blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Luminen joulu

28.12.2021

Pakkaslumen narske kenkien alla on sellainen ääni, mitä en juuri muista ajatella ikävöiväni ennen kuin kuulen sen pitkästä aikaa ja tajuan, että voi juku, miten tätä nimenomaista ääntä ja tätä nimenomaista lumitalven tunnelmaa onkaan ollut ikävä.


Perinteisellä jouluaaton retkellämme Ruissalossa oli kymmenen astetta pakkasta. Kevyt, vasta satanut lumikerros peitti maisemaa. Aurinko pilkahteli pilvien välistä. Meri oli laivaväylää lukuun ottamatta jo jäässä. Edellisen käynnin jälkeen vanha tammimetsä oli muuttunut hieman, sillä joitain ikivanhoja puita oli kaatunut ja toisista katkeillut oksia. Palokärki huuteli hiljaisuudessa.







En valitettavasti ihan vielä palaa takaisin bloggaamisen pariin. Paahdan vielä gradun kirjoittamisen loppukiriä. Ensi vuonna minulla pitäisi olla taas aikaa muillekin kirjoittamisaktiviteeteille kuin töille ja gradulle, joten silloin teen paluun blogimaailmaan.


Nyt hyvää uutta vuotta!

8 kommenttia

  1. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihana perinne tuo jouluaaton retki. Onnea gradun kirjoittamiseen ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Täältähän se selitys hiljaiselolle löytyikin ja hyvä kuulla, että oli se mikä oli, eikä mitään ikävää.
    Vaikka sitä ehtii tottua harvemmin kirjoittelevien rauhalliseen tahtiin, jossain kohtaa alkaa lopulta alitajunnassa tuntua siltä, että nyt on kyllä mennyt jo niin kauan, että pitää alkaa kyselemään mitä kuuluu, kun ei kuulu mitään :).

    Isosti tsemppiä loppukiriin ja tervetuloa takaisin, kun on aika! Sitä tässä itsekin yritän, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä, vaan josko uusi vuosi toisi uusia mahdollisuuksia kirjoittamiseen.

    PS. Aivan ihana tuo viimeinen kuva.

    VastaaPoista
  4. Tänä jouluna talvinen luonto on ollut kauneimmillaan.
    Minultakin onnea gradutyöhön. Hyvää Uutta Vuotta 2022!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia perinteiseltä jouluaaton retkeltä ❤︎ Niin kauan kuin muistan, olemme tehneet aattoaamun kävelyn perheen kesken. Kuopus kun asuu kauempana, niin ei enää osallistu, mutta tilalle on saatu kaksi lapsenlasta :)
    Tsemppiä sinulle kovasti gradun kirjoittamiseen ja oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Kaunis talvinen tammimetsä.
    Tsemiä graduun,hyvää uutta vuotta ja kuulemisiin kun sen aika on!❤

    VastaaPoista
  7. Turkulaisetkin saivat lumisen joulun, hyvä niin. Onnea alkavaan vuoteen ja gradutyöskentelyyn.

    VastaaPoista
  8. Haluan näin jälkikäteen sanoa vielä kiitos kaikille kommenteista! Luin ne kaikki, en ehtinyt vastata.

    VastaaPoista