blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Saariston rengastie toukokuussa - osa 1: Isoa rengastietä myötäpäivään

4.6.2021

Saariston rengastie toukokuun viimeisenä viikonloppuna, juuri ennen kesäsesongin varsinaista alkamista, oli ruuhkaton ja rauhallinen. Muita matkailijoita näkyi melko vähän, eikä lautoille tarvinut pahemmin jonottaa. Turvavälejä mahtui pitämään hyvin, ja muutenkin pandemiaolosuhteissa turvallinen oleminen eri kohteissa onnistui vaikeuksitta. Säät suosivat. Kesään heräilevä luonto kukki, viheriöi ja soi lintujen laulua. Olen iloinen, että päätimme toteuttaa spontaanin roadtripin saaristoon juuri tähän aikaan.


Björkö, Houtskär


Roadtripin reitti ja lautat


Ajoimme Saariston ison rengastien ympäri kolmessa päivässä, mikä on autolla oikein hyvä aikataulu. Reittimme kulki Turusta Kaarinan kautta Paraisille, Nauvoon, Korppooseen, Houtskariin, Iniöön, Kustaviin sekä Taivassaloon ja sieltä Askaisten, Merimaskun ja Mynämäen kautta takaisin Turkuun. Loppumatkasta rengastietä voisi kiertää vielä Velkuan kautta, mutta lautta Taivassalon Hakkenpäästä Velkualle on vain kevyelle liikenteelle.


Lähdimme liikkeelle Turusta perjantaina iltapäivällä. Halusimme ehtiä Nauvoon asti ennen viikonloppumökkiruuhkaa, jonka arvelimme alkavan kertyä alkuillasta, kun ihmiset pääsevät töistä ja lähtevät mökeilleen. Vaikka olimme vähän myöhässä liikkeellä, emme kuitenkan joutuneet jumittamaan ruuhkassa. Korppoosta eteenpäin olikin sitten hyvin hiljaista. Jokaisella lautalla oli toki muitakin matkustajia, mutta ei täyteen ahdettua.


Perjantaina ajoimme Houtskariin, jonka ruotsinkielisen nimen Houtskär olen jotenkin omaksunut paremmin, joten kutsun sitä tässäkin tekstissä jatkossa sillä. Lauantaina palasimme vähän matkaa taaksepäin seikkailemaan Korppooseen ja kiertelimme Houtskärissä. Sunnuntain vietimme Iniössä ja Kustavissa ja palasimme Turkuun. Kuntaliitoksen jälkeen Nauvo, Korppoo, Houtskär ja Iniö kuuluvat kaikki Paraisten kaupunkiin, mutta saariryppäitä nimitetään edelleen vanhojen kuntien mukaan.


Lautta Korppoosta Houtskäriin


Houtskäristä Iniöön liikennöivä, rengastien pisin ja ainoa maksullinen lauttayhteys (M/S Antonia) kulkee vain kesäisin, mutta onneksi sen kesäkausi alkaa mukavasti jo toukokuun puolivälissä, joten koko iso rengastie oli jo kierrettävissä. Reitin muut lautat ja lossit kulkevat ympäri vuoden ja ovat maksuttomia. 


Rengastien ensimmäinen lauttamatka on kymmenen minuutin siirtymä Paraisilta Nauvoon. Seuraava on Nauvosta Korppooseen ja kestää vain viitisen minuuttia. Korppoosta Houtskäriin on ensimmäinen pidempi merimatka, puoli tuntia. Houtskärin saarten välissä on kaksi muutaman minuutin lossia. Houtskäristä Iniöön menee sitten noin tunti. Iniön saarten välissä on taas lyhyt lossi. Iniöstä Kustaviin on vielä puoli tuntia lautalla.


Mökkimajoitus Mossalan leirintäalueella


Majoituimme molemmat yöt Houtskärissä Mossalassa Saariston lomakeskuksen leirintäalueella vuokramökissä, jossa oli suihku ja keittiönurkkaus. Mökki oli kohtuullisen siisti ja mukava, mutta kyllä minä olin aamuisin vähän tukkoinen, joten en voi varauksetta suositella kanssa-allergikoille ja -astmaatikoille. Olin suunnitellut varavaihtoehdoksi autossa nukkumisen, jos mökki olisi liian tunkkainen, mutta päätin kuitenkin valita jälkimmäisenäkin yönä paremman nukkumisasennon mahdollistavan sisämajoituksen. Telttailuun mökin pihassa ei saatu lupaa.

 

Tuntuu ehkä hassulta ajatukselta, että ajoimme ensimmäisenä päivänä Turusta suoraan Mossalaan asti yöpymään, sitten seuraavana päivänä takaisin päin samaa reittiä Houtskärin muiden saarten läpi ja lautalla Korppooseen seikkailemaan, sieltä taas lautalla takaisin Houtskärin saaria kiertämään ja sitten samaan paikkaan toiseksi yöksi. Se kuitenkin oli lopulta tarjolla olleista vaihtoehdoista edullisin ja järkevin valinta. Kaikki majoituspalvelut eivät olleet vielä avanneet tälle kesälle, joten valinnanvaraa oli tavanomaista vähemmän. 


Mökkimme Mossalan leirintäalueella


Mökin oleskelutilaa

 

Viime kerrallamme Saariston rengastiellä jouduimme lautta-aikataulujen takia ajamaan Iniön läpi aika kiireellä ja viimeinen päivä venyi myöhään iltaan. Tällä kertaa majoittuminen Mossalassa mahdollisti lähdön sunnuntaina heti aamulla kello kymmenen lautalla Iniöön. Näin saimme käyttöömme runsaasti aikaa Iniössä, ja takaisin Turkuunkin saavuttiin jo alkuillasta eikä yöllä. Majoituksen sijainti suoraan lauttarannassa oli siis aikatauluteknisesti erinomainen. 


Saariston lomakeskus on ihan keskivertomukava leirintäalue. Sijainti ja maisemat ovat kivat, ja metsää on ympärillä, mutta tavanomaiseen leirintäaluetyyliin koko paikka ei ole tasaisen siisti ja nätti, vaan nurkilla on myös epämääräistä ryönää. Alueen ympäri kiertää parin kilometrin retkeilyreitti, jonka kävelimme perjantai-iltana. Reitin varrella on tosi hienoa vanhaa metsää, mutta myös hakkuuaukon reunaa ja leirintäalueen romuista pihanlaitaa.


Majoituimme Mossalassa myös syksyllä 2016, kun olimme ensimmäistä kertaa Saariston rengastiellä. Silloin nukuimme autossa telttailualueella, joka sijaitsee suojaisalla paikalla metsän reunassa. Telttailijoiden vessa- ja suihkutilat olivat myös tuolloin ihan kohtuulliset. Tämän kevään reissulla söimme aamiaiseksi omia eväitä mökissä, mutta edellisellä kerralla söimme leirintäalueen ravintolan aamiaisbuffetissa, joka sekin oli silloin ihan asiallinen.


Näkymä mökin edestä merelle

 

Kaikkiaan olen tyytyväinen niin reitti- kuin majoitusvalintaamme. Seuraavissa postauksissa kerron tarkemmin, missä kävimme ja mitä teimme reissun aikana. Lisään linkit niihin tähän perään. 

 

Saariston rengastie toukokuussa

Prologi: Saaristosta

Osa 1: Isoa rengastietä myötäpäivään

Osa 2: Ihanat puodit ja ruokapaikat 

Osa 3: Retkeilyä ja lintuhavaintoja

8 kommenttia