailen. Tarkkailen lintuja. Hyysään kasvejani. Elämässäni vain vallitsevat blogiharrastuksen kannalta todella hankalat olosuhteet. En vielä päätä lakkauttaa blogiani, mutta en myöskään lupaa mitään. Parempaa hetkeä odotellessa tämän lumisen kuvan myötä hyvää joulua ja onnea uuteen vuoteen!

 

Kevät

Kesä heräsi taas ihmeellisellä vauhdilla. Yhtenä päivänä toukokuussa oli vain yhtäkkiä kesä. En kirjoittanut blogia koko kevättalven ja kevään aikana. Minulla on ollut turbulenssia töissä ja opinnoissa, eikä yhtään ylimääräistä aikaa muulle kirjoittamiselle ole liiennyt. Sekin kertoo jotain, että minulla on vieläkin maaliskuunkin Suomen Luonto lukemattomien lehtien pinossa odottamassa. Mutta nyt haluan jakaa muutaman kuvan keväältä.

 

 

Huhtikuu on ihan paras kuukausi. Silloin talvi alkaa todella päättyä ja kevät kiihtyä kohti vappua. Silloin tekisi mieli joka viikonloppu retkeillä. Tietysti arkisinkin ehtimisen mukaan. Yllä oleva kuva on yhdeltä huhtikuiselta illalta Ruissalosta. Jäät olivat lähdössä, oli lämmintä mutta tuulista ja meri täynnä lintuja.

 

Vanha Nokian puhelimeni hajosi, ja jouduin ostamaan elämäni ensimmäisen kosketusnäyttö-älypuhelimeni. Yritin löytää budjettiini sopivista vaihtoehdoista mahdollisimman hyvällä kameralla varustetun, ja valintani oli Samsung Galaxy A52. Ruissalon kuva on otettu sillä. Ihan hyvä.

 

Yksi kevään kiva pienen lintuharvinaisuuden bongaus oli pikku-uikku Raisionlahdella. Toisella yrittämällä se löytyi jään reunalta maantien sillan alta. Se on tässä kuvassa. Tuo pieni kökkäre pajunoksien takana. Sitä oli yllättävän vaikea havaita ja kuvata, sillä se sukelteli ahkeraan ja piiloutui herkästi.

 

Huhtikuussa kävin katsomassa teerien soidinta. Kohde oli Vajosuon lintutorni, ja saavuimme metsään jo ennen aamunkoittoa. Kävelimme pimeän tiheikön läpi jäisellä polulla luistellen. Joka puolella lauloivat punarinnat ja laulurastaat. Aamuhämärä taittui kuulaaseen auringonnousuun. Teeriä näkyi kymmenisen. Jäisen lampareen jäällä käytiin kamppailuja. Parhaat tilanteet tapahtuivat puiden takana, mutta sain kuvattua yhden kukon viiletyksen jään poikki.

 

Osallistuin Luonto-Liiton kevätpäiville Taivassalossa, ja löysin  kukkivia lumikelloja takatalven lumisateen keskeltä vanhan, aikoja sitten raunioituneen talon puutarhan rippeiltä. Rakastan lumikelloja.

 

Retkeilin huhtikuussa myös Littoistenjärven ja Järvelän kosteikon maisemissa ja kuuntelin viitasammakoiden soidinta. Kosteikkoa ympäristöineen ei ole suojeltu, mutta nyt on vireillä suojeluhanke. Toivottavasti tämä luontokeidas saadaan suojeltua linnuille, sammakoille, korennoille ja lukuisille muille kosteikon lajeille - sekä tietysti kaikille luonnosta nauttiville ihmisille.

 

Kävin ensimmäistä kertaa ikinä Porkkalassa. Hieno kohde! Vanhoja puita ja merilintuja. Mutta myös hyvin tukala ajomatka mutkaista ja mäkistä tietä. Ymmärrän nyt, mistä pääkaupunkiseudun kaverini ovat aina puhuneet.

 

 

Vappukin hujahti pitkälti linturetkeillessä. Käytiin bongaamassa ruskosotka Salosta ja punapäänarsku Lokalahdelta. Vapun jälkeen seurasi tietysti lintutornikisa Tornien taisto, johon osallistuimme tällä kertaa Halikonlahdelta. Hyvin meni! Saatiin 72 lajia havaittua. Halikonlahti on aina kiva. Kisasin elämäni ekan Tornien taistonkin täällä joskus teini-iässä.

 

 

Perinteinen kevään retkipäivä läntisen Uudenmaan lintupaikoilla saatiin myös buukattua toukokuulle. Kierrettiin Kattelus, Lepinjärvi, Kopparnäsin Långvassfjärden ja Bergudden (sieltä ihana aurinkoinen merimaisemakuva), Myrans sekä Pusulanjärvi ja kotimatkalla vielä Aneriojärvi.

 

Päivän kohokohtiin lukeutui ajomatkalla nähty kattohaikara, joka kaarsi tien yli Inkoon rantatiellä. Pusulanjärven lintutorni oli juuri kunnostettu, ja uskalsin eka kertaa kiivetä sinne. Aneriojärvellä yritin kuvata nousevaa täysikuuta - en sentään puhelimella, vaan isolla kameralla.

 

Toukokuun lopulla oli tietysti aika käydä taimiostoksilla Uudenkaupungin kukkamessuilla. Päivä oli kuuma, ja kesän ensimmäiset tervapääskyt viilettivät messualueen yllä. Matkalla Ugiin koukkasimme Laitilan kohdalla tutustumaan Kauppilan umpipihaan, jonka kyltin olemme joka kerta ohi ajaessamme havainneet ja miettineet, että mitäköhän se meinaa. No kyseessä oli todella mahtava perinnemaisema- ja historiakohde. Museo ei ollut vielä auennut kesäksi, mutta maisemissa pääsi kävelemään. 

 

 

Toki kävin toukokuussa myös Paraisilla Lenholmissa fiilistelemässä alkavan kesän tuoretta vehreyttä ja kevätaspektin kukkaloistoa. Samalla laskin pesiviä lintuja lintuatlakseen. Uusi nuotiokatos oli rakenteilla niityn reunaan lähelle Mattholmsfladanin lintutornia ja huussia. Täällä ei olekaan ollut aiemmin laillista tulentekopaikkaa, mutta laittomia nuotionpohjia on kyllä näkynyt.

 

Viljelylaatikot saimme möyhäiltyä, istutettua ja kylvettyä valmiiksi touko-kesäkuun taitteen aikana. Olen tosi kiitollinen siitä, ettei kesä ole tällä kertaa alkanut kovin kuumana ja kuivana, niin taimet ja kylvökset on saatu helpohkosti pysymään riittävän kosteina ja ne ovat päässeet hyvin alkuun.

 

Yhtenä iltana viljelylaatikoille vettä kannettuamme kohtasimme ketun, joka aika rauhallisesti hipsi ohitsemme kallion poikki. Se näytti samalta yksilöltä, joka on aiemmin kävellyt pari kertaa päivällä ikkunamme ohi. Ehkä opimme tuntemaan sen tänä kesänä.

Palaan taas myöhemmin. Toivon, että muun kirjoittamisen määrä tästä tasaantuu ja tilanteeni kohenee niin, että pystyn taas bloggaamaan - ja myös lukemaan blogeja, aikakauslehtiä ja muuta ihanaa rentouttavaa selailtavaa. 

 

Mutta nyt ei muuta kuin hyvää kesää! Lintujen laulua, pörriäisten surinaa, auringonpaistetta, virkistäviä sateita, valoisia öitä, kukkaloistoa, tuoreen sadon herkkuja, lomia, seikkailuja. Kesää, rakkautta.

Luminen joulu

Pakkaslumen narske kenkien alla on sellainen ääni, mitä en juuri muista ajatella ikävöiväni ennen kuin kuulen sen pitkästä aikaa ja tajuan, että voi juku, miten tätä nimenomaista ääntä ja tätä nimenomaista lumitalven tunnelmaa onkaan ollut ikävä.

Perinteisellä jouluaaton retkellämme Ruissalossa oli kymmenen astetta pakkasta. Kevyt, vasta satanut lumikerros peitti maisemaa. Aurinko pilkahteli pilvien välistä. Meri oli laivaväylää lukuun ottamatta jo jäässä. Edellisen käynnin jälkeen vanha tammimetsä oli muuttunut hieman, sillä joitain ikivanhoja puita oli kaatunut ja toisista katkeillut oksia. Palokärki huuteli hiljaisuudessa.

En valitettavasti ihan vielä palaa takaisin bloggaamisen pariin. Paahdan vielä gradun kirjoittamisen loppukiriä. Ensi vuonna minulla pitäisi olla taas aikaa muillekin kirjoittamisaktiviteeteille kuin töille ja gradulle, joten silloin teen paluun blogimaailmaan.

Nyt hyvää uutta vuotta!

Syksyinen hiljaiselo

Syksy hiipii tänne. Kuun alussa oli vielä parikymmentä astetta lämmintä, kesäinen tunnelma, mutta nyt jo öisin käy pakkasella ja tuuli on käynyt viileäksi. Lintumuutto virtaa hyvän sään vetämänä. Se on joka vuosi yhtä haikeaa. Tottuuko hyvästeihin ikinä? Mutta onneksi vielä voi olla varma, että muuttolinnut palaavat keväällä.

 

Olen jaksellut vähän heikosti, ja töitäkin on liikaa. Pari kertaa sieniretkellä ollessamme en ole itse edes jaksanut sienestää, vaan olen vain istunut mättäällä ja tuijotellut latvuksiin. Vaikka metsässä istuminen tuntuu ajan tuhlaamiselta, yritän vakuuttaa itselleni, ettei se ole. Sehän ei ole.

Kirjoitan blogiin tänä syksynä varmaan vähän harvemmin. Gradu ja työt vaativat jo sellaisen määrän kirjoittamista, etteivät aika, jaksaminen ja selkäni kyky sietää tietokoneen ääressä istumista välttämättä riitä enää kaiken sen lisäksi kovin ahkeraan blogikirjoittamiseen. En julista virallista blogitaukoa, mutta ajoittaista hiljaiseloa voi esiintyä.

 

Hyvää syksyä!

Kaupunkiviljelijän syyskesää

Kesän hellejaksot olivat niin pitkät ja rankat, että toivotan viilenevän syksyn avosylin tervetulleeksi! Onhan kesä ja lämpö ihanaa, mutta tämä kesä on ollut liian kuuma. Olen kiitollinen, kun helteet jäivät taakse. Loppukesä on ollut kasvimaankin puolesta mukavan leppoisaa, kun sadetta on riittänyt, eikä jatkuvasti ole tarvinut kantaa vettä.

Leppäkerttu lipstikan lehdellä

 

Kesän sateisuuteen tai sateettomuuteen kiinnittää paljon huomiota, kun kantaa vettä viljelyksille. Sadepäivä on huilauspäivä vedenkantourakasta. Niitä oli kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin vain muutama. Sitten alkoivat epävakaisemmat säät. Nyt vettä ei ole tarvinut enää pariin viikkoon kantaa ollenkaan. Kunpa nämä kaikki sateet vain olisivat tulleet tasaisesti pitkin kesää, eivätkä yhteen menoon nyt loppukesällä!

Onnistuimme kuitenkin pitämään kasvimaamme vihreänä läpi helteiden. Satoa on tullut, joskin pääasiassa vähemmän kuin viime vuonna. Tomaatteja ja perunoita on saatu hieman. Kesäkurpitsoita on tullut vain pari. Avomaankurkkuja kypsyi yksi. Yrteistä lipstikkaa on riittänyt oikein kunnolla kerättäväksi. Härkäpapu on ainoana jopa satoisampi kuin aiemmin.

 

Härkäpavut

 

Kesäkurpitsa

 

Pieni kukkaniittymme, jonka kylvimme viime vuoden keväänä yhteen viljelylaatikoistamme, on ilahduttanut läpi kesän. Viime vuonna siinä kukki vain pari lajia, mutta tänä kesänä jo paljon useampia. Sitä on ollut ilo katsella. Se on ollut iloksi myös rusakolle, joka on erään naapurimme havaintojen mukaan asunut viljelyksillämme ja syönyt kukkia. Puna-ailakista lähtivät nuputkin parempiin suihin.

Onneksi tämä ylemmässä kerroksessa asuva naapuritalon asukas, joka näkee ikkunastaan viljelyksillemme, kertoo havainnoistaan. On ollut mukava tietää, että pupu se siellä vain tekee tuhojaan, eikä kukaan perseilevä ihminen. Myöhemmin kesällä viljelylaatikoillamme on kyllä käynyt myös joku ihminenkin rosvoamassa satoa.

Keltasauramot viljelylaatikkoniityllä heinäkuussa

Mistä syksy alkaa ja mihin kesä päättyy? Joku ajattelee kalenterikuukausien mukaan: syyskuussa alkaa syksy. Meteorologisesti terminen kesä päättyy, kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa pysyvämmin +10 asteen alapuolelle. Terminen kesä kestää Etelä-Suomessa neljä kuukautta, toukokuun loppupuolelta syyskuun alkupuolelle. Tähtitieteellinen syksy alkaa puolestaan syyspäivän tasauksesta, joka on 22. tai 23. syyskuuta.

 

Tykkään seurata syksyn merkkejä syyskesällä vähän niin kuin kevään merkkejä kevättalvella. Pihlajanmarjojen punertuminen ja tervapääskyjen katoaminen muuttomatkalleen ovat alkavan syksyn merkkejä. Kun kesälinnut ovat lähteneet ja syyslinnut vallanneet maiseman, on syksy. Kun vaahterat saavat ruskan värit, on syksy.

Viime viikolla havahduin ensimmäistä kertaa tänä kesänä siihen, että tervapääskyjä ei enää näkynyt. Niitä pesii joka kesä lähiömme korkeimpien kerrostalojen räystäissä. Ne ilmaantuvat toukokuussa, lentävät koko kesän riemukkaasti kirskuttaen ympäriinsä ja katoavat sitten aivan yhtäkkiä. Yhtenä päivänä ne vielä tekevät kaarroksiaan talojen yllä, mutta seuraavana taivas onkin tyhjä.

Samettikukkia

Laitoin tähän viimeaikaisten kuvien lisäksi pari heinäkuulta. En ole taaskaan kauheasti kuvannut saati postannut viljelyjuttuja. Viljelyvuoden päätteeksi pitää ainakin kirjoittaa vielä perinteinen satokooste.

 

Mistä syksy sinun mielestäsi alkaa?