blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Pääskysestä ei päivääkään - kesän ensimmäinen retki

14.5.2020

Mistä tietää vuodenajan vaihtuneen? Termisiä vuodenaikoja on Suomessa määritelmällisesti neljä, ja ne on sidottu lämpötilan vaihteluun. Terminen kesä on silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy +10 asteen yläpuolella. Tänä vuonna terminen talvi meinasi jäädä kokonaan välistä - miten silloin olisi määritelty kevät?

Pohjoisessa vuodenaikoja sanotaan olevan kahdeksan, mikä tuntuu minusta hyvinkin osuvalta. Tykkään puhua esimerkiksi pelkän kesän lisäksi myös kevätkesästä ja syyskesästä. Varsinaissuomalainen kevät on perinteisesti pitkä ja rönsyilevä aina maaliskuun lumista toukokuun heräävään vihreyteen, ja siinä käydään selkeästi läpi kevättalven vaihtuminen kevään kautta kevätkesään.


Vanhan kansan sananlasku ennustaa kesän saapumista muuttolinnuista: "Kuu kiurusta kesään. Puoli kuuta peipposesta. Västäräkistä vähäsen. Pääskysestä ei päivääkään."

Ilmaston lämpenemisen myötä värssy ei tietenkään pidä enää paikkaansa - jos on ylipäätään koskaan pitänytkään. Nostalgisuudessaan siinä on kuitenkin jotain perin tunnelmallista, mikä saa minut muistelemaan sitä joka kevät, ja tarjoaahan se huumoriarvoa vaikkapa helmikuisille kiuruhavainnoille.

Pääskyt ovat minulle kuitenkin alkavan kevätkesän merkki, vaikka ensimmäiset saapuisivatkin jo huhtikuun lopulla. Kun tähyää heleän vihreiden koivunlatvusten ohi siniselle taivaalle ja näkee pääskysten viilettävän siellä, tuntee vahvasti kesän tekevän tuloaan.


Tänä vuonna pääskyhavaintoja alkoi kantautua tietooni jo huhtikuun alkupuolella, mutta itse pääsin näkemään ensimmäiset pääskyni vasta vapun jälkeen. Sitä ennen en ollut tullut vielä käyneeksi pääskyisällä hetkellä pääskyisällä paikalla, mutta kun toukokuun kolmantena päivänä heti pahimman huimausvaiheen loputtua suuntasimme Halikonlahdelle, tiesin että vastassa olisi melko varmasti pääskyjä.

Saavuimme iltakuuden jälkeen kohteelle, jätimme auton tällä kertaa timalitornin parkkipaikalle ja lähdimme kulkemaan koko pitkää kierrosta puhdistamon vanhojen altaiden ympäri vastapäivään. Heti alkuun meitä tervehti monisatapäisen naurulokkilauman elämäniloinen mekastus, ja pian löysimme joukosta myös harvinaisempia, veikeän näköisiä pikkulokkeja.

En ollut vähään aikaan kulkenut tätä reittiä, joten vasta nyt pääsin tutustumaan esteettömäksi kunnostettuun polkuun, joka vie yhden altaan ympäri. Leveää tasaista hiekkapolkua oli hyvä lampsia menemään, ja varmaan siinä olisi ihan mukavaa edetä muinkin neuvoin. Koivikko muodosti kauniin käytävän. Rentukan keltaiset kukat loistivat rannassa. Oli lämmin, vaikka aurinko pysyi piilossa pilvien takana.



Rastaat, peipot ja tiklit lauloivat iloisesti. Yhtäkkiä joukosta erottui pajulinnun hento säe. Pysähdyin kuuntelemaan ilahtuneena. Pajulintu on minusta myös kesän merkki. Siinä missä vaikkapa kevättalvella laulunsa aloittava mustarastas ja maaliskuussa ilmestyvä peippo ovat kevään airuita, niin huhti-toukokuun vaihteessa äänimaisemaan liittyvä pajulinnun haikea laulu kertoo, että kesä on jo nurkan takana.

Kun polku kääntyi altaiden väliselle penkereelle, me siirryimme jatkamaan kierrostamme autotien toiselle puolelle kevyen liikenteen väylälle, mistä tähyilimme Uskelanjoen suiston, rannan heinikkojoutomaan ja sen takana alkavan metsänreunan lintuja. Harmaahaikara lensi ylitsemme. Fasaanipariskunta kaahotti tien yli. Useampia yksittäisiä fasaanikukkoja näkyi hiippailemassa heinikossa, ja kiekaisuja kuului vähän väliä. Halikko on fasaanimesta.


Altaiden itäpuoliselle tielle käännyttyämme hipsimme kulkemaan vähäksi matkaa pusikkoisen rantapenkan pikkupolkua. Huomasimme koivujen avanneen lehtensä jo parhaimmillaan parin sentin mittaisiksi. Aurinko alkoi juuri sopivasti paistaa pilvien lomasta, ja saimme ihastella koivujen tuoretta vihreyttä ilta-auringon lämpimässä valossa - maailman kauneimpia värisävyjä. Tiltaltti lauloi jossain etäällä.

Rantapenkalla löysin kaukoputkeen vähän harvinaisempia vesilintuja: harmaasorsia ja punasotkia. Ohitsemme ui sinisorsaemo varmaan kymmenen untuvikon kanssa. En muista ikinä nähneeni sorsapoikuetta näin varhain!

Sitten havaitsimme pääskyt, jotka viilettivät ympäriinsä veden yllä. Kaikkia niitä emme onnistuneet seuraamaan kaukoputkella niin, että lajin olisi saanut määritettyä, mutta ainakin kymmenisen haarapääskyä näimme. Pääskyt, koivunlehdet, sorsanpoikaset, pajulinnun laulu ja pehmoisen lämmin sää loivat yhdessä sellaisen kevätkesän tunnelman, että totesin meidän olevan nyt ilmiselvästi kesän ensimmäisellä retkellä. 



Kesäfiiliksestä riemastuneina marssimme reippaasti eteenpäin kohti Halikonlahden uudempaa lintutornia, niin kutsuttua staijitornia, joka on tämän kohteen torneista suosikkini. En niinkään tykkää vanhasta timalitornista, sillä se on pelottava huojuva hökötys, jossa on portaiden sijaan epämääräiset tikkaat. Staijitorni on hyväkuntoinen ja vakaa, ja siinä on mukavat portaatkin.

Tiirailimme tornilta lahden rannan lintupaljoutta. Lukuisia eri vikloja näkyi. Taveja oli kymmenittäin, ja myös kuusi viehkeää jouhisorsaa sekä pari harmaasorsaa kellui aalloilla. Kottaraisia ja töyhtöhyyppiä pyöri rantaniityllä. Pikkutylli piipersi ympäriinsä. Kaksi ristisorsaa seisoi vesirajassa veistoksellisen kauniina. Lukuisat suokukot pörhistelivät menemään. Lietteillä käppäili myös meriharakoita ja pikkukuovi. Keltavästäräkki piipahti tornin luona.



Lähdimme puoli yhdeksän aikaan tornilta jatkamaan kierrosta kohti parkkipaikkaa, kun huomasimme olleemme retkellä huomattavasti pidempään kuin olimme alun perin olleet aikeissa. Kyllähän siinä kolmen kilometrin kierrokseen saa käytettyä aikaa, kun jatkuvasti pysähtelee katsomaan ja kuuntelemaan. Halikonlahti on paikka, jossa ei tule tylsää.

Iltamme jatkui vielä Lohjalle, missä pysähdyimme Savijärvelle kuuntelemaan yön ääniä. Pimeyden kätköistä kantautui kaulushaikaran kumea puhaltelu, taivaanvuohen tunnelmallinen mäkätys, lehtokurpan kurpottelu sekä laulujoutsenten rauhallinen jutustelu. Yö oli lämmin ja sumuinen ja tuoksui jo aika kesäiseltä.

No, tämän retken jälkeen on kyllä saatu taas jo yöpakkasta ja viileämpiä päiviä, mutta luonto jatkaa vihertymistään ja pajulinnut laulavat jo lähimetsässämmekin. Keikutaan kevään ja kevätkesän rajalla.

22 kommenttia

  1. Olipa tunnelmallista!
    Ei vedä hämäläinen lintulajisto vertoja Varsinais-Suomelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, kyllähän teilläkin kaikkea hienoa voi sattua kohdalle (vaikka on täällä kieltämättä näiden parhaiden lintuvesien äärellä paikoin tosikin kovaa lajistoa).

      Poista
  2. Lumisateet ja kylmä sää hidastutti kovasti ainakin lehtien puhkeamista. Vanhoista "äijistä" tornilla on selkeästi kiva sanoa: "Ka huoarapääsky!" Eivätkä mitään savolaisia siis! Ostin uuden kesämekon...ihan heti ei näy vielä sille sopivaa säätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä ei sentään tullut lunta silloin, kun miltei kaikkialla muualla tuli (no, räntää ilmeisesti aamulla, mutta minä en nähnyt sitä!), mutta viileämmäksi on sää kyllä käynyt. Kivaa sinänsä, että tämä toukokuun heleänvihreä vaihe luonnossa kestää pidempään, kun on viileämpää, mutta kyllä noita pesiviä lintuja ynnä muita lämpimästä keväästä nauttivia luonnon asukkeja käy sääliksi. Eikä kesämekkosäitä ihan heti ole näköpiirissä! (Minullakin olisi uusi kesäkolttu, jota olisi jo kiva päästä ulkoiluttamaan vaikkapa piknikille puistoon.)

      Tuota pääskyvitsiä tosiaan kuulee väsymiseen asti. Keksisivät jotain uutta.

      Poista
  3. Ihana linturetki. Pääskysiä näin minäkin jo n. viikko sitten, mutta kovin kesäisiä eivät säät siitä huolimatta ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, eivät pääskyset tuoneet vielä kesää tullessaan. :D

      Poista
  4. Nyt on kyllä niin ihana kevään vaihe! Ja tänä vuonna kun ei vielä ole tullut sellaista lämpöaaltoa kuin joinain aikaisempina vuosina, on kevään vaaleasta vihreydestä saanut nauttia pidempään. Minustakin kahdeksan vuodenaikaa kuulostaa ehdottomasti hienolta asialta! Rakastan juuri niitä vaihdoksia, vaikka niihin toisaalta liitty myös haikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta! Toukokuinen lämpöaalto saa kasvit kasvamaan niin nopeasti, että tämä kevään kaunein hetki kiitää liian kovaa ohi. Se on tässä viileydessä hyvä puoli - ehtii nauttia luonnon tuoreesta vihreydestä pidempään. <3 Ja tosiaan, vuodenaikojen vaihtuminen on ihanaa mutta haikeaa, suorastaan riipaisevaa, vaikka aina niiden tietää taas vuoden päästä koittavan jälleen.

      Poista
  5. Mahtava lintulajikimara!Komppaan sinua noissa "välivuodenajoissa".Keväällä ja loppukesä/alkusyksyksystä on päiviä,jotka eivät selvästi enää ole edellisen,mutta eivät vielä seuraavankaan vuodenajan kaltaisia.Itse tunnistan ne yleensä tuoksusta.
    Ihan tuli kylmät väreet,kun kuvailit niin ihanasti noita pääskyjä sinisellä taivaalla,keväisten puidenlehtien välistä katsottuna.Kyllä!Silloin tuntuu jo kesältä!😊
    Juuri tuossa yksi ilta katsoin parvekkeen lasin läpi,kuparista ilta-auringon hohdetta vastapäisen metsikön männynrungoilla.Tuli niin suloisesti mieleeni sama näkymä maalla kevät/kesäiltaisin.Niinkuin kirjoitit,maailman kauneimpia sävyjä tuo ilta-auringon maalaama,osuu se sitten hennonvihreään tai kaarnanruskeaan.
    Keltavästäräkin tai kuhankeittäjän kun joskus näkisi.
    Mukavaa viikonloppua!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa! Tuoksu on tosiaan jotain, mistä voi aistia vuodenajan olevan vaihtumassa. Se talvinen ilta, jolloin ilma tuoksuukin jo keväältä, taikka sitten alkavan kesän tuoksun tuomenkukkineen... <3

      Keltaisimmat linnut lukeutuvat kyllä Suomen luonnon kauneimpien joukkoon. Keltavästäräkki on meilläpäin ja etenkin näillä tietyillä retkikohteilla yllättävän yleinen kaveri, mutta kuhankeittäjää täällä ei juuri havaita - se on itäisempi laji. Olen joskus Virossa kuullut sen äänen, hyvin kaukaa, ja haaveilen edelleen sen näkemisestä.

      Poista
  6. Upeita lintuja olet taas bongannut reiteilläsi.
    Haarapääskyt saapuivat tänne maaliskuun alussa Afrikan lämmöstä.
    Kävivät jopa minunkin terassini katsastamassa pesäpaikaksi, mutta se ei miellyttänyt kuitenkaan.
    Joku lyhytpyrstöinen pääskyslaji täällä asuukin ympäri vuoden.
    Törmäpääskyt (ainakin luulen niiden olevan niitä) pesivät jo rannnan korkeilla hiekkajyrkänteillä.
    Koin upean hetken eräänä iltana kun olin kattoterassilla ja kuulin jo tutuksi tullutta kaakatusta.
    Ilta oli jo lähes pimeä kun 12 upeaa vaaleanpunaista flamingoa lensi aurassa ihan pääni ylitse kohti suolajärviä!!
    Hetki oli aivan upea ja erotin kaikki yksityiskohdat upeista linnuista.
    Muistan sen varmasti koko ikäni!

    Hyvää tuokokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, flamingoja! <3 Olen aina rakastanut flamingoja! Koskaan en ole nähnyt sellaista luonnossa, mutta vielä joskus pitää kyllä minunkin tehdä sellainen reissu vähän etelämmäs, että voin kohdata flamingoja. Tuollainen hetki varmasti jää mieleen. <3

      Meillä pesii tervapääskyjä (no, ne eivät varsinaisesti ole pääskyjä siinä missä muut pääskyiksi kutsuttavat lajit, mutta hyvin samanlaisia kuitenkin) vastapäisen kerrostalon katon räystään alla. Niitä on ihana tarkkailla kesäiltoina omalta parvekkeelta, kun ne viuhuvat edestakaisin vastapäisen talon ympärillä.

      Poista
  7. Olet kyllä todella taitava luontokuvaaja, niin kameran kanssa kuin sanallisestikin. Kiitos kivasta linturetkestä.

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus täynnä keväistä tunnelmaa!

    VastaaPoista
  9. Olipa kiva postaus linturetkeltä! Täällä Pohjois-Savon seudulla räystäspääskyt ovat tulleet lapsuudenkotini pihaan yleensä äitienpäivän seudulla. En ole tullut kysyneeksi vanhemmiltani, joko räystäspääskyt ovat tulleet tänä vuonna. Haarapääskyt ovat yleensä saapuneet viikkoa-paria myöhemmin. Kesäisiä säitä pääskyset eivät kyllä aina ole tuoneet tullessaan, vaikka joskus toukokuun puolivälissä onkin jo hellelukemia. Tämä kylmä kevät taitaa hidastaa lintujen muuttoa, sillä moni aivan tavallinenkin lintulaji on loistanut ainakin meidän pihalla poissaolollaan. Pajulintu ja tiltaltti sentään jo laulavat, mutta missä sepelkyyhky ja lehtokurppa? Jospa ne tulisivat yhtä matkaa koivujen hiirenkorvien kanssa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Muistelen tosiaan menneitä toukokuita, jolloin tässä vaiheessa oli jo helteitä. Minä tykkään viileämmästäkin säästä, mutta on tästä viileydestä varmasti haittaa linnuille ja muillekin tuolla luonnossa. Tämä kevät on edennyt kaiken kaikkiaan aika hassusti: lehtokurppa saapui meille jo maaliskuun kahdeksantena päivänä. :D

      Poista
  10. Onpa siellä jo kaunista kevätvihreyttä koivuissa. Savossa ensimmäinen pääskyshavaintoni oli vapun aikaan (haarapääsky).

    VastaaPoista
  11. On ollut outo kevät. Ensin se oli tulossa ajoissa ja sitten kaikki pysähtyi pitkäksi aikaa. Nyt näyttäisi luonto hiljalleen vihertyvän. Ensi viikolla nähdään varmaan aika harppaus, kun kelit lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Helmikuussa oli paikoin keväisempää kuin huhtikuussa. :D

      Poista