blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Roadtrip Lappiin: Kotimatkan linnut ja Merenkurkun saaristo

16.10.2020

Kesäkuinen Lapin-matkamme kääntyi juhannuksen jälkeen kohti loppuaan. Norjassa käyntiä seuraavana päivänä jo pakkasimme tavarat ja lähdimme karauttamaan etelään päin. Ensin posoteltiin Inarista päivän aikana Vaasaan, missä vietettiin vielä yksi yö niin ikään leirintäalueella ja seikkailtiin aamupäivä Merenkurkun maisemissa. Sitten ajettiin Porin kautta Turkuun. Etelään päin palattaessa paahteinen hellesää iski taas piinaamaan matkantekoa, mutta tunnelma pysyi siitä huolimatta korkealla ja retkipysähdyksiä jaksettiin toteuttaa.

 

Merenkurkku

 

Sinipyrstön bongaaminen

 

Inarissa ensimmäinen matkapäivän pysähdys tulikin jo pian lähdön jälkeen. Halusimme nimittäin mennä bongaamaan sinipyrstön. Kukaan meistä ei ollut aiemmin kohdannut tätä suorastaan salaperäistä vanhojen erämaametsien lintua. Meneillään oli kuitenkin ilmeisen hyvä sinipyrstökesä, sillä havaintoja reviirillä laulavista linnuista oli kiirinyt vähän joka suunnalta itäistä ja pohjoista Suomea. Yksi havaintopaikka sijaitsi juuri sopivasti Inarissa. 

 

Käännyimme päätieltä pienelle töyssyiselle Lintujärventielle bongauksenkiilto silmissämme. Matkalla pysähdyimme katsomaan tilhiä, jotka istuskelivat puussa ihan tien varressa. Tilhien näkeminen kesällä on aina eteläisen silmin hauska juttu. Samalla pysähdyksellä näimme myös lapintiaisia. Niitä ei juuri koskaan etelässä näe.

 

Määränpäämme oli erään Rautujärvi-nimisen pikkujärven luona. Oikeastaan heti ulkoistuttuamme autosta kuulimmekin jo etsimämme - sinipyrstön laulun. Ongelmana kuitenkin oli, että laulun ollessa meille kaikille aika vieras jouduimme kuuntelemaan äänitteitä netistä monta kertaa ja vertaamaan ylhäältä harjumetsiköstä kantautuvaan laulunsäkeeseen voidaksemme olla varmoja havainnosta. 

 

Pian kuulimme vielä toisenkin sinipyrstön. Olipa hienoa havaita kaksi yksilöä samalla kertaa! Saimme kyllä hyvät naurut oman määritystaitomme puutteellisuudesta pohjoisen lintujen äänten kohdalla. Kaikki linnut lapinsirkusta pulmuseen ja tunturikiurusta sinipyrstöön kuulostivat korviimme traagisen samanlaisilta, kun kuuntelimme ajomatkalla äänitteitä. Kaikkien laulut kuulostivat samanlaisilta "ryynyryynyryy"-värssyiltä, joten päätimme nimetä linnut uudestaan: pohjanryyny, pulmuryyny, tunturiryyny, siniryyny.

 

Sinipyrstön maisema

 

Tunturimaisemista lakeuksille

 

Ryyny-linnuille naureskellen jatkoimme matkaa Rautujärveltä seuraavalle pysähdykselle, Kaunispäälle. Saariselän seudun tuntureista Kaunispää on se, jonka huipulle pääsee vaikka ilman jalkoja. Sinne johtaa nimittäin autotie. Koska emme olleet tällä reissulle lainkaan voineet kiivetä tuntureille, päätimme, että ennen etelään paluuta on kiepsahdettava edes yhdellä, edes autoillen.

 

Kaunispään huippu on turistikohde, jossa kävi melkoinen ihmisvilinä, mutta siellä oli kuitenkin havaittu aiemmin muun muassa keräkurmitsa, joten kiipesimme näkötorniin toiveikkaina bongareina. Päivän paahteessa ja ihmisten mekastuksessa ei lintuja kuitenkaan juuri näkynyt, lukuun ottamatta touhukkaita räystäspääskyjä. Avaraa tunturiylänköä oli kuitenkin jo itsessään mukavaa katsella.

 

Kaunispään jälkeen emme pitäneet enää pidempiä taukoja muualla kuin huoltoasemilla. Yhden kuukkelin näimme lentävän tien yli, ja poroja tuli vielä pitkän aikaa vastaan. Kiersimme Kemin seudun ruuhkat ja tietyöt pikkutietä Simon kautta, jolloin pääsimme ihastelemaan Martimoaavan satumaisia suomaisemia. Horisonttiin jatkuva valkoisten suovillojen meri huojui tuulessa herttaisen kauniina. Auton ulkopuolella vallitsevasta räkkäkuhinasta huolimatta totesimme, että tänne on päästävä retkeilemään seuraavalla Lapin-reissulla.

 

Matkan taittuessa koitti pitkästä aikaa iltahämärä - ja alkoi tietysti väsyttää hirveästi. Viihdytimme itseämme laulamalla, kuuntelemalla yöradiolähetystä ja keksimällä outoja tarinoita. Tiesi, että ollaan tultu Pohjanmaalle, kun maisema alkoi olla pelkkää valtavaa laajaa peltoa täynnä pieniä vinoja latoja, joiden katoilla seisoo kuoveja, ja tien varressa hengailee mustavariksia. Vaasaan saavuimme lopulta lämpimän kesäyön hämyssä. Etsiydyimme leirintäalueelle ja kömmimme mitä kämäisimpään pieneen majoitusmökkiimme. Ikkunan takana mekastivat meriharakat.


Pitkästä aikaa auringonlasku ja iltahämärä

 

Merenkurkun saaristo

 

Aamulla lähdimme Vaasasta sivupistolle seikkailemaan Merenkurkun saaristoon. Seudut olivat minulle ja Krotille tuttuja vuosien takaiselta roadtripiltä, mutta silti Raippaluodon silta teki jälleen vaikutuksen valtavalla koollaan, Svedjehamnin kalasatama ihastuttavalla idyllisyydellään, Salteriet-kahvila maittavilla herkuillaan, Saltkaretin näkötorni korkeudellaan ja tornista avautuva merenkohoamisrannikon maisema persoonallisella kauneudellaan.

 

Saltkaretin näkötornilta lähdimme Bodvattnet Runt -luontopolkukierrokselle. Nelikilometrinen reitti vie maankohoamisen myötä merestä erilleen kuroutuvan, umpeenkasvavan merenlahden ympäri. Polku kulkee kivikkoisessa, lehtometsäisessä maastossa välillä laidunnittyjä pitkin. Matkan varrella sijaitsee Bodbackin vanha satama, jonka rakennukset seisovat jo liki merestä eriytyneellä rannalla autioina ja harmaina. Kosteikolla pesii hurjasti lintuja. Löysimme mekastavasta lokkijoukosta myös harvinaisempia pikkulokkeja. 


Merenkurkun saaristo lukeutuu Unescon luonnonperintökohteisiin, enkä ihmettele yhtään. Paikka on hyvin omalaatuinen. Svedjehamnissa seikkailun jälkeen kiertelimme vielä autolla Mustasaaren pikkuteitä maisemista nauttien. Pysähdyimme Södra Vallgrundissa sijaitsevassa Sommaröhallenissa, joka on paikallisten käsityöläistuotteiden myymälä. Sieltä löytää kaikenlaista vaikkapa matkamuistoksi tai tuliaiseksi.

 

Bodback

Maankohoamisrannan maisemaa De Geer -moreenimuodostumineen nähtynä Saltkaretin tornista


Svedjehamn

 

Porin mustavarikset

 

Merenkurkusta matkamme jatkui taas kohti etelää kummemmitta pysähdyksittä. Alkoi olla jo ilta, kun saavuimme Poriin. Väsyneinä ja nälkäisinä hakeuduimme yksinkertaisesti Amarilloon mättämään ruokaa. Sitten siirryimme vielä matkamme viimeiselle luontokohteelle - Käppärän hautausmaalle katsomaan mustavariksia ja etsimään pähkinähakkeja. 

 

Laajalla hautausmaalla ilta-auringon valossa kiertely ja puissa mekastavien mustavaristen tarkkailu oli mitä leppoisinta. Meillä Varsinais-Suomessa mustavariksia näkyy lähinnä vain muuttoaikaan, mutta Pohjanmaalla ja Satakunnassa, etenkin Porissa, niitä pesii paikoin tiheästikin. Käppärän hautausmaa sembramäntyineen on myös hyvä paikka harvinaisten pähkinähakkien havaitsemiseen, mutta niitä ei tällä kertaa löytynyt.


Käppärän hautausmaa

 

Turkuun palattiin yön jo hämärryttyä. Juuri sopivasti kotiovella kengästäni irtosi pohja! Sepä valitsikin hyvän hetken hajota. Olisi ollut ikävää teippailla rikkinäistä kenkää kasaan reissussa ja jännittää sen koossa pysymisen puolesta. Onneksi puhki tallatut tossut palvelivat hyvin vielä tämän matkan loppuun asti. 

 

Takana oli mahtava reissu, mutta oli kuitenkin oikein mukavaa päästä monen yön telttailujen ja kämäisten leirintäalueiden jälkeen taas kotiin suihkuun ja nukkumaan. Turun sää oli kyllä niin kuuma, että heti tuli ikävä takaisin Jäämeren raikkaaseen tuulen tuiverrukseen. Nyt näitä kuvia selaillessa ja matkapäiväkirjaa lukiessa on myös ikävä kesää - lintujen laulua, kesäkuun tuoretta vihreyttä ja ympärivuorokautista valoa.


Tässä vielä linkit aiempiin kirjoituksiin samalta reissulta:

Osa 1: Seikkailun ainekset 
Osa 2: Ilmakkiaapa ja luonnossa kulkemisen ilo 
Osa 3: Kulttuuripäivä Inarissa
Osa 4: Metsäretki Inarissa aurinkoisena yönä
Osa 5: Päiväretki Varanginvuonolle

16 kommenttia

  1. Samoilla hoodeilla oltu nähtävästi - me huomattavasti teidän jälkeenne. Mahtavia paikkoja ja maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, huomasinkin blogistasi, että hyvinkin tuttuja maisemia. Syksyllä on varmasti ollut myös vähemmän ruuhkaisaa.

      Poista
  2. Elävästi kerrottu, tekisi mieli tehdä samanlainen reissu!

    VastaaPoista
  3. AIka moni suuntasi Lappiin kesällä työkavereista kun ulkomaan lomakohteet sai unohtaa! Niin ja nyt syksylläkin ruskaa seuraamaan! Ihan hyvä kun sillä tavalla kotimaista matkailua tuettiin. Vaasan seudulla olen liikkunut vain kerran, siitä on jo kauan! Paljon pieniä kyliä tuli nähtyä. Jotenkin tuli kesää ikävä...talvi tulossa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Suomen matkailijoita viime kesänä riitti, ja minustakin se on hyvä. Rahat pysyy Suomessa, virusta ei levitetä maasta toiseen ja ilmastopäästöjäkin aiheutuu vähemmän. Kun kotimaan matkailu olisi vielä vähän vähemmän kallista, niin tämä voisi jäädä enemmän tavaksi niillekin, jotka normaalisti tekevät enemmän ulkomaanmatkoja.

      Poista
  4. Olipa taas kiva olla matkassa virtuaalisti mukana. Kiitos kertomuksesta ja hienoista kuvista!

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus. Tuli ikävä kesää.

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas hienosta blogireissusta!
    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  7. Merenkurkun saaristo oli kesällä suosittu matkailukohde. Kotimaan matkailu oli kivasti nosteessa.

    VastaaPoista
  8. Voihan Ryyny miten kiva matka! Erityisesti edellisen postauksen juhannus kuulosti siltä, että sellaisen haluaisin kokea itsekin.

    Norjassa en ole koskaan käynyt, mutta mulla on siellä yksi kiva asiakas, joka sieltä aina lähettelee kuvia niin hulppean kauniista maisemista, että kateeksi käy. Hyvällä tavalla.

    Kiitos näistä matkakertomuksista. On vähän niinkuin olis itsekin ollut reissussa mukana, vaikka oikeasti ole jumittanut työtuolissa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Norjaan matkustaminen on onneksi Suomesta helppoa, sinne pääsee niin monella tavalla, ihan vaikka lyhyellekin reissulle, ja maisemat ovat joka puolella Norjaa hienoja.

      Poista