blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Roadtrip Lappiin - osa 2: Ilmakkiaapa ja luonnossa kulkemisen ilo

26.6.2020

Pitkällä ajomatkalla kannattaa mahdollisuuksien mukaan pysähtyä muuallekin kuin huoltoasemille. Juhannuksen roadtripillämme ensimmäinen päivä meni kokonaan nelostien maisemissa, kun lähdimme työpäivän jälkeen Turusta ja tähtäsimme yöksi Ouluun. Reissun eka hyvä jaloitteluaktiviteetti olikin vasta aamukävely Oulussa. Toiselle ajopäivälle olimme kuitenkin järjestäneet enemmän aikataulullista joustovaraa, joten pääsimme ulkoilemaan myös Sodankylässä.

Hyvä luontoretkitaukokohde sijaitsee suoraan päätien varressa!

Oulussa oli heti aamusta paahteinen sää. Aloitimme päivän mukavalla kävelyretkellä Toppilan asuinalueelta rantaan päin. Seurueellemme majapaikkaa tarjonnut toveri Suvanto vei meidät joutomaalle katsomaan törmäpääskyn pesiä. Törmäpääsky on uhanalaistunut hurjasti, enkä ollutkaan vuosikausiin nähnyt niiden pesäpaikkoja, joten oli aivan loistavaa päästä taas ihastelemaan niitä. Kävimme myös katsomassa vähän erilaisia lintuja Suvannon taidenäyttelyssä, joka oli vielä muutaman päivän esillä juna-aseman pienessä galleriatilassa.

Siivettömät-installaatio Oulun asematunnelin Ränni-galleriassa

Oulusta matka jatkui puolenpäivän aikaan Rovaniemelle päin. Runsaasti juomavettä kylmälaukkuun ja ilmastointi pöhisemään! Rovaniemellä pidimme lounastauon perinteisesti napapiirin Shellillä. Oli vähän pettymyksellistä huomata, että Helmisimpukka-ruokalista oli päivitetty niin, että kasvisvaihtoehtoja oli taas vähemmän ja muutenkin valikoima huonompi kuin edellisen päivityksen jälkeen. Saimme kuitenkin otettua ravintoa ja jatkoimme tyytyväisinä eteenpäin.

Sovitun mukaisesti minä olin tänään enimmän aikaa ratin takana, sillä eilen oli ollut Krotin ajopäivä. Väsymys alkoi kuitenkin vaivata, eikä mennyt ohi kahvilla, laulamisella, porojen säikähtämisellä eikä pienillä hyppelypysähdyksilläkään. Sodankylään asti päästyämme pysähdyimme tekemään ruokaostoksia, mutta tämäkään tauko ei piristänyt minua, joten Krotti sitten ajoi ja minä torkuin vielä puolisen tuntia Sodankylän keskustasta eteenpäin, kunnes saavuimme Ilmakkiaavan soidensuojelualueen kohdalle.

Olimme päättäneet tutustua tien varresta alkavaan pieneen luontopolkuun, joten oli aika ravistella itsensä hereille, nousta kulkupelin kyydistä, heittää huppari päälle, reppu selkään ja kiikarit kaulaan, pohtia hyttyskarkotteen tarpeellisuutta ja shortsien vaihtamista pitkiin housuihin, suihkauttaa vanhaa vuosikerta-offia ilmaan vain todetakseen, että sen haju ei ole jalostunut pitkän varastoinnin aikana niin ollenkaan jaloon suuntaan, puntaroida räkkähaitta aika olemattomaksi, jättää vuosikertapullo ja pitkät housut autoon, potkaista kumisaappaat jalkaan, nostaa kaukoputki olalle ja suunnata tien yli luontopolun portille.

Vanha infotaulu veikeine lintupiirroksineen

Ilmakkiaavan pitkospuita, suovillojen tupsuja ja aurinkoista säätä

Olen käynyt elämäni aikana melkoisen monta kertaa autolla Inarissa ja joka kerta olen katsellut Ilmakkiaavan kohdalla tien varresta aapasuolle mutkittelevia harmaita pitkoksia miettien, minne reitti johtaa, miltä tuntuisi siirtyä tämän maiseman katselijasta maisemassa kulkijaksi ja että kyllä tuonnekin pitäisi joskus pysähtyä. Jotenkin se on vain aina jäänyt, kun on oltu vauhdilla matkalla jonnekin kauemmas. Nyt oli viimein sen vuoro.

Ilmakkiaapa on siinä mielessä erityisen loistava kohde automatkaajan ulkoilutauolle, että pitkospuille pääsee suoraan nelostieltä. Pitkokset johtavat vain puolen kilometrin päässä tieltä sijaitsevalle Ilmakkijärven lintutornille, ja takaisin palataan samaa reittiä. Tarjolla on siis vajaan kilometrin verran jalkojen heiluttelua, eeppisen hienoa suomaisemaa, lintutorni, nätti järvi ja hyvät mahdollisuudet havainnoida etenkin lintuja. Suon kukkaloisto ja perhosten sekä korentojen paljous oli myös tähän aikaan vuodesta huomiotaherättävää.

Suopursun kaunista ja tuoksuvaa kukintaa

Vesi voi kuulemma tulvia pitkospuiden yli, mutta nyt se oli kohtuullisen alhaalla, ja reitin pystyi kulkemaan hyvin vaikka tennarit jalassa. Iniseviä verenimijöitä oli häkellyttävän vähän. Rauhallisen räkkätilanteen mukavuudesta retkeilyn kannalta kommentoi myös pitkoksilla vastaan tullut vanha luontoharrastaja, joka vaikutti olevan kotoisin seudulta. Lisäksi hän vinkkasi, että Ilmakkiaavalle kannattaisi tulla yöllä, jolloin voisi päästä kuulemaan jänkäsirriäisten laulua. Se pitääkin muistaa!

Näin päiväsaikaan ja reippaimman soidin- ja muuttokauden päätyttyä aavalla ei käynyt mitään lintukuhinaa, mutta muutama pesivä liro ja kuovi huutelivat, keltavästäräkki käväisi näkösällä, järripeippo lauloi ja vesillä näkyi sekalaista sorsajoukkoa. Ehkä järveltä olisi löytynyt enemmänkin katseltavaa, mutta emme saaneet kaukoputkea roudattua ylös torniin, koska kiipeäminen tikapuun kaltaisia portaita oli vaikeaa ilmankin painavaa, herkkää ja kallista optiikkaa olalla.

Siinä pitkoksia takaisin tielle päin kulkiessa, suon kukkaloistoa, perhosten ja korentojen lentoa, maiseman avaruutta, värejä ja ääniä fiilistellessä huomasi, ettei olekaan enää yhtään tokkurainen, vaan skarppi ja valmis jatkamaan ajamista. Ehkä myös lintutorniin hilautumisen jännitysmomentti oli tehnyt tehtävänsä ja saanut adrenaliinin liikkeelle.

Ilmakkijärveä lintutornilta nähtynä

Ilmakkiaapaa samasta sijainnista


Tämän pysähdyksen jälkeen ajoinkin iloisesti loput pari tuntia tukikohtaamme Inarin Uruniemeen vailla väsymystaakkaa, nauttien maisemista ja matkanteosta. Kannatti todellakin varata hetki kunnon luontoreippailulle. Se vastaa useampaa pienempää pysähdystä - herättää aistit taas kunnolla teräviksi ja vapauttaa istumisen aiheuttamat jumiutumat. Olin myös suunnattoman hyvilläni, kun tulin viimeinkin astuneeksi sisälle siihen maisemaan, jota niin monta kertaa aiemmin olin vain katsellut autosta.

Reitti oli helppokulkuinen, mitä nyt vähän huojuvia pitkoksia, eikä tähän aikaan vuodesta tosiaan olisi tarvittu mitään saappaita, joten suosittelen Ilmakkiaavan soidensuojelualuetta taukokohteeksi nelostien matkaajille matalalla kynnyksellä. Kohde sijaitsee noin 30 kilsan päässä Sodankylästä pohjoiseen.

Lisään tähän vielä linkit muihin postauksiin samalta matkalta:
Osa 1: Seikkailun ainekset 
Osa 3: Kulttuuripäivä Inarissa
Osa 4: Metsäretki Inarissa aurinkoisena yönä
Osa 5: Päiväretki Varanginvuonolle 

Osa 6: Kotimatkan linnut ja Merenkurkun saaristo

8 kommenttia

  1. Tässähän virkistyi itsekin Ilmakkiaavalla virtuaalisesti tepastellen. Hieno paikka.

    VastaaPoista
  2. Oi ei, tuohan on juurikin se suo, jota olen nyt pari kertaa kaiholla katsellut mennessä ja tullessa, kun ollaan käyty Saariselällä. Täytyy siis seuraavalla kerralla itsekin pysähtyä sinne. :)

    Tuota itikattomuutta kanssa kaipailisin ja vähän viileämpiä kelejä. Ja suopursuja sekä villoja, melkein voi haistaa suon tuoksut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulla myös tämä on aina ollut se paikka, jota vain autosta katsellaan, mutta nyt olin aika tehdä poikkeus. Kyllä kannattaa! Tauko oli lyhyehkö mutta erittäin ilahduttava ja piristävä, hakkasi virkistystehokkuudessaan mennen tullen sellaiset pienet hyppelytauot levikkeillä tai piipahdukset huoltoasemilla. Se yöretki tonne jänkäsirriäisiä (plus varmasti myös jänkäkurppia ja monia muita kiinnostavia ääntelijöitä) kuulemana jäi kyllä polttelemaan.

      Poista
  3. No onpahan melkoisen kätevä sijainti Ilmakkiaavalla. Ja kaunista! Virkisti täältäkin käsin nähtynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosi helposti lähestyttävä luontotaukopaikka.

      Poista
  4. Kauniit maisemat!

    VastaaPoista