blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Saariston rengastie toukokuussa - osa 2: Ihanat puodit ja ruokapaikat

7.6.2021

Toukokuun viimeisen viikonlopun roadtripillämme Saariston rengastiellä tarkoituksenamme oli ajaa kaikessa rauhassa maisemista nauttien, kuljeskella luonnossa, havainnoida lintuja, syödä hyvin ja tehdä ostoksia pikkupuodeissa. Edellisessä postauksessani kerroin matkan reitistä ja majoituksesta. Nyt kerron vierailukohteista ja ruokapaikoista.


Gammelbondas Boden, Nauvo


Tällaisilla roadtripeillä yksi parhaista aktiviteeteista on pientilojen suoramyyntipuodeissa käyminen. Osa paikoista ei ollut vielä aktivoitunut kesäaukioloon, mutta tiedustelimme etukäteen, voisimmeko vierailla, ja kyllähän se sopi. On hyvä tukea paikallisia pientuottajia ja ostaa suoraan tilalta. Puotipiipahdukset olivat myös siitä mukavia, että tuli poikettua enemmän pääreitiltä ja nähtyä monipuolisemmin maisemia.

 

Paraisilla kävimme ihan ensin Bornemannin mehustamolla (Bornemanns musteri), mistä ostimme mehua, limonadia ja siideriä. Paikka oli oikein mukava ja tuotteet herkullisia! Pian sen jälkeen koukkasimme Tammiluodon viinitilalle, mistä olemme pari kertaa aiemminkin käyneet hakemassa maukkaita omena- ja marjajuomia. Viinitilalta poistuessamme ajoimme maisemareittiä Kuitian kartanon (Qvidja Gård) maiden poikki pikkutietä, mikä oli ihan mielenkiintoinen kiepaus. 


Bornemannin mehustamo, Parainen

 

Paraisten kaupunkialueella sijaitseva Jordkällaren-juustopuoti oli myös ennestään tuttu kohde, jonne halusimme tälläkin ohiajolla poiketa. Juustokauppias on hauska, ja kaikki juustot hänen puodissaan ovat aina vähintäänkin maailman parhaita. Puodista saa myös muita gourmet-herkkuja ja ruuanlaittovälineitä.

 

Viimeinen pysähdyksemme Paraisilla oli Sattmark, missä valitettavasti kahvila ja bistro olivat vielä kiinni perjantaisin, mutta kalapuoti oli yllättäen jo auki. Kesäisin myös arkipäivinä palveleva Sattmarkin kahvitupa on kyllä tosi sympaattinen pieni kahvila, ja ainakin aiempina kesinä myös bistro on ollut hyvä. Suosittelen siis Sattmarkissa pistäytymistä.

 

Söimme Nauvon puolella Tackork Gård & Marinassa, joka sijaitsee matkan päässä kirkonkylältä maaseudulla. Olimme tajunneet koko paikan olemassaolon vasta aiemmin keväällä, kun olimme käymässä Nauvossa ja satuimme saamaan alennuskupongin ravintolaan. Onneksi! Paikka oli tosi kiva. Vastoin vegaaniuspyrkimystäni tilasin burgerin, jossa oli punajuuripihvin kaverina vuohenjuustoa, ja se oli kyllä aivan tavattoman herkullinen. Join myös saaristolaisen Heisala Craft Drink Companyn raikkaan marjalonkeron. 


Tackårk Gård & Marina, Nauvo

 

Aterian jälkeen palasimme vielä Nauvon keskustaan käymään kaupassa. Ajoimme sinne maisemareittiä Norrstrandintien kautta. Matkalla havaitsimme sattumalta pienen maatilapuodin, jonka kohdalla täytyi tehdä äkkijarrutus, kun tienvarsikyltissä luki taikasana: nypotatis. Puodista olivat kuitenkin valitettavasti perunat päässeet loppumaan, mutta ostimme vihanneksia ja kanelbullesnittar-keksejä. Itsepalveluperiaatteella toimiva Gammelbondas Boden sijaitsee osoitteessa Packaistentie 8, Parainen.


Lauantaina Korppoossa suuntasimme ensin Vattkastin (Wattkast) saarella sijaitsevaan Walldéns Trädgård -tilamyymälään. Vattkastiin ajetaan upean korkean sillan kautta. Aiemmin Vattkastissa toimi Isaksson's -tomaattitilan suoramyyntipuoti, mutta nyt yritys on lopettanut, eikä sillä ole enää toimipistettä Houtskärissäkään. Onneksi Walldéns on sentään olemassa. Sieltä saimme lisää ihania tuoreita vihanneksia. Paikka oli myös tosi kaunis.


Walldéns Trädgård, Korppoo

 

Vähän ennen paluuta sillalle huomasimme tien varressa opasteen Holméns Trädgårdin kesäkukka- ja taimimyymälään. Sinne piti tietenkin kääntyä. Olin hieman kauhuissani, miten kaikki taimiostokset mahtuisivat pienen automme kyytiin ja selviäisivät auringonpaahteisesta matkasta, mutta mitä suotta, hyvinhän se onnistui. Taimet olivat reippaita ja edullisia, joten suosittelen kyllä Holménsia. Sinne vievän pienen hiekkatien risteysksen osoite on Wattkastintie 191, Parainen.


Kävimme Korpoströmin saaristokeskuksessa tsekkaamassa ravintolan tarjontaa, mutta kasvisruokaa ei ollut saatavilla, ja saaristokeskuksen näyttelytkään eivät olleet vielä auki, joten jatkoimme matkaa Verkanin satamaan ravintola Buffaloon, joka oli myös tuttu aiemmilta reissuilta. Olen aina tykännyt sen ruuista, eikä nytkään tarvinut pettyä. Listalle oli ilmestynyt useampi kasvisruoka sitten viime käynnin.

 

Täydensimme aamiais- ja iltaruokatarvikkeita kaupasta Korppoon kirkonkylällä ja teimme pienen kävelyn kirkon ympäri ja asuinalueen taakse metsikköön. Lisäksi pistäydyimme kahvilla Hjalmar's Restaurang & Pubissa, mistä sai oikein hyvää suklaakakkua. Sitten olikin aika lähteä Houtskärin lautalle. Houtskärin puolella ilta kului patikoinnin ja maisema-ajelun merkeissä. Kävimme ihailemassa Hyppeisin kylän herttaisia maisemia, mutta unohdimme kokonaan vierailla kirkonkylällä.


Korppoon kirkko

 

Sunnuntaina vietimme aikaa Iniössä. Ensimmäinen kohteemme oli Erkas Gården Ravintola & Tilapuoti. Ravintola oli vielä talviteloilla, mutta puoti avattiin meitä varten. Erkas Gården on vuohitila, jonka puodista saa tilan omia juustoja, jäätelöitä, jugurtteja, viilejä ja saaristolaisleipää sekä muiden pientuottajien juomia, makeisia ja muita herkkuja. Ostosten jälkeen kävely Jumon kylän rantaan tarjosi yhdet matkan idyllisimmistä tunnelmista

 

Lounaaksi haimme hurmaavat saaristolaispitsat Iniön Merideli Leonellasta, jotka söimme retkellä Norrbyn luontopolulla. (Kirjoitan tästä ja muistakin retkeilyaktiviteeteista myöhemmin lisää.) Sen jälkeen matka jatkuikin jo Kustaviin, missä tietenkin täytyy aina vierailla Kustavin käsityökylässä. Legendaarinen Kustavin savipaja ja muut, pienet käsityöläisyritykset myyvät siellä tuotteitaan, ja kahvilasta saa saariston parhaita munkkeja. Nykyään niitä tehdään myös vegaanisina.

 

Saariston Lasifabriikki, Kustavin käsityökylä
 

Kustavissa ajaessamme huomasimme myös Friisilän tilapuodin opasteen ja pistäydyimme sinne. Ostimme vain vihanneksia mukaan, mutta olisi siellä ollut kesäkahvilakin. Puotipiipahduksen jälkeen pysähdyimme enää kerran, Taivassalossa ihailemaan Muntin museosiltaa. Tuomet kukkivat joen varsilla ja tuoksuivat huumaavan ihanalta, ja kultarinta lauloi iloisen pontevasti.

 

Muntin museosilta, Taivassalo

 

Saariston rengastie toukokuussa

Prologi: Saaristosta

Osa 1: Isoa rengastietä myötäpäivään

Osa 2: Ihanat puodit ja ruokapaikat

8 kommenttia

  1. Te löysittekin paljon kiinnostavia vierailupaikkoja. Kyllä joku saaristokiepaus pitäisikin tehdä kesällä. Usein pistäydymme kesän aikana ainakin Kustavin käsityökylässä (vegaaniset munkit olivat erinomaisia), mutta eihän se ole saaristoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä kannattaa. Päiväseltäänkin ehtii pitkälle! Oikeastaan ne ovat varmaan nuo pitkät lauttamatkat (Korppoo-Houtskär, Houtskär-Iniö, Iniö-Kustavi), joita ei kaikkia ehdi yhden päivän aikana. Kustavi varmaan sijaitsee kuitenkin saarella (sinne ainakin tullaan siltaa pitkin), mutta kyllä se aika mantereiselta vielä vaikuttaa, ei ole sellaista ydinsaariston tunnelmaa.

      Poista
  2. Tämä oli aivan mahtava postaus. Pitää palata tähän uudelleen, kun matka seuraavan kerran suuntautuu tuonne. Erinomaisia vinkkejä vierailu- ja ruokailukohteiksi!
    Sinun pitäisi saada jokin saariston lähettiläs -kunniatitteli näin hyvästä promoamisesta 🥰.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kattavasta infopaketista,itselleni Kustavin savipaja oli ainoa paikka jossa olen käynyt,joten paljon tuli mielenkiintoista tietoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä. On hienoja käyntikohteita. Onkohan tuo Lasifabriikki sama joka joskus oli Teijossa. Sieltä löysin parikymmentä vuotta sitten tuollaisia lasipalloja, olivat sipulin muotoon puhallettuja. Ne on edelleen keittiön ikkunan välissä siimassa roikkumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En muuten tiedä. En muista itse Teijosta mitään lasipaikkaa, mutta toisaalta voi hyvinkin olla, etten ole vain noteerannut tai ollut riittävän kiinnostunut vielä silloin. Kuulostaa joka tapauksessa hienoilta.

      Poista