Kevät

Kesä heräsi taas ihmeellisellä vauhdilla. Yhtenä päivänä toukokuussa oli vain yhtäkkiä kesä. En kirjoittanut blogia koko kevättalven ja kevään aikana. Minulla on ollut turbulenssia töissä ja opinnoissa, eikä yhtään ylimääräistä aikaa muulle kirjoittamiselle ole liiennyt. Sekin kertoo jotain, että minulla on vieläkin maaliskuunkin Suomen Luonto lukemattomien lehtien pinossa odottamassa. Mutta nyt haluan jakaa muutaman kuvan keväältä.

 

 

Huhtikuu on ihan paras kuukausi. Silloin talvi alkaa todella päättyä ja kevät kiihtyä kohti vappua. Silloin tekisi mieli joka viikonloppu retkeillä. Tietysti arkisinkin ehtimisen mukaan. Yllä oleva kuva on yhdeltä huhtikuiselta illalta Ruissalosta. Jäät olivat lähdössä, oli lämmintä mutta tuulista ja meri täynnä lintuja.

 

Vanha Nokian puhelimeni hajosi, ja jouduin ostamaan elämäni ensimmäisen kosketusnäyttö-älypuhelimeni. Yritin löytää budjettiini sopivista vaihtoehdoista mahdollisimman hyvällä kameralla varustetun, ja valintani oli Samsung Galaxy A52. Ruissalon kuva on otettu sillä. Ihan hyvä.

 

Yksi kevään kiva pienen lintuharvinaisuuden bongaus oli pikku-uikku Raisionlahdella. Toisella yrittämällä se löytyi jään reunalta maantien sillan alta. Se on tässä kuvassa. Tuo pieni kökkäre pajunoksien takana. Sitä oli yllättävän vaikea havaita ja kuvata, sillä se sukelteli ahkeraan ja piiloutui herkästi.

 

Huhtikuussa kävin katsomassa teerien soidinta. Kohde oli Vajosuon lintutorni, ja saavuimme metsään jo ennen aamunkoittoa. Kävelimme pimeän tiheikön läpi jäisellä polulla luistellen. Joka puolella lauloivat punarinnat ja laulurastaat. Aamuhämärä taittui kuulaaseen auringonnousuun. Teeriä näkyi kymmenisen. Jäisen lampareen jäällä käytiin kamppailuja. Parhaat tilanteet tapahtuivat puiden takana, mutta sain kuvattua yhden kukon viiletyksen jään poikki.

 

Osallistuin Luonto-Liiton kevätpäiville Taivassalossa, ja löysin  kukkivia lumikelloja takatalven lumisateen keskeltä vanhan, aikoja sitten raunioituneen talon puutarhan rippeiltä. Rakastan lumikelloja.

 

Retkeilin huhtikuussa myös Littoistenjärven ja Järvelän kosteikon maisemissa ja kuuntelin viitasammakoiden soidinta. Kosteikkoa ympäristöineen ei ole suojeltu, mutta nyt on vireillä suojeluhanke. Toivottavasti tämä luontokeidas saadaan suojeltua linnuille, sammakoille, korennoille ja lukuisille muille kosteikon lajeille - sekä tietysti kaikille luonnosta nauttiville ihmisille.

 

Kävin ensimmäistä kertaa ikinä Porkkalassa. Hieno kohde! Vanhoja puita ja merilintuja. Mutta myös hyvin tukala ajomatka mutkaista ja mäkistä tietä. Ymmärrän nyt, mistä pääkaupunkiseudun kaverini ovat aina puhuneet.

 

 

Vappukin hujahti pitkälti linturetkeillessä. Käytiin bongaamassa ruskosotka Salosta ja punapäänarsku Lokalahdelta. Vapun jälkeen seurasi tietysti lintutornikisa Tornien taisto, johon osallistuimme tällä kertaa Halikonlahdelta. Hyvin meni! Saatiin 72 lajia havaittua. Halikonlahti on aina kiva. Kisasin elämäni ekan Tornien taistonkin täällä joskus teini-iässä.

 

 

Perinteinen kevään retkipäivä läntisen Uudenmaan lintupaikoilla saatiin myös buukattua toukokuulle. Kierrettiin Kattelus, Lepinjärvi, Kopparnäsin Långvassfjärden ja Bergudden (sieltä ihana aurinkoinen merimaisemakuva), Myrans sekä Pusulanjärvi ja kotimatkalla vielä Aneriojärvi.

 

Päivän kohokohtiin lukeutui ajomatkalla nähty kattohaikara, joka kaarsi tien yli Inkoon rantatiellä. Pusulanjärven lintutorni oli juuri kunnostettu, ja uskalsin eka kertaa kiivetä sinne. Aneriojärvellä yritin kuvata nousevaa täysikuuta - en sentään puhelimella, vaan isolla kameralla.

 

Toukokuun lopulla oli tietysti aika käydä taimiostoksilla Uudenkaupungin kukkamessuilla. Päivä oli kuuma, ja kesän ensimmäiset tervapääskyt viilettivät messualueen yllä. Matkalla Ugiin koukkasimme Laitilan kohdalla tutustumaan Kauppilan umpipihaan, jonka kyltin olemme joka kerta ohi ajaessamme havainneet ja miettineet, että mitäköhän se meinaa. No kyseessä oli todella mahtava perinnemaisema- ja historiakohde. Museo ei ollut vielä auennut kesäksi, mutta maisemissa pääsi kävelemään. 

 

 

Toki kävin toukokuussa myös Paraisilla Lenholmissa fiilistelemässä alkavan kesän tuoretta vehreyttä ja kevätaspektin kukkaloistoa. Samalla laskin pesiviä lintuja lintuatlakseen. Uusi nuotiokatos oli rakenteilla niityn reunaan lähelle Mattholmsfladanin lintutornia ja huussia. Täällä ei olekaan ollut aiemmin laillista tulentekopaikkaa, mutta laittomia nuotionpohjia on kyllä näkynyt.

 

Viljelylaatikot saimme möyhäiltyä, istutettua ja kylvettyä valmiiksi touko-kesäkuun taitteen aikana. Olen tosi kiitollinen siitä, ettei kesä ole tällä kertaa alkanut kovin kuumana ja kuivana, niin taimet ja kylvökset on saatu helpohkosti pysymään riittävän kosteina ja ne ovat päässeet hyvin alkuun.

 

Yhtenä iltana viljelylaatikoille vettä kannettuamme kohtasimme ketun, joka aika rauhallisesti hipsi ohitsemme kallion poikki. Se näytti samalta yksilöltä, joka on aiemmin kävellyt pari kertaa päivällä ikkunamme ohi. Ehkä opimme tuntemaan sen tänä kesänä.

Palaan taas myöhemmin. Toivon, että muun kirjoittamisen määrä tästä tasaantuu ja tilanteeni kohenee niin, että pystyn taas bloggaamaan - ja myös lukemaan blogeja, aikakauslehtiä ja muuta ihanaa rentouttavaa selailtavaa. 

 

Mutta nyt ei muuta kuin hyvää kesää! Lintujen laulua, pörriäisten surinaa, auringonpaistetta, virkistäviä sateita, valoisia öitä, kukkaloistoa, tuoreen sadon herkkuja, lomia, seikkailuja. Kesää, rakkautta.

Kaupunkiviljelijän syyskesää

Kesän hellejaksot olivat niin pitkät ja rankat, että toivotan viilenevän syksyn avosylin tervetulleeksi! Onhan kesä ja lämpö ihanaa, mutta tämä kesä on ollut liian kuuma. Olen kiitollinen, kun helteet jäivät taakse. Loppukesä on ollut kasvimaankin puolesta mukavan leppoisaa, kun sadetta on riittänyt, eikä jatkuvasti ole tarvinut kantaa vettä.

Leppäkerttu lipstikan lehdellä

 

Kesän sateisuuteen tai sateettomuuteen kiinnittää paljon huomiota, kun kantaa vettä viljelyksille. Sadepäivä on huilauspäivä vedenkantourakasta. Niitä oli kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin vain muutama. Sitten alkoivat epävakaisemmat säät. Nyt vettä ei ole tarvinut enää pariin viikkoon kantaa ollenkaan. Kunpa nämä kaikki sateet vain olisivat tulleet tasaisesti pitkin kesää, eivätkä yhteen menoon nyt loppukesällä!

Onnistuimme kuitenkin pitämään kasvimaamme vihreänä läpi helteiden. Satoa on tullut, joskin pääasiassa vähemmän kuin viime vuonna. Tomaatteja ja perunoita on saatu hieman. Kesäkurpitsoita on tullut vain pari. Avomaankurkkuja kypsyi yksi. Yrteistä lipstikkaa on riittänyt oikein kunnolla kerättäväksi. Härkäpapu on ainoana jopa satoisampi kuin aiemmin.

 

Härkäpavut

 

Kesäkurpitsa

 

Pieni kukkaniittymme, jonka kylvimme viime vuoden keväänä yhteen viljelylaatikoistamme, on ilahduttanut läpi kesän. Viime vuonna siinä kukki vain pari lajia, mutta tänä kesänä jo paljon useampia. Sitä on ollut ilo katsella. Se on ollut iloksi myös rusakolle, joka on erään naapurimme havaintojen mukaan asunut viljelyksillämme ja syönyt kukkia. Puna-ailakista lähtivät nuputkin parempiin suihin.

Onneksi tämä ylemmässä kerroksessa asuva naapuritalon asukas, joka näkee ikkunastaan viljelyksillemme, kertoo havainnoistaan. On ollut mukava tietää, että pupu se siellä vain tekee tuhojaan, eikä kukaan perseilevä ihminen. Myöhemmin kesällä viljelylaatikoillamme on kyllä käynyt myös joku ihminenkin rosvoamassa satoa.

Keltasauramot viljelylaatikkoniityllä heinäkuussa

Mistä syksy alkaa ja mihin kesä päättyy? Joku ajattelee kalenterikuukausien mukaan: syyskuussa alkaa syksy. Meteorologisesti terminen kesä päättyy, kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa pysyvämmin +10 asteen alapuolelle. Terminen kesä kestää Etelä-Suomessa neljä kuukautta, toukokuun loppupuolelta syyskuun alkupuolelle. Tähtitieteellinen syksy alkaa puolestaan syyspäivän tasauksesta, joka on 22. tai 23. syyskuuta.

 

Tykkään seurata syksyn merkkejä syyskesällä vähän niin kuin kevään merkkejä kevättalvella. Pihlajanmarjojen punertuminen ja tervapääskyjen katoaminen muuttomatkalleen ovat alkavan syksyn merkkejä. Kun kesälinnut ovat lähteneet ja syyslinnut vallanneet maiseman, on syksy. Kun vaahterat saavat ruskan värit, on syksy.

Viime viikolla havahduin ensimmäistä kertaa tänä kesänä siihen, että tervapääskyjä ei enää näkynyt. Niitä pesii joka kesä lähiömme korkeimpien kerrostalojen räystäissä. Ne ilmaantuvat toukokuussa, lentävät koko kesän riemukkaasti kirskuttaen ympäriinsä ja katoavat sitten aivan yhtäkkiä. Yhtenä päivänä ne vielä tekevät kaarroksiaan talojen yllä, mutta seuraavana taivas onkin tyhjä.

Samettikukkia

Laitoin tähän viimeaikaisten kuvien lisäksi pari heinäkuulta. En ole taaskaan kauheasti kuvannut saati postannut viljelyjuttuja. Viljelyvuoden päätteeksi pitää ainakin kirjoittaa vielä perinteinen satokooste.

 

Mistä syksy sinun mielestäsi alkaa?

Raision alppiruusupuisto kukkii

Nyt kannattaa suunnata Raision alppiruusupuistoon. Kävin siellä viime lauantaina, ja silloin suuri osa alppiruusuista oli jo kukassa. Valkoiset ja harvinaisemmat värit kukkivat reippaasti, mutta punaiset vasta availivat nuppujaan. Veikkaan, että kukinta on edennyt tässä viikon aikana lämpimän sään vauhdittamana niin, että juuri näillä hetkillä kukkaloisto saavuttaa täyden kukoistuksensa. Puiston pieni kesäkahvila Café Alppi on myös jo auki. 

Oletko käynyt Raision alppiruusupuistossa?

Saariston rengastie toukokuussa - osa 2: Ihanat puodit ja ruokapaikat

Toukokuun viimeisen viikonlopun roadtripillämme Saariston rengastiellä tarkoituksenamme oli ajaa kaikessa rauhassa maisemista nauttien, kuljeskella luonnossa, havainnoida lintuja, syödä hyvin ja tehdä ostoksia pikkupuodeissa. Edellisessä postauksessani kerroin matkan reitistä ja majoituksesta. Nyt kerron vierailukohteista ja ruokapaikoista.

Gammelbondas Boden, Nauvo

Tällaisilla roadtripeillä yksi parhaista aktiviteeteista on pientilojen suoramyyntipuodeissa käyminen. Osa paikoista ei ollut vielä aktivoitunut kesäaukioloon, mutta tiedustelimme etukäteen, voisimmeko vierailla, ja kyllähän se sopi. On hyvä tukea paikallisia pientuottajia ja ostaa suoraan tilalta. Puotipiipahdukset olivat myös siitä mukavia, että tuli poikettua enemmän pääreitiltä ja nähtyä monipuolisemmin maisemia.

 

Paraisilla kävimme ihan ensin Bornemannin mehustamolla (Bornemanns musteri), mistä ostimme mehua, limonadia ja siideriä. Paikka oli oikein mukava ja tuotteet herkullisia! Pian sen jälkeen koukkasimme Tammiluodon viinitilalle, mistä olemme pari kertaa aiemminkin käyneet hakemassa maukkaita omena- ja marjajuomia. Viinitilalta poistuessamme ajoimme maisemareittiä Kuitian kartanon (Qvidja Gård) maiden poikki pikkutietä, mikä oli ihan mielenkiintoinen kiepaus. 

Bornemannin mehustamo, Parainen

 

Paraisten kaupunkialueella sijaitseva Jordkällaren-juustopuoti oli myös ennestään tuttu kohde, jonne halusimme tälläkin ohiajolla poiketa. Juustokauppias on hauska, ja kaikki juustot hänen puodissaan ovat aina vähintäänkin maailman parhaita. Puodista saa myös muita gourmet-herkkuja ja ruuanlaittovälineitä.

 

Viimeinen pysähdyksemme Paraisilla oli Sattmark, missä valitettavasti kahvila ja bistro olivat vielä kiinni perjantaisin, mutta kalapuoti oli yllättäen jo auki. Kesäisin myös arkipäivinä palveleva Sattmarkin kahvitupa on kyllä tosi sympaattinen pieni kahvila, ja ainakin aiempina kesinä myös bistro on ollut hyvä. Suosittelen siis Sattmarkissa pistäytymistä.

 

Söimme Nauvon puolella Tackork Gård & Marinassa, joka sijaitsee matkan päässä kirkonkylältä maaseudulla. Olimme tajunneet koko paikan olemassaolon vasta aiemmin keväällä, kun olimme käymässä Nauvossa ja satuimme saamaan alennuskupongin ravintolaan. Onneksi! Paikka oli tosi kiva. Vastoin vegaaniuspyrkimystäni tilasin burgerin, jossa oli punajuuripihvin kaverina vuohenjuustoa, ja se oli kyllä aivan tavattoman herkullinen. Join myös saaristolaisen Heisala Craft Drink Companyn raikkaan marjalonkeron. 

Tackårk Gård & Marina, Nauvo

 

Aterian jälkeen palasimme vielä Nauvon keskustaan käymään kaupassa. Ajoimme sinne maisemareittiä Norrstrandintien kautta. Matkalla havaitsimme sattumalta pienen maatilapuodin, jonka kohdalla täytyi tehdä äkkijarrutus, kun tienvarsikyltissä luki taikasana: nypotatis. Puodista olivat kuitenkin valitettavasti perunat päässeet loppumaan, mutta ostimme vihanneksia ja kanelbullesnittar-keksejä. Itsepalveluperiaatteella toimiva Gammelbondas Boden sijaitsee osoitteessa Packaistentie 8, Parainen.

Lauantaina Korppoossa suuntasimme ensin Vattkastin (Wattkast) saarella sijaitsevaan Walldéns Trädgård -tilamyymälään. Vattkastiin ajetaan upean korkean sillan kautta. Aiemmin Vattkastissa toimi Isaksson's -tomaattitilan suoramyyntipuoti, mutta nyt yritys on lopettanut, eikä sillä ole enää toimipistettä Houtskärissäkään. Onneksi Walldéns on sentään olemassa. Sieltä saimme lisää ihania tuoreita vihanneksia. Paikka oli myös tosi kaunis.

Walldéns Trädgård, Korppoo

 

Vähän ennen paluuta sillalle huomasimme tien varressa opasteen Holméns Trädgårdin kesäkukka- ja taimimyymälään. Sinne piti tietenkin kääntyä. Olin hieman kauhuissani, miten kaikki taimiostokset mahtuisivat pienen automme kyytiin ja selviäisivät auringonpaahteisesta matkasta, mutta mitä suotta, hyvinhän se onnistui. Taimet olivat reippaita ja edullisia, joten suosittelen kyllä Holménsia. Sinne vievän pienen hiekkatien risteysksen osoite on Wattkastintie 191, Parainen.

Kävimme Korpoströmin saaristokeskuksessa tsekkaamassa ravintolan tarjontaa, mutta kasvisruokaa ei ollut saatavilla, ja saaristokeskuksen näyttelytkään eivät olleet vielä auki, joten jatkoimme matkaa Verkanin satamaan ravintola Buffaloon, joka oli myös tuttu aiemmilta reissuilta. Olen aina tykännyt sen ruuista, eikä nytkään tarvinut pettyä. Listalle oli ilmestynyt useampi kasvisruoka sitten viime käynnin.

 

Täydensimme aamiais- ja iltaruokatarvikkeita kaupasta Korppoon kirkonkylällä ja teimme pienen kävelyn kirkon ympäri ja asuinalueen taakse metsikköön. Lisäksi pistäydyimme kahvilla Hjalmar's Restaurang & Pubissa, mistä sai oikein hyvää suklaakakkua. Sitten olikin aika lähteä Houtskärin lautalle. Houtskärin puolella ilta kului patikoinnin ja maisema-ajelun merkeissä. Kävimme ihailemassa Hyppeisin kylän herttaisia maisemia, mutta unohdimme kokonaan vierailla kirkonkylällä.

Korppoon kirkko

 

Sunnuntaina vietimme aikaa Iniössä. Ensimmäinen kohteemme oli Erkas Gården Ravintola & Tilapuoti. Ravintola oli vielä talviteloilla, mutta puoti avattiin meitä varten. Erkas Gården on vuohitila, jonka puodista saa tilan omia juustoja, jäätelöitä, jugurtteja, viilejä ja saaristolaisleipää sekä muiden pientuottajien juomia, makeisia ja muita herkkuja. Ostosten jälkeen kävely Jumon kylän rantaan tarjosi yhdet matkan idyllisimmistä tunnelmista. 

 

Lounaaksi haimme hurmaavat saaristolaispitsat Iniön Merideli Leonellasta, jotka söimme retkellä Norrbyn luontopolulla. (Kirjoitan tästä ja muistakin retkeilyaktiviteeteista myöhemmin lisää.) Sen jälkeen matka jatkuikin jo Kustaviin, missä tietenkin täytyy aina vierailla Kustavin käsityökylässä. Legendaarinen Kustavin savipaja ja muut, pienet käsityöläisyritykset myyvät siellä tuotteitaan, ja kahvilasta saa saariston parhaita munkkeja. Nykyään niitä tehdään myös vegaanisina.

 

Saariston Lasifabriikki, Kustavin käsityökylä

 

Kustavissa ajaessamme huomasimme myös Friisilän tilapuodin opasteen ja pistäydyimme sinne. Ostimme vain vihanneksia mukaan, mutta olisi siellä ollut kesäkahvilakin. Puotipiipahduksen jälkeen pysähdyimme enää kerran, Taivassalossa ihailemaan Muntin museosiltaa. Tuomet kukkivat joen varsilla ja tuoksuivat huumaavan ihanalta, ja kultarinta lauloi iloisen pontevasti.

 

Muntin museosilta, Taivassalo

 

Saariston rengastie toukokuussa

Prologi: Saaristosta

Osa 1: Isoa rengastietä myötäpäivään

Osa 2: Ihanat puodit ja ruokapaikat

Osa 3: Retkeilyä ja lintuhavaintoja

Laatikkoviljelykesän startti

Turun laatikkoviljelytoiminta jatkuu, joten neljän viljelylaatikon kokoinen kasvimaamme saa jatkaa olemassaoloaan lähimetsikössä, kaupungin maapläntillä, taloyhtiöiden pihojen välissä. Viime kesinä olemme tehneet enimmät istutukset ja kylvöt toukokuun lopulla tai viimeistään kesäkuun alussa, ja samanlaisessa aikataulussa oltiin tänäkin vuonna. Taimet ja siemenet pääsivät multiin 25.5. 

 

Kevään taimihankinnat ja suorakylvöt

Tänä keväänä emme esikasvattaneet mitään itse. Ikkunalaudalla oli ruuhkaa sieniviljelyboksien takia, ja huonekasvien ripsiäisongelma olisi melko varmasti uhannut taimien menestystä. Helpompaa oli ostaa valmiit, terveet taimet. Toveri Krotti osti meille luomutaimia Ruohonjuuresta: kaksi kirsikkatomaattia, kaksi kesäkurpitsaa ja kuusi varsiparsakaalia.

 

Taimet selvisivät hyvin heti istutuspäivän jälkeen iskeneestä myrskystä, ja tulipahan multa ainakin rankkasateen myötä kunnolla märäksi. Toinen tomaateista taittui, mutta olemme ennenkin saaneet katkenneen latvan lähtemään uuteen kasvuun pistokkaana, joten katsotaan nyt, miten sen käy.

 

Kesäkurpitsa

 

Lehtikaali, auringonkukka, härkäpapu, herne, pinaatti, kehäkukka, samettikukka, krassi ja lehtisalaatti suorakylvettiin, sillä aiempinakin kesinä ne ovat ehtineet hyvin ilman esikasvatustakin. Sipuleita on muutama tulossa. Parsa selvisi jälleen yhdestä talvesta ja on kasvattanut tänä keväänä jo seitsemän versoa. Parsasatoa on siis saatu kerätä!

 

Lisäksi on yrttejä. Lipstikka, timjami ja ruohosipuli ovat talvehtineet jo useamman talven yli. Timjami kituuttaa, mutta lipstikka on kasvanut oikein muhkeaksi. Korianteri ja lehtipersilja ovat ruukkuyrttien jämistä tänä keväänä istutettuja. Viljelylaatikoiden vieressä on myös viimevuotiseen tapaan pari erillistä multasäkkiä, joissa kasvaa perunoita.  

Viljelylaatikoistamme kaksi on syviä, kahden lavakauluksen korkuisia, ja kaksi matalia, yhden lavakauluksen korkuisia. Syvistä laatikoista toinen on monivuotisten kasvien paikka, ja lisäksi istutamme siihen tomaatit ja kurpitsat. Toisessa ovat korkeat kasvit, kuten auringonkukat ja härkäpavut, minkä lisäksi laitamme sinne muut, enemmän tilaa juurilleen kaipaavat lajit. Matalissa laatikoissa on hyvä kasvattaa salaatteja ja muita pienijuurisempia kasveja.

Parsa ja ruohosipulit

Pieni kukkaniitty viljelylaatikossa

 

Matalista viljelylaatikoista toinen on ollut jo jokusen kesän pääasiassa "kukkaniittynä", mutta aiemmin olemme kylväneet siihen aika yksipuolisen valikoiman helposti kasvatettavia lajeja, kuten hunajakukkaa. Seassa on myös ollut joitain vihanneksia, mitä sinne nyt on tullutkaan milloinkin heitettyä kasvamaan. 

Viime vuonna päätimme kokeilla tehdä siitä ihan oikean pikkiriikkisen niityn. Lisäsimme mullan sekaan hiekkaa ja kalkkia ja kylvimme luonnonvaraisinakin Suomessa esiintyvien niittykukkien siemeniä. Ensimmäinen kesä oli vähän vaisu. Laatikossa kasvoi pääasiassa heiniä sekä apiloita ja orvokkeja. Pintaan nousi kuitenkin myös joitain lehtiruusukkeita. Se lupasi varovaisesti hyvää, sillä monet niittykukat tekevät ensimmäisenä kesänään vain lehdet maanrajaan, ja kukkavarsi kasvaa vasta seuraavana vuonna.

Tänä keväänä viljelylaatikko-kukkaniittymme näyttääkin jo aika erilaiselta kuin viime vuonna. Nyt mullan pinta on monenlaisten, tottumattomalle silmälle enimmäkseen vieraan näköisten lehtien peitossa ja kukkavarsiakin jo kohoaa. Kevään ensimmäisinä kukkijoina nuppunsa ovat avanneet ihastuttavat puna-ailakit. Jes, olemme saaneet ainakin yhden niittykukan jo kukkimaan!

Puna-ailakki

Vaikkei ole omaa pihaa, jonka nurmikkoa muuttaa kukkaniityksi, voi kuitenkin yrittää tehdä jotain muuta pientä luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Opin kimalaistutkija Dave Goulsonin erinomaisesta Kimalaisen kyydissä -kirjasta, että pölyttäjähyönteisten kohdalla pienilläkin teoilla on oikeasti merkitystä. Monet ympäristöongelmat tuntuvat täysin hallitsemattomilta, eikä ole varmaa, voiko yksilön valinnoilla lopulta muuttaa mitään, mutta ainakin pölyttäjien ahdinkoa voi auttaa konkreettisesti aika yksinkertaisillakin tavoilla. Se luo toivoa.

 

Tämän postauksen kuvat on räpsitty viljelylaatikoilta istutuspäivän pilvisenä iltana miltei hämärässä. Pitääpä mennä valoisammalla säällä ottamaan kuvia puna-ailakeista, niin niiden täyteläinen väri pääsee oikeuksiinsa.

Kevät ja kaluston päivitys

Ah, mikä ihana ihana kevät! Kunnon talven jälkeen se tuntuu jotenkin voimakkaammalta - vuodenajan vaihtumisen kokee konkreettisemmin. Talvi tuntuu päättyneen meillä jotenkin tosi äkkinäisesti. Lumet vain hupenivat jonnekin. Vain hetkeä aiemmin oli kylmää ja vielä vähän talvisen tuoksuista, kunnes lämpötilat yhtäkkiä pomppasivat lähelle kahtakymmentä. Maisema on vihertynyt huimaa vauhtia. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. Nyt on tietysti ollut taas viileämpää ja harmaampaa, mutta keväistä yhtä kaikki.

 

Olen saanut tehdä paljon retkiä viikonloppuisin, säät tuntuvat suosineen ihan kohtuullisesti, ja lähiluonnossa kuljeskelukin on pysynyt hyvin mukana arjessa, mutta siitä huolimatta minulla on sellainen olo, etten ole ehtinyt olla tarpeeksi ulkona ja seurata kevään etenemistä. Ehkä se liittyy siihen, että olen ajanut itseni opintojen kanssa aikataulullisesti huonoon jamaan. Tentittävää on ollut kevään aikana todella paljon, mistä on tullut mielikuva jatkuvasta kiireestä. Todellisuudessa minulla on kuitenkin ollut ihan hyvin myös vapaa-aikaa. 

Ulkoilma-aktiviteettien ohella vapaa-aikaa ei kuitenkaan ole riittänyt tarpeeksi muuhun oheistoimintaan, kuten valokuvien käsittelyyn, havaintojen tallentamiseen niin Tiiraan kuin Kevätseurantaankaan, blogin kirjoittamisesta puhumattakaan. Nyt tuntuu siltä, että olisi aika koota alkukevään suuri retkipäiväkirjakoostepostaus, sillä yksittäisiä pieniä retkiä, luontohetkiä ja -kokemuksia on kertynyt muistivihkoon niin paljon, etten osaa enää valita, mitä niistä nostaisin esille erikseen.

 

Olen leikkinyt miltei päivittäin uudella kamerallani, mutta vielä riittää opeteltavaa. Haluaisin puhua paljon kamerahankinnastani, mutta fakta on, etten tiedä paljon mitään kameroista, eikä minulla ole välttämättä mitään relevanttia sanottavaa aiheesta. Välillä olen tosi innoissani ja haluaisin vain hehkuttaa laitettani, mutta välillä taas tunnen siitä vähän hämmennystä ja epävarmuutta - valitsinko hyvin, kun valitsin juuri tämän, enkä mitä tahansa muuta kameraa? Varmaan tuttu tunne kaikille, jotka ovat joskus hankkineet kalliilla jotain, mistä eivät koe tietävänsä tarpeeksi.

 

Pääasia kuitenkin on, että minulla on nyt käyttökelpoinen ja helposti mukana kulkeva laite, joka - toisin kuin edellinen kamerani - ei ole vanha ja rikkinäinen. Olen siitä tosi iloinen. Piehtaroin yhä päivittäin materialismionnellisuuden tunteessa, vaikka kameran ostosta on jo yli kuukausi. Kun on pitkään harrastanut aktiivisesti vähän laholla kalustolla, siitä ilahtuu joka päivä, kun kalusto on viimein päivitetty. Miltäköhän tuntuu sitten, kun viimein saan hankittua uuden kaukoputken? 

Vähän heikoilla varusteilla ja välineillä harrastaminen on kyllä siitä hyvä, että se osoittaa, onko oikeasti kiinnostunut harrastuksesta - haluaako tehdä sitä siitä huolimatta, ettei käytössä ole uusimpia ja hienoimpia välineitä? Jos heti hyppää harrastukseen hankkimalla parhaat varusteet, ne voivat huonossa tapauksessa jäädä vähälle käytölle tai kokonaan tarpeettomiksi, sillä mielenkiinto saattaakin lopahtaa pian alkuinnostuksen jälkeen. Toki jollakulla taas harrastuksen aloittaminen käpyisin välinein voi sammutaa tekemisen innon heti alkuunsa.

 

Tämän postauksen kuviksi valitsin jälleen kukkia kotoa ja parvekepuutarhasta. Japaninkääpiökirsikka kukkii tänä keväänä vähemmän runsaasti kuin viime vuonna. Lieneekö syynä sen viime syksyn huono vointi vihannespunkkien takia? Onneksi kukkia on kuitenkin tullut, ja pensas on kasvattanut runsaasti hyväkuntoisia lehtiä.

Pelargonit kellariin talveksi

Meillä ei oikeastaan ole vielä talvi. Yöpakkasia on kyllä ollut jo pidempään satunnaisesti, mutta ensimmäinen pidempi pakkaspäivien jakso alkoi vasta noin viikko sitten, eikä vieläkään kyse ole mistään kunnon pakkasista, vaan lämpötila on juuri ja juuri nollan alapuolella. Lunta on saatu yksittäisinä päivinä, mutta aina se on sulanut pois. Sääennuste näyttää lämpenevää ja sateista.

Parvekepuutarhamme kirsikkapensas, raparperit ja pionit lakastuivat talvilevolle jo aikaa sitten, mutta pelargonien syksy on vain jatkunut ja jatkunut. Ne ovat kukkineet rauhallista, pienimuotoista kukintaansa parvekkeen takaseinustan hyllyllä. Aurinkoisina päivinä lasitetulla parvekkeella on voinut olla vielä kymmenisenkin astetta lämmintä, eivätkä asteen tai parin yöpakkaset ole vetäneet lämpötilaa parvekkeella edes nollan tuntumaan. 

 

 

Mitä pidempään pakkaset jatkuvat ja sää pysyy pilvisenä, sitä kylmemmäksi kuitenkin parvekkeellakin käy. Kylmyys hiipii pikkuhiljaa rakenteisiin. Niinpä tarkkailin säätä siltä kantilta, kauankohan kukkia kannattaisi pitää ulkona. Kun sitten ennusteeseen ilmestyi neljän pakkasasteen yö ja sen perässä muutama lähes yhtä kylmä päivä, päätin siirtää kasvit turvaan.

Kuljetin pelargonit jälleen kylmäkellariin odottelemaan kevättä. Samalla vein mehitähdet, sillä nekään eivät ole oikein viihtyneet talven yli parvekkeella, mutta kellaritalvetus on sujunut. Kylmäkellarissammehan on suunnilleen jääkaappikylmää ja pilkkopimeää, mutta kyllä nuo kasvit ovat siellä nyt jo pari talvea selvinneet. Tänä talvena kellarin pimeydessä vietettävä aika jää varmasti kuukauden tai pari lyhyemmäksi kuin ensimmäisellä kertaa, mikä on tietysti kasvien kannalta hyvä.

 

Aiempina talvina olen käynyt kastelemassa kylmäkellaritalvetuksen aikana kasveja noin kerran kuussa hyvin pienellä vesitilkalla, etteivät ne tyystin kuivu. Mitään yhteytystoimintaa tai kasvua niillä ei kuitenkaan ole, joten vettäkin tarvitaan vain aavistuksen verran. Keväällä kasvit ovat olleet kalpeita ja vähälehtisiä, mutta heti valoon ja lämpöön päästyään alkaneet kasvaa, kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut.

En kyllä olisi uskonut, jos lapsuudessani minulle olisi kerrottu, että sitten kun olen 29-vuotias, minulla on joulukuussa parvekkeella kukkivia pelargoneja. Olisin sanonut, että höpön pöpön, ei kesäkukat kuki talvella. No eivät toki, mutta nyt kun on ennemminkin syksy kuin talvi.

Kapunkiviljelyn kesämuistoja: yhteenveto sadosta ja kokemuksista

Kaupunkiviljelypuuhat viljelylaatikoillamme kotilähiön metsikössä sujuivat menneenäkin kesänä eri mukavasti! Tämä oli jo neljäs kesä, jolloin kasvatimme satoa Turun laatikkoviljelyhankkeen kautta saaduilla, kaupungin maille sijoitetuilla laatikoilla. Kuviot ovat vuosien varrella vakiintuneet ja viljelystä on tullut mukavan tuttua ja helposti sujuvaa. Ohessa on toki myös alistuneesti tottunut raskaaseen veden kantamiseen ämpäreillä kotoa ylös mäelle sekä tietysti satovarkauksien riskiin.

 

Meillä oli tänä vuonna kaupunkiviljelmällämme perunaa (’Timo’), hernettä (’Kelvedon Wonder’), härkäpapua, ruusupapua, kesäkurpitsaa (ostettiin taimina), kirsikkatomaattia (ostettiin taimina), lehtikaalia, mangoldia, lamopinaattia ja baby-pinaattia, korianteria, rukolaa ja lehtisalaattia. Viime vuoden lipstikka, ruohosipuli ja parsa talvehtivat ja olivat mukana kuvioissa tänäkin kesänä. Lisäksi joukossa oli sekalainen valikoima kukkia, joista osa oli myös syötäviä lajeja, vaikka niitä vähän vähemmän käytettiin ravinnoksi. Kaikki lajit olivat vanhoja tuttuja. 

 

Yrttiosaston talvehtijat toukokuussa

 

Meillä on neljä viljelylaatikkoa, joista kaksi on matalia, yhden lavakauluksen korkuisia, ja kaksi syviä, kahden lavakauluksen korkuisia. Matalissa olemme kasvattaneet salaattia ja muita pienijuurisempia kasveja. Viime kesinä toinen matalista laatikoista on ollut pienoiskukkaniittynä. Tänä vuonna kylvimme siihen Niittysiemenen kotimaisista lajeista yhdisteltyä seosta, josta toivoimme ainakin jokusen kukan kukkivan jo tänä kesänä. Paransimme maata niittykukille edullisemmaksi sekoittamalla siihen hiekkaa.

 

Niittylaatikkome kehittyikin kesän aikana jännittävästi. Pintaan puski sekalaista apilaa ja keto-orvokkia, joista ainakin osa taisi olla niittysiemenistä. Sitten tuli viime vuodelta itsekseen kylväytynyttä hunajakukkaa, jokunen ruiskaunokki, oletettavasti viime vuonna kylvetty mutta itämättä jäänyt tarhaneito ja yllättäen myös pari mangoldia, joista pääsimme keräämään satoa. Lopulta kukkimaan nousi yksi mystinen niittykukka, jota emme tunteneet. Maahan ilmestyi myös monivuotisten niittykukkien lehtiruusukkeita, joista toivottavasti tulee kukkia ensi vuonna.

Ruiskaunokki syyskuussa

 

Koko viljelykeitaamme heinäkuussa (oikeassa laidassa vähän naapurin laatikon reunaa)

 

Kylvimme muiden viljelmien sekaan myös samettikukkia, kehäkukkia ja krasseja auttamaan tuholaistorjunnassa, houkuttelemaan pölyttäjiä, tarjoamaan mahdollisuutta kukkien keräämiseen vaikkapa salaattien koristeluun sekä tietenkin myös silmäniloksi. Vaikka suorakylvimme kaiken touko-kesäkuun taitteessa, silti ne ehtivät mukavasti kukkia. Samoin suorakylvimme auringonkukkia toiseen syvemmistä laatikoista, ja nekin ehtivät tänä kesänä kukkia hyvin.

 

Perunoita kasvatimme taas laatikoiden ulkopuolella suoraan multasäkeissä, sillä viime vuonna se toimi hyvin. Niin toimi nytkin. Nostimme sadon elokuussa ja sitä tuli suhteellisen paljon ottaen huomioon, että kasvatussäkkejä oli vain neljä. Perunasadon korjaaminen kasvatussäkeistä on tosi kätevää, kun ei tarvitse möyhätä summan mutikassa maata arvaillen, miten syvältä niitä perunoita mahtaa löytyä.

Perunat kasvatussäkeissä heinäkuussa

 

Muutenkin satoa tuli ihan hyvä määrä. Lehtikaali oli taas menestys siitä huolimatta, että jotkin toukat nakersivat alkukesästä lehdet pitsiksi, ja sadon kerääminen oli vähän ällöttävää, kun toukkia sai heitellä kuormasta. Härkäpapu ja herne oli myös tuttuun tapaan satoisia. Ruusupapuja saatiin muutama. Parsaa söimme kokonaiset kaksi nuppua keväällä, mutta hyviäpä olivatkin. 

 

Osa yrteistä jäi vähän muiden kasvien alle piiloon, eivätkä olleet niin satoisia. Lamopinaatti ei menestynyt, mutta baby-pinaatti sentään kasvoi. Lehtisalaattia ja etenkin rukolaa tuli kerättyä vähän turhan vähän ennen kuin ne ehtivät jo kukkimaan. Kesäkurpitsaa saatiin hyvin. Jo toista kesää peräkkäin kirsikkatomaatit menestyivät avomaalla ja tekivät kohtuullisesti satoa.

Matalan viljelylaatikon kasveja heinäkuussa

 

Härkäpavut

 

Rikkaruohojen kanssa ei ole missään vaiheessa ollut juuri ongelmaa. Keväällä ollaan nyhdetty pois ne rikat, jotka ovat ehtineet ottaa ennen suorakylvöjä sen verran etumatkaa, että pitää tehdä tilaa viljelykasveille. Nämä ovat tyypillisesti suolaheiniä, jotka periaatteessa ovat myös hyötykasveja. Kunhan viljelykasvit ovat päässeet vauhtiin kasvussa, ne ovat peittäneet maan pinnan niin tehokkaasti, ettei seassa ole ollut enää juuri sijaa rikkaruohoille. Kannattaa tupata kasvimaa niin täyteen, ettei sekaan mahdu mitään ylimääräistä!

 

Täyteen ahtaminen helpottaa myös kastelua. Heti kun kasvusto peittää maan pinnan, kosteus pysyy paremmin mullassa, eikä haihdu päivän paisteessa. Ei sillä, etteikö veden kantamisessa olisi joka tapauksessa riittänyt työtä kesäkuun helteillä. Onneksi loppukesä oli vähän epäkavaisempi, joten urakka helpottui, kun saatiin säännöllisesti sadetta.

Upea itsekseen kylväytynyt mangoldi

 

Tuholaisia oli kesän mittaan jonkin verran, mutta ne eivät onneksi vieneet suuremmin satoa eivätkä pilanneet puutarhuroinnin iloa. Lehtikaaleja nakertaneiden toukkien lisäksi oli joitain pikku ötököitä, jotka söivät reikiä salaattiin. Etanoita tai kotiloita meillä ei onneksi juuri ole näkynyt, mutta yhden kookkaan ukkoetanan löysimme tänä kesänä ja kuljetimme pois.  

Keväällä multaa kääntäessämme löysimme melkoisesti turilaan toukkia. Nehän syövät kasvien juuria. Kaivoimme vähän matkan päähän metsikköön kuopan, johon kuljetimme toukat jatkamaan elämäänsä luonnonkasveja syöden. Aikuisetkin turilaat käyttävät kasviravintoa, mutta en ole ikinä kokenut niistä haittaa. Päinvastoin ne ovat mielestäni veikeitä ja kiehtovia ötököitä, joiden pörräilyä puiden latvuksissa on kiva tarkkailla kesäöinä ikkunasta. 

 

Heinäkuussa viljelyksillemme asettui asumaan hepokatti. Kun kannoimme vettä iltahämärällä, siellä se siritti äänekkäästi. Tunnistimme kookkaan vihreän sirittäjän lehtohepokatiksi. Sitten yhtenä elokuun iltana huomasimme sen saaneen seuraa. Kaksi lehtohepokattinaarasta oli ilmestynyt paikalle. Oliko sirittäjämme hurmannut laulannallaan peräti kaksi naarasta? Joka tapauksessa pian tämän jälkeen siritys hiljeni. Lehtohepokatitkin syövät hyönteisravinnon ohella kasveja, mutta ei tätä kaveria halunnut häätää viljelyksiltä, sillä se toi ihanaa ääntä ja tunnelmaa loppukesän pimeisiin iltoihin.

Auringonkukat syyskuussa

 

Syksyllä kukkivat auringonkukat olivat täynnä kimalaisia ja muita pörriäisiä viettämässä eläkepäiviään ennen kuin niiden oli viilenevien säiden myötä aika kuolla. Tulen jotenkin surulliseksi aina niitä katsellessa, vaikka tottahan toki kaikkien on joskus kuoltava ja yksi kesä on kimalaistyöläisen luonnollinen elämän kesto - puhumattakaan loppukesällä syntyvistä kimalaiskoiraista, jotka eivät elä kuin jokusen hassun viikon. Tässä vaiheessahan uudet nuoret kuningattaret olivat jo matkalla talviunille herätäkseen ensi kesänä perustamaan uusia pesiä, joten parempi vain suunnata ajatukset siihen, elämän jatkumiseen.

 

Viljelylaatikoiden syysaskareet ovat vielä viimeistelemättä. Pitäisi keräillä kukkineiden kasvien siemeniä talteen ja kääntää maa ennen kuin se jäätyy. Tänä syksynä emme voi viettää kekriä perinteisen suurieleisesti juhlien, mutta ollaan kuitenkin varattu kalenteriin päivä pienen pienelle kekrijuhlalle, ja se toimii taas hyvänä takarajana viimeisten viljelyaskareiden valmiiksi saattamiselle.