blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Elämää poikkeusoloissa

6.4.2020

Kun pandemia laajeni Suomeen, yksi toisensa perään asiat, jotka aiemmin täyttivät aikani, lakkasivat ikään kuin olemasta. Elämänpiiri pieneni. Olemiset ja tekemiset piti järjestää uusiksi. Elämä on nyt monella hyvällä tavalla yksinkertaisempaa - joskin myös yksipuolisempaa ja tietyiltä osin toki vaikeaakin.


Yliopiston ovet suljettiin muilta kuin kriittisiä tehtäviä hoitavalta henkilöstöltä. Sinne ei enää mennä luennoille, tietokoneluokkaan tai kirjastoon opiskelemaan, lounaalle tai kahville, eikä muutenkaan hengailemaan. CampusSportin kevätkausi keskeytyi, joten kuntosalit ovat kiinni, eikä ryhmäliikuntatunteja pidetä. Pitää osata kuntoilla omatoimisesti.

Uudenmaan rajojen sulkemisen myötä en käy enää Helsingissä kokouksissa, joita varten alkuvuoden aikana reissasin sinne aika monena viikonloppuna. En voi myöskään käydä tapaamassa lohjalaisia tai muitakaan uusmaalaisia, joiden luona normaalisti kävisin. Kahviloissa ja ravintoloissa ei saa enää viettää aikaa, joukkoliikennettä ei pidä turhaan käyttää, eikä hengailla porukoissa, joten myös suuri osa kotikaupungissa harrastetuista aktiviteeteista on hiipunut.

Aikaa ei kulu enää kaupoissa ja ostoskeskuksissa pyörimiseen. Kauppareissut tehdään nopeasti ja täsmällisesti, ja niitä on aika harvoin. Ruuanlaittoa tulee pakosti pohdittua ja suunniteltua enemmän, minkä myötä se tuntuu jotenkin helpommalta. Olemme myös tilanneet lounasta kotiinkuljetuksella sekä kerran Ruokaboksinkin saadaksemme vaihtelua ja vähentääksemme kauppareissuja.


Kaikenlaiset kokoukset ja palaverit, lounastapaamiset, kahvihetket, kavereiden kanssa hengailut ja illanvietot ovat siirtyneet etäyhteyksien varaan. Monia videopuhelualustoja on tullut kokeiltua. Aluksi tekniikka tuntui vaivalloiselta ja rasittavalta, mutta nyt joitain alustoja käyttää jo melko ketterästi. Kaikkeen tottuu. Tämä eristäytyminen on pakottanut melkoiseen tekniseen harppaukseen.

Olen ehtinyt kokea jo suoranaista sosiaalista ähkyä, kun olen tavannut etänä niin tiuhaan niin monia ihmisiä. Se on poikkeuksellista näin ulospäinsuuntautuneelle henkilölle. Normaalielämässä en vain ehtisi mitenkään kohdata yhtä paljon ihmisiä, sillä paikasta toiseen siirtymiset ja muut käänteet ottavat aikansa. Nyt kun videopuhelut ovat jokapäiväinen juttu ja osallistuminen vaikka mihin etähommiin on vähän liiankin helppoa, pitää selkeästi opetella uudella tavalla rajaamaan ja priorisoimaan.


Vähät työni olivat jo ennen pandemiaakin etätöitä. Toveri Krotti sen sijaan oli tavallisessa toimistotyössä ja siirtyi sieltä etätöihin kotiin. Tuntuu hyvällä tavalla hassulta viettää arkipäivät kaksin kotona. Toki molempien jatkuvasta kotona olosta seuraa muun muassa huomattavasti aiempaa enemmän tiskiä ja muuta siivottavaa. Tekeminen ei lopu kesken.

Arkipäivinä istuskelen aika paljon sohvalla läppärin kanssa opiskelemassa, tekemässä töitä, puuhaamassa vapaaehtoishommia tai harrastuksia taikka viettämässä aikaa ihmisten kanssa etäyhteydellä. Viikonloppuisin olen enemmän ulkona ja liikekannalla tai puuhailen pieniä juttuja kotona kasvien ja muiden projektien parissa.

On ihan outoa, kun ei ole enää lukematonta määrää vaihtoehtoja, mitä tekisi ja minne menisi. Kalenteri on tyhjä erilaisista menoista ja riennoista. Jäljellä olevat kalenterimerkinnät koskevat lähinnä erilaisia etätapaamisia. Viikonloput ovat vapaita pitkälle kesään. Se on poikkeuksellista - normaalisti tässä vaiheessa vuotta kesäviikonloppuni ovat aika lailla täyteen buukattuja.


Harrastusmahdollisuuksien huvettua niitä vähiä jäljelle jääneitä ehtii toteuttaa aiempaa enemmän. Retkeilylle on vapautunut hurjasti aikaa, kun kalenteri on tyystin tyhjentynyt muista viikonloppuriennoista. Siitäkös olenkin iloinnut! Nyt on muutenkin vuoden parhaat retkeilyajat käsillä - kevät vyöryy eteenpäin, muuttolinnut virtaavat Suomeen ja äänimaisema täyttyy linnunlaululla.

Kun on painava syy välttää ruuhkaisimpia kohteita ja pysyä poissa suosituilta tulenteko- ja taukopaikoilta, olen retkeillyt aivan erityisesti epäsuosituilla ja vähemmän tunnetuilla kohteilla. Olen haahuillut lähimetsän syrjäisemmillä pikkupoluilla. En ole juuri käynyt kaupungin lähilintutorneilla, vaan vähän kauempana, epämääräisemmissä paikoissa. Kansallispuistoista olen pysynyt toistaiseksi kokonaan poissa, mutta retki Vajosuolle teerisoidinta tarkkailemaan on kyllä suunnitelmissa.


Nämä kuvat ovat Halisista Virnamäeltä, missä kävin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Siellä oli kyllä melkoisesti muita ulkoilijoita, mutta sekaan mahtui ja turvavälejä pystyi vielä hyvin pitämään. Kuulin tuona päivänä peipon laulavan ensimmäistä kertaa tänä keväänä!

Tieto pandemian kamaluudesta piileskelee alati jossain mielen sopukoissa, mutta enimmäkseen se kaikki tuntuu hyvin kaukaiselta täältä omasta kuplastani tarkasteltuna. Välillä iskee ahdistus ja huoli, mutta onneksi murheiden kanssa pärjää, kun voi liikkua luonnossa ja jutella ystävien kanssa. Enimmäkseen en juuri ajattele, mitä oman kuplani ulkopuolella tapahtuu. Etenen vain päivä kerrallaan omissa kuvioissani.

Toivottavasti te lukijatkin olette jakselleet hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti näinä poikkeuksellisina aikoina.

17 kommenttia

  1. Oma elämäni ei ole muutoinkaan kovin sosiaalista, joten tässä kohtaa en ole joutunut uuden äärelle.
    Toki tylsää, kun ei voi niitä vähiäkään läheisiään tapailla.
    Eniten kärsin ehkä siitä, etten pääse maalle mökille,isoon metsään.Se asia polttelee jo kovasti.
    Eniten outoa on ehkä se, että se hiton näkymätön vihollinen vaanii joka puolella ja siltä osin paljon on muuttunut.
    Joutuu koko ajan huomioimaan sen mahdollisen läsnäolon ja on joutunut muuttamaan toimintamallejaan ja tapojaan.Kuinka erilaista elämää tässä nyt kuitenkin elelee kuin esim.jouluna kun sai olla vielä täysin huoleton.
    Nopeaan tahtiin on joutunut opetella ennaltaehkäiseväksi.
    Olen vakaasti päättänyt, ettei se pikkupirulainen pääse salaa tänne omaan kuplaani, siksi olen ominut mielummin hiukan hysteeriset toimintamallit kuin leväperäiset. :)
    Huvittaa itseänikin kun esim.pyyhin siivousliinalla kaupasta (kerran viikossa käyn)ostamani tuotteet ja sen jälkeen pesen vielä kädet toistamiseen.En osta mitään pakkauksettomia irtovihanneksia,paitsi banaaneja ja nekin pyyhin liinalla.
    Eli, tässä asiassa elämäni on kovasti muuttunut nyt,koska aiemmin en ole ikinä pelännyt pöpöjä.Lapsillenikin olen saanut kasvatettua hyvän vastustuskyvyn kun olen antanut heidän mennä ja möyriä.
    Astmataustaisen ei kuitenkaan parane nyt vähätellä vaaraa.
    Päivä kerrallaan!Suuri ilo on keväinen luonto!Olet peipon jo kuullut.Itse kävin tänään etsimässä sitä, mutten vielä onnistunut.
    Mukavaa pääsiäisviikkoa kaikesta huolimatta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi sääli, ettei mökeille päästä. Itselläni ei edes ole mökkiä, mutta on monia retkikohteita, joihin en samoista syistä mene: sijaitsevat syrjäseuduilla ja niihin pääseminen edellyttäisi matkustamista turhan kauas kotoa.

      Näkymätön uhka ja vihollinen on tosiaan erikoinen juttu. Siitä tulee konkreettinen asia vain uutisten ja mahdollisesti sairastuneiden tuttavien kautta.

      "Pöpökammoisten" toimintamallit nousevat näinä aikoina arvoon arvaamattomaan! :D Minäkin olen ottanut sen linjan, että jos vain mitenkään kohtuullisen vähällä vaivalla pystyn, niin putsaan kyllä kaiken, mitä tuon kotiin. Kännykän pyyhkimistä varten eteisen hyllyllä odottaa aina mikrokuituliina.

      On toden totta ihanaa, että juuri nyt meillä on kevät nautittavanamme, ja vieläpä säiden puolesta oikein mukava sellainen. Meille tosiaan ilmestyi eilen myös keittiön ikkunan taakse eka peippo laulamaan.

      Kiitos ja samaa sinne!

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että kun etätyösuositukset ovat ohitse, matkustan oikein mielelläni pari kertaa viikossa taas toimistolle Helsinkiin :-)

    Ihmiset eivät avaa etäpalavereissa mielellään kameraansa edes palaverin alussa, joten sekin tuntuma työkavereihin jää ihan kokonaan pois. Ei näe ihmisten ilmeitä aikä sanatonta kieltä. Jokaisen palaverin alusta menee aikaa, ennen kuin saa itsensä käyntiin noiden äänellisten valokuvien kanssa. Muutaman kerran viikossa se on ihan ok, mutta viikko toisensa perään katsoa vain muiden valokuvia (jotka eivät edes vaihdu!) on vähän tylsää ;-)

    Mutta etätöihin tottuneena muutokset ovat olleet vähäisiä. Tytär asuu Helsingissä ja etäsuhteesta tulee näin vieläkin monimutkaisempi, mutta onneksi on tekniikkaa ja halua nitistää tuokin vaikeus :-)

    Jaksamista sinulle sosiaalisen kanssakäymisen rajoitteisiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eri yhteisöissä on hyvin erilaiset käytännöt etäkokouksissa videon käytön suhteen. Joissain piireissä videota pidetään automaattisesti päällä aina, ellei ole jotain syytä olla pitämättä. Toisissa taas koetaan oudoiksi ne tyypit, jotka pitävät videota käynnissä.

      Itsekään en tykkää puhua aina vain pelkille kuville. Videon näkeminen mahdollistaa niin paljon ketterämmän kommunikoinnin! Voi ilmehtiä, nyökytellä, nostaa ihan fyysisesti käden ylös puheenvuoroa varten, näyttää ihan oikeaa peukkua. Etenkin kavereiden kanssa hengaillessa video on ihan ehdoton, mutta tykkään siitä myös kokouksissa.

      Moni etäyhteysalusta ei kuitenkaan siedä useamman ihmisen keskusteluissa videoiden pitämistä käynnissä. Yhteys alkaa takkuilla ja ääni pätkiä. Tällöin on tietenkin toivottavaa sulkea kamerat. Yleensä ehdotan kuitenkin näilläkin alustoilla, että alussa pidetään tervehdysten ja mahdollisten esittäytymisten ajan kamerat päällä edes hetken aikaa.

      Yritän aina näyttää muille esimerkkiä kameran pitämisestä päällä, mutta en minäkään sitä viitsi pitää, jos kaikki muut ovat ilman videota. Se tuntuisi hassulta. :D

      Kiitos ja tsemppiä sinnekin! :)

      Poista
  3. Minä, kuten Mirjam Matildakin tuolla edempänä olen kovin kotona viihtyvää sorttia, joten mahdottoman suurta muutosta korona ei ole minulle tehnyt. No, lapsia ja heidän perheitään ei nyt olla tavattu mikä onkin se suurin muutos minulle. Kirjastoonkaan ei ole asiaa ja kotona olevat kirjat olen jo lukenut. Onneksi on tämä some-maailma. Mökille pääsemme ihan niinkuin normaaliaikoinakin.
    Kaikesta huolimatta, mukavaa pääsiäisen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina hyvä kuulla näitä tarinoita, joissa elämä on saanut jatkaa liki normaaleilla raiteillaan. :)

      Kirjojen loppuminen kesken on kyllä aika harmi homma, mutta onneksi netissä riittää luettavaa. Meiltä eivät kyllä kotoa kirjat ihan heti lopu, niitä kun on useampi sata kappaletta.

      Kiitos ja samaa! :)

      Poista
  4. Kirjoitin jo kerran, mutta tössin lopuksi ja poistin vahingossa tekstin! Eniten omassa elämässäni korona näkyy siinä, että töihin ei fyysisesti pääse, vaan hommat hoidetaan etäyhteyksin. En hirveästi siitä tykkää. On jotenkin epämukavaa kuulla omaa ääntä tietokoneen kautta ja nähdä oma pärstäkin siellä. Kohtaaminen ei ole ollenkaan sama asia, mutta minkäs tekee. Eivätkä ne työmenetelmät joita käytän tavallisesti oikeastaan toimi netin kautta. Se mun 16 päivän sairastaminen toi mieleen tietysti, onko minulla tämä viheliäinen sairaus? Se ehkä jää ikuisesti selvittämättä. En kuitenkaan yskinyt ollenkaan ja kaikkialla siitä erityisesti mainitaan, että se yskittää. Lihassärkyä ja kuumetta oli sitten senkin edestä. Loppuvaiheessa sitten alkoi keuhkoja "kirvelemään" ja pakottamaan. Lääke tepsi ja kuume loppui, joten ollaan tyytyväisiä. Keuhkot nyt eivät oo ihan normivedossa vieläkään, mutta ei mitään isompaa ongelmaa. Toivon, ettei liian pian aleta purkamaan rajoituksia. Kävin töiden jälkeen tornilla. Siellä oli kolme ihmistä kun lasken itseni mukaan. Sitten sinne tuli kaksi äitiä viiden pienen lapsen kanssa syömään eväitä!? Klo 17.30. Lähistöllä on tosi kivoja retkipaikkoja useita kymmeniä! Miksi tähän aikaan tornille?!? Ei auttanut kun lähteä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaa muuten olla ärsyttävää, kun on kirjoittanut jo valmiin kommentin ja sitten vahingossa poistaa sen tai tulee tekninen ongelma, jonka myötä se katoaa!

      Pandemiatilanne on muuttanut työntekoa paikoin todella paljon, eivätkä monetkaan hommat hoidu kovin hyvin etänä. Siitäkin syystä sitä toivoo, että tilanne alkaisi palautua normaaliin kohtuullisen pian.

      Sairastettu tauti saattaa jäädä ikuisesti mysteeriksi, mutta ainakin sitä voi sitten jälkeenpäin kertoilla, että minäpä taisin sairastaa ja selättää sen koronan. Samalla tavalla kävi itselleni taannoisen SARS-keuhkokuume-epidemian kohdalla. Sairastin silloin tosi vakavan keuhkokuumeen, josta kuitenkin sairaalahoitoon päästyäni paranin lopulta hyvin. En saanut koskaan tietää, mikä se oli, joten vitsailen edelleen, että selätinpä sitten sarssin!

      Lintutornit ovat tässä maailman tilanteessa siitä pahoja paikkoja, kun niissä ei oikein riitä tila kovin monelle. Eväiden syömistä missään retkeilyrakenteiden luona (nuotipaikkojen, taukopenkkien ja pöytien ym.) suositellaan tietääkseni jo aivan erityisesti välttämään, sillä tosi moni muukin pysähtyy samoille paikoille, jolloin niistä voi saada pahimmassa tapauksessa tartunnan yhtä helposti kuin vaikkapa ravintoloiden pöydistä - mutta taukopaikkoja ei voi edes samalla tavalla sulkea kuin ravintoloiden ruokailutiloja.

      Onneksi en ole vielä joutunut ruuhkatilanteeseen tornilla. Eilen kävin vähän suositummalla paikalla, mutta onneksi arki-iltana sielläkin tuli vastaan vai muutama muu tyypi, ja hyvin mahduttiin kaikki sekaan, kun väistettiin toisiamme kohteliaasti ja odotettiin vuoroamme.

      Poista
    2. Aika omassa kuplassa täälläkin elellään. Etätyöt ja lapsen etäkoulu tuntuvat jo uudelta normaalilta ja päiviin on tullut rutiini, niin että työ- ja vapaa-aika on helppo erottaa. Vähän kyllä poden huonoa omaatuntoa, kun mietin niitä jotka eivät voi etätöihin jäädä.

      Poista
    3. Mulla ei ole arki paljon muuttunut, kun käyn töissä ja kaupassa ihan normaalisti. Jälkimmäinen hieman kyllä ahistaa. Pitäs testata jotain kauppakassisysteemiä ehkä.

      Toivottavasti teerisoidinta ehtii vielä kahtomaan, koska haluan nähä semmosen! Jäätiin just lomalle, joten tässä joku päivä suunnataan Kurjenrahkaan. 😊

      Poista
    4. Teeret soidintavat tietääkseni toukokuun alkupuolelle asti, joten hyvin ehtii. Toki soidinaika (varhaisaamu molemmin puolin auringonnousun) siirtyy jatkuvasti varhaisempaan kellonaikaan, joten sen puoleen on mukavampaa mennä aiemmin kuin myöhemmin keväällä.

      Poista
  5. Todettiin tässä eräänä päivänä mieheni kanssa,että meillä ei oikeastaan mikään ole muuttunut. Eläkeläisinä olemme eläneet lähes karanteeninomaisessa olotilassa jo aiemminkin. Ainoat sosiaaliset kontaktit on kaupassa ja apteekissa käynnit. Kirjastoa kyllä kaipaan. Tässä lähellä on omatoimikirjasto, jonne on voinut mennä joustavasti aukioloaikoja miettimättä. E-kirjoja on toki luettu, mutta tykkäisin mieluummin painetun tekstin lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla eristäytymissuositus ei tosiaan muuta totuttua elämäntyyliä juurikaan. Joidenkin olen kuullut puolestaan kehuneen, että on ihanaa, kun ei ole mikään pakko enää käydä harrastuksissa ja tapailla ärsyttäviä tuttavia, vaan saa viimein vain viettää aikaa kotona perheen kanssa. Tämä systeemi sopii erityisen hyvin, jos on "suomalainen erakkoluonne".

      Kirjastojen sulkeminen on tosiaan harmi. Meiltä eivät onneksi lopu kirjat kotoakaan kesken (niitä on useampi sata kappaletta hyllyissä), mutta kävin kirjastossa lukemassa lehtiä sekä tulostamassa ja skannaamassa monenlaisia papereita.

      Poista
  6. Meillä on arki rullannut aika kivasti ja perheen yhteistä aikaa on ollut ihanan paljon. Pian se väheneekin taas, kun minä palaan töihin enkä pysty tekemään töitä kotoa käsin. Mekin olemme retkeilleet nyt erityisen paljon. Paristi ollaan osuttu paikkaan, jossa on ollut liikaa väkeä makuuni, mutta onneksi metsäpoluille on mahtunut väljemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä perheajan määrä on varmasti myös lasten mielestä ollut kivaa vaihtelua (ellei sitten ikävä päiväkotiin tai kerhoon ole ollut liian kova).

      Nyt voi kyllä olla todella kiitollinen kaupunkien lähiluonnosta, jota on säästetty niin, että kaikille on tilaa ulkoilla! :)

      Poista
  7. Kaipaan normiarkea! En voi sitä kiistää. Nyt on saanut aamuisin nukkua tunnin pitempään, mutta jotenkin työn ja vapaa-ajan erottaminen on vaikeampaa. Jatkuva jännitys videopuheluiden ja nettiyhteysien toimimisesta on saanut minut stressaantumaan. Pitää olla aina se plan B! En ole vieläkään entiselläni voimien puolesta sairastelun jälkeen. Kaikki tekeminen vaatii ponnistelua. Tornille suuntaan, jos jaksan iltapäivällä. Onneksi nyt on kevät, eikä syksy tai talvi. Silloin eristäytyminen olisi paljon vaikeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin! Etenkin videopuheluiden tekniset ongelmat ovat tosi rassaavia. Mutta on toden totta onni, että tämä tapahtui keväällä! Miten suomalaisten päät kestäisivät eristäytymisen alkutalven pimeydessä...

      Poista