Seikkailua saaristossa

Tänä kesänä en ole päässyt varsinaisesti kertaakaan vesille. Tutkimushommiin liittyviä kenttätöitä merellä ei ole ollut tarpeen tehdä, joten veneilypäiviä on kertynyt pyöreät nolla. Tilannetta on toki pitänyt paikkailla lähtemällä sitten maanteitse saaristoon. Suureen kesälomareissausviikkoonkin saatiin sisällytettyä mukava seikkailupäivä Paraisten, Nauvon ja Korppoon maisemissa.

Saaristoseikkailupäivä alkoi vierailulla Tammiluodon viinitilalle. Kun astuimme sisään viinipuotiin, tiskin takana vastassa oli yllättäen muuan tuttava yliopistolta. Vierailustamme tulikin sitten oikein hauska. Höpöttelimme kuulumisia, maistelimme viinejä ja ostimme pari pulloa mukaan kotiin. Tammiluoto on tosi kaunis ja tunnelmallinen paikka, ja ainakin minä tykkään kotimaisista hedelmä- ja marjaviineistä siinä missä ihan viinirypäleviineistäkin.

Seuraavaksi pistäydyttiin Stentorpin lammastilalle paijailemaan lampaita. Tutustuttiin samalla myös tilan erikoisiin villatuote- ja taidenäyttelyihin. Hiukan pilvisenä ja sateisena alkanut päivä aurinkoistui pikkuhiljaa ja kävi yhä hiostavammaksi. Stentorpin lampaat loikoilivat viisaasti varjossa.

Lounasta nautimme Nauvossa Köpmansilla. Nauvossa toimii kesäsesongin aikaan koko joukko erilaisia kahviloita ja ravintoloita, ja uusia tuntuu ilmaantuvan tasaista tahtia, joten ruokapaikkaa saa oikein valita. Köpmans on suhteellisen tuore ilmestys, enkä ollutkaan käynyt siellä aiemmin. Oli jännittävää päästä testaamaan sitä.

Jaoimme porukalla alkupaloiksi lohi- ja peruna-annoksen, pääruoaksi valitsin haukihampparin ja jälkkäriksi otimme taas yhteiseksi pannukakkua. Kaikki oli aivan älyttömän hyvää, eikä erityisruokavaliojuttujenkaan kanssa ilmennyt ongelmia. Paikka on kaunis, ja palvelusta jäi positiivinen fiilis. Suosittelen lämpimästi.

Ruokailun lisäksi vietimme toki muutenkin aikaa Nauvon keskustassa. Fiilistelimme satamat, kuljeskelimme laitureilla ja hiekkarannalla, kiertelimme hautausmaata ja piipahdimme kirkossakin, kun sen ovet sattuivat olemaan auki. Nauvo tuntuu kotoisalta, ja siellä käyminen saa aina nostalgiset tunteet pintaan, sillä niinä kesinä, joina vietin viikkokausia Seilissä tutkimushommissa, Nauvossa tuli oleiltua paljon ostoreissujen sun muiden välttämättömien "ihmisten ilmoilla" asioimisten myötä ja toki sen kautta myös kuljettiin aina matkalla Turusta Seiliin ja takaisin.

Seikkailupäivä jatkui siirtymällä Nauvon keskustasta Pärnäsin lauttarantaan, josta matkattiin lossilla Korppoon puolelle. Kauniissa ilta-auringossa ajelimme komean sillan yli Vattkastiin piipahtaaksemme Isakssonin tilan kotimyymälään. Kun kerran reissataan saaristossa, kannattaa ehdottomasti tukea paikallista tuotantoa ja keskittää vaikka koko viikon vihannesostokset mukavalle suoramyyntipuodille.

Korppoossa kierrellessämme pistäydyimme myös Verkanin vierasvenerantaan hengailemaan. Haukkasimme iltapalaksi lämpimät leivät ravintola Buffalosta ja hörppäsimme kupposet kahvia, jotta jaksaisimme ajaa vielä samana iltana takaisin Turkuun. Emme nimittäin olleet aikeissa jaada yöksi tien päälle.

Auringonlasku oli aivan tavattoman kaunis, ja sitä seurasi pehmeän lämmin iltahämärä. Massiiviset ukkospilvet möllöttivät horisontissa, mutta yllämme taivas oli kirkas. Saavuimme hyvissä ajoin takaisin lossirantan, sillä iltasella Korppoon ja Nauvon välinen lossi liikennöi vähän harvakseltaan, eikä sen kyytiä ole siis hyvä missata. Lossiyhteys Nauvon ja Paraisen välillä puolestaan kulki vielä tähän aikaan illasta ihan kohtuullisen tiuhaan, joten siihen ehtimisestä ei tarvinut huolia.

Saaristoreissut ovat aina mukavia, eikä tämä ollut poikkeus. Sää oli päivällä hiukan hiostava mutta iltaa kohti oikein miellyttävä. Iltasella kotiin päin reissatessamme saimme nauttia aivan erityisen kauniista ilmasta ja valo-olosuhteista. Mainio päivä.

Elokuinen parvekeviidakko

Parvekepuutarhastamme on kehkeytynyt taas kesän mittaan varsinainen viidakko. Kasvit pitkälti selviytyivät helteistä, vaikkei ylläpito ollut aina kovin helppoa ja tuhoötököitä on riittänyt. Perunasatoa saatiin mukavasti. Tomaattejakin on päästy jo keräämään, samoin basilikaa.

Meilläkään ei ole säästytty gammayökkösten invaasiolta, mutta onneksi toukkia ei ole ollut niin paljoa, etteikö niitä olisi voinut nyppiä käsin pois. Kirvat katosivat hetkeksi, kun iso joukko leppäkerttuja saapui, mutta nyt niitä taas on, eikä leppiksiä ole enää näkynyt. Vihannespunkit poistuivat herukkapensaasta petopunkkien hankinnan jälkeen, mutta nyt niitä on tomaateissa.

Kaikkiaan puutarha on kuitenkin edelleen vehreämpi ja kasvit hyväkuntoisempia kuin menneinä kesinä elokuussa on ollut, ja sepä onkin mainiota.

Tomaatin ja ruusupavun kukkia on saanut ihastella.

Perunoita omalta parvekkeelta!

 

Kirsikkapensas alkoi menettää lehtiään tällä tavalla, joten se piti leikata alas. Uusia versoja on ilmestynyt, mutta gammayökkönen kävi rouskuttamassa lehtiä pois heti, kun niitä puhkesi.

Kesäkurpitsaakin vaivaa jokin. Lehdet ovat pilkuttuneet.

Köynnöskrassi ei ole myöskään jaksellut tänä kesänä yhtä hyvin kuin menneinä mutta kukkii kuitenkin mukavasti.

Parvekeviidakko on niin tiheä, että hyvä kun sekaan mahtuu. :D

Tänä kesänä olen kuvannut parvekkeella paljon vähemmän kuin menneinä kesinä. Päivän kuumuudessa ei ole tehnyt mieli hengailla kuvaamassa ja iltaisin, kun on puutarha-askareiden aika, valo ei oikein tahdo riittää. Nämäkään otokset eivät ole ihan tuoreita.

Paahteinen päivä Vanhassa Porvoossa

Porvoo on kaunis kaupunki, etenkin kesällä. Aikanaan, kun sisareni asui Porvoossa, tulin käyneeksi siellä muutaman kerran, mutta vierailuni osuivat jostain syystä aina talvipuolelle. Nyt olen päässyt fiilistelemään myös hehkutettua kesä-Porvoota, kun se luontevasti asettui osaksi kesäloma-roadtrippiämme. Seikkailtuamme yhden päivän Kotkassa, siirryimme yöksi Porvooseen ja vietimme seuraavan päivän siellä vanhaakaupunkia kierrellen, putiikkeihin tutustuen ja näteistä katu- ja jokinäkymistä nauttien.

Vanhan Porvoon katuja kelpaa tallata.

Kaikkein kaunein maisema löytyy kyllä joelta.

Yövyimme yksinkertaisesti leirintäalueella, Sun Camping Porvoossa. Paikka oli sinällään puitteiltaan ihan kiva, mutta jotenkin siitä jäi vähän negatiivinen mielikuva. Ensinnäkin, ei ole asiallista ilmoittaa aukioloaikoja vain Facebookissa. Onneksi saimme saapua itseksemme vielä vastaanoton sulkemisajan jälkeen ja hoitaa maksut vasta aamulla.

Toiseksi, ainakin minä maksoin leirinnästä lähinnä siksi, että pääsisin käyttämään vessaa ja suihkua, joten ei ole hyvä juttu, jos suihkutilojen ovet on kytketty auki ja koko tienoon kaikki hyttyset kavereineen lentävät valojen ja kosteuden houkuttamina sisään. Puskassa asioiminenkin olisi saattanut olla miellyttävämpää, ja jostain syystä en käynyt suihkussa.

No, olennaista kuitenkin on, että saatiin telttailla helposti ja mukavasti tasaisella nurmikolla auton vieressä puiden varjossa. Trooppisesta yölämpötilasta ja tieltä kantautuneesta mopojen pärinästä huolimatta ainakin minä nukuin oikein hyvät yöunet. Jossain vaiheessa tosin heräsin kuuntelemaan, kun lehtopöllöt huutelivat toisilleen metsikössä jossain aivan lähellä - siellä kuului olevan emo poikasineen. Aamulla sitten auringonpaiste ja kuumuus toimivat tehokkaana herätyskellona, vaikka meidän telttoihimme ei suoranaisesti paistanutkaan.

Sun Camping Porvoo, ihan kivan näköinen paikka mutta palveluissa olisi parantamisen varaa.

Kotkaan kanssani lähteneiden Krotin ja Naakkulin lisäksi tänään seuraan liittyi myös toveri Lilla Milla, jonka poimimme kyyttiin bussiasemalta puolenpäivän aikaan. Siitä sitten suuntasimme ihan ensiksi ostamaan olennaiset Porvoon-tuliaiset Brunbergin tehtaanmyymälästä. Meillä oli viisaasti mukana kylmälaukku, jota ilman suklaat olisivat vaihtaneet sangen nopeasti olomuotoaan. Päivä oli nimittäin aivan tolkuttoman kuuma ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.

Kunhan suklaat oli ostettu, jalkauduttiin vanhaan kaupunkiin. Porukka oli ilmeisesti päässyt suklaan makuun, sillä heti pian piti pistäytyä PetriS Chocolate Room -kahvilaan nauttimaan muutama konvehti. Minua kiinnosti enemmän vesi, sillä olin jo tässä vaiheessa päivää jäljessä kunnon nesteytysrytmistä, joten olo oli vähän heikko, ja vesipullokin piti saada täytettyä. Onneksi raikasta vettä oli saatavilla, ja sisällä kahvilassa oli aika miellyttävä lämpötila ulkoilmaan verrattuna.

Suklaakahvilan ikkunalla komeili kaunis pieni araukaria ja muita ihania viherkasveja.

Herkkuja!

Vanhassa Porvoossa kuuluu käydä putiikeissa, vaikkei olisi edes aikeissa ostaa mitään, niin minä tuumin. Sama pätee toki vaikkapa Rauman vanhaankaupunkiin ja muihin sellaisiin kohteisiin, joissa juuri kauniit ja mielenkiintoiset talot ovat koko jutun pointti. Nimittäin putiikeissa vierailemalla pääsee näkemään rakennuksia myös sisältä päin.

Tällä säälllä sisätiloissa käyminen oli myös siitä mukavaa, että monesti vastassa oli tuuletin tai jopa ilmastointilaite, ja joskus niiden äärellä oli jakkara jolla levähtää. Yhden puodin ovella jopa mainostettiin, että sisällä on ilmastointi - siinäpä järkevää markkinointia.

Vanhassa Porvoossa hienoja taloja ja pikkupuoteja riittää.

Lelukauppa Riimikko on aivan oiva esimerkki sellaisesta puodista, jossa kannattaa käydä, vaikkei olisikaan ostamassa mitään, sillä rakennus on todella kiehtova ja myymälätilat jatkuvat huoneesta toiseen. Riimikko on myös nukkekotiharrastajan aarreaitta, joten luonnollisesti Krotti haluaa aina käydä siellä tekemässä löytöjä. On siellä toki paljon kaikkea muutakin kuin nukkekotitavaraa, eikä myöskään pelkkää halpatuontimassatuotantokrääsää.

On mukavaa, että aika monesta vanhan Porvoon puodista löytyy paljon tai jopa pelkästään kotimaisia käsityö- ja design-tuotteita. Olen aina iloinen, kun tarjolla on kotimaista laatua ja uniikkia käsityötä. Niitä on aina kiva hypistellä - pitää nähkääs kartoittaa markkinoita ja laittaa muistiin, mitä kaikkea on ylipäätään olemassa, sillä ennemmin tai myöhemmin koittaa taas se päivä, jolloin on tarpeen tehdä hankintoja, ja silloin on iloinen, kun tietää jo valmiiksi, mistä etsiä.

Krotti hankki minulle yllätyslahjan Riimikosta! Paketista paljastui pieni soittorasia tai oikeammin pelkkä soittorasian koneisto, jonka kampea veivaamalla saa kuulla pätkän suosikkibiisiäni, Stairway to Heaven.

 

Houkuttelevan näköinen ovi.

Lounasta söimme Zum Beispielissä, joka osoittautui varsin hyväksi ruokapaikaksi. Tilaamani kasvisannos oli tasapainoinen, maukas ja täyttävä. Erityisruokavaliohaasteistani selvittiin aivan esimerkillisesti, mistä olin tietysti hyvin iloinen. Salaattipöytä oli mainio, palvelu pelasi, hintataso oli kohtuullinen ja - mikä tärkeintä - saimme pöydän suoraan tuulettimen vierestä. Kyllä kelpasi! Poistuimme ravintelista kylläisinä ja tyytyväisinä.

Herkkuja!

Jälkkäriä emme tilanneet ravintolasta, sillä Vanhan Porvoon Jäätelötehdas suorastaan vaati tulla testatuksi. Niinpä läksimme aterian jälkeen jätskikioskin jonoon ja päädyimme maistelemaan ihastuttavia artesaanijäätelöitä. Testasimme erikoisempia makuja, kuten basilikaa, joka oli minun mielestäni oikein maukasta mutta ei ollut kyllä kaikkien mieleen.

Lisää herkkuja!

Pitkän kaupunkikiertelymme päätteeksi menimme vielä Porvoon paahtimolle kahveja maistelemaan ja hankintoja tekemään. Aloin olla tässä vaiheessa päivää jo kuumuudesta ja pienoisesta nestevajauksesta tuupertumaisillani, joten oli mukavaa istahtaa kahvilan tunnelmalliseen hämärään kupposen äärelle vain olemaan hetkeksi - olkoonkin ettei kahvi ole välttämättä se järkevin valinta silloin, kun keho jo muutenkin huutaa veden puutteesta.

No, onneksi tästäkin kahvilasta sai ottaa vettä niin paljon kuin vain jaksoi, ja olo alkoi pikkuhiljaa kohentua. Paahtimosta leijaileva tuoksu oli jotain aivan mielettömän ihanaa, kahvi maistui ja paikasta jäi tosi hyvä fiilis.

Oi, ihana Porvoo!

Päivämme Porvoossa jätti kokonaisuutenaankin oikein loistavan fiiliksen, vaikka kuumuus nyt tietenkin oli tosi kuormittavaa. Onneksi minulla oli mukanani iso huivi, jonka saatoin aina tilaisuuden tullen kastella kylmällä vedellä - kannoin märkää huivia päässäni tai hartioillani koko päivän, ja se helpotti oloa huomattavasti. Viuhka oli myös kova sana. Jospa vielä juomavettä olisi onnistunut haalimaan päivän aikana vähän enemmän, niin olisin jaksellut varmasti paremmin.

Illalla reissu jatkui takaisin Turkuun päin. Veimme kaverit koteihinsa matkan varrella ja suuntasimme sitten itsekin kotiin seuraavaksi yöksi - ja itse asiassa seuraavaksi päiväksikin, sillä totesimme, ettei seikkailun jatkaminen heti aamulla Vaasaa kohti olisi näillä helteillä ollut enää mukavaa. Lopulta vietimmekin lomaviikon pitkälti kotosalla ja piipahdimme vain päiväseltään Porissa, mistä kerroinkin jo aiemmin, sekä teimme pienen seikkailun saaristoon, mutta siitä kirjoitan ehkä myöhemmin.

Nyt on kyllä kalenterissa sen verran täyttä, että blogi saattaa jäädä taas hetkeksi vähän vähemmälle huomiolle. Valmistaudun parhaillani lähtemään retkelle ensi viikonlopuksi, muuan tovereiden häät häämöttävät jo nurkan takana, samoin koulun alku (haluan kutsua sitä niin, vaikka kyse onkin yliopisto-opinnoista) ja sen myötä niin sanottu todellinen arki.

Metsän varjoissa, yötaivaan alla

Kesäisin voisin olla yöeläin. Olen puhunut paljon kesäöistä ja siitä, kuinka rakastan niitä. Keskikesällä en haluaisi mennä illalla nukkumaan, vaan olla ulkona ja kokea yön jokaisen hetken, auringonlaskusta aamunkoittoon - nähdä kuinka taivaankannen värit vaihtuvat, valo hiipuu ja taas voimistuu, tuntea yöilman raikkaan kosteuden ja kuunnella yölaulajalintujen konserttia. Vuoden lyhimpien öiden tunnelma vetoaa minuun.

Nyt kerron yöretkestä, jonka tein heinäkuun puolivälissä. Joinain kesinä vielä heinäkuun alkupuolella yöt ovat yhä hyvin samankaltaisia kuin juhannuksen tienoilla - esimerkiksi yksi viime kesän parhaista yölaulajaretkistäni ajoittui heinäkuulle. Tämä kesä oli erilainen.

Yön ääni- ja tuoksumaisema alkoi jo varhain muuttua. Koiranputki karisti valkoisen pitsinsä ja kerttuset hiljenivät juhannuksen alla. Ei siis ihmekään, että heinäkuun puolivälissä yöretkellä ei kuultu juurikaan lintuja - vaan runsaasti hepokatteja - ja ilmassa tuoksui jo ketojen tuleentunut heinä.

Yöretkellä en nyt tarkoita yöpymisretkeä, vaan sellaista, joka alkaa auringon laskiessa ja päättyy aamun sarastaessa. Tällaisella kesäyöretkellä pysytellään jalkeilla, kuljetaan läpi yön ja vasta aamuyöllä painutaan pehkuihin. Ymmärrettävästi moisia retkiä ei pysty tekemään yhden kesän aikana kovin paljon, jos koko muu elämä pyörii yhteiskunnan päiväpainotteisen vuorokausirytmin mukana. Niinpä jokaisella retkellä on aivan erityinen arvo.

Tämän heinäkuisen retken kohteena oli jälleen Kuusisto, tuo mukava pikku saari Kaarinan kyljessä. Siellä tuli yöretkeiltyä viime kesänäkin, tosin silloin kesäkuun puolivälissä. Siihen verrattuna tunnelma oli nyt aivan toinen. Vaikka lähdimme liikkeelle samaan aikaan, auringon laskiessa, puolivaloisa iltahämärä tuntui nyt jatkuvan paljon pidempään, ja kun yö viimein tummui, se vaikutti paljon pimeämmältä. Satakieli ei laulanut, eikä käki kukkunut enää. Nyt äänimaisemaa hallitsi hepokattien huumaava siritys. Ilma oli huomattavan lämmin, muttei aivan helteinen.

Retkiporukkamme suuntasi ensin kallioketojen poikki kohti Kappelinmäen metsän hämyisiä polkuja. Mataran kukat loistivat keltaisina hämärtyvässä illassa ja heinikko tuoksui. Saimme heti ympärillemme pienen parven hyttysiä ja mäkäriä - kesäretkeilyn väistämätön haittapuoli, mutta onneksi niiden kanssa pärjää aika pitkälti ihan vain sopivalla vaatetuksella.

Ympärillä hyörivistä ötököistä huolimatta pysähdyimme ja jäimme hiljaa aloillemme odottamaan samaan paikkaan, jossa olimme viime kesänä kohdanneet mäyrän tähän samaan aikaan illasta. Koska mäyrät seurailevat öisillä retkillään aika järjestelemällisesti omia tuttuja reittejään ja aikataulujaan, on hyvin todennäköistä havaita eläin uudestaankin siellä, missä sen on kerran nähnyt. Odotuksessa oli siis aimo annos jännitystä, vaikka tavallaan aavistinkin, ettemme tulisikaan näkemään eläintä nyt.

No, mäyrä ei tosiaan tällä kertaa ilmaantunut nähtäville, joten jatkoimme lopulta matkaa. Etenimme rantaa kohti, mutta vastaan tuli maastoeste - polun yli oli kaatunut pari isoa kuusta. Onneksi niiden yli, ali ja ympäri pääsi puikkelehtimaan, joten saatoimme kulkea veden ääreen katselemaan auringonlaskua ruovikon lomasta.

Kappelinmäen rannanpuoleisella rinteellä on läjäpäin tuulen kaatamia puita, ja joka myräkän myötä näyttää kaatuvan lisää. Olinkin tosi iloinen, että retki-illan sääennusteessa pitkään kummitellut ukkoskuuro menikin ohi, sillä ukonilmalla kohteeseen tuskin olisi järkevää mennä.

Rannasta nousimme polkua seuraillen ylös rinnettä, jonka päältä avautuu näkymä lahdelle. Auringonlaskun punasävyt viipyilivät vielä taivaanrannassa. Lehtokurppa kuului olevan lennolla, mutta hyvästä latvustoon tuijottelustakaan huolimatta emme saaneet näköhavaintoa hauskasta linnusta.

Öisen metsän hiljaisuudessa ei paljoa muita ääniä kuulunutkaan kuin lehtokurpan kurpotus ja pensashepokatin lyhyt sirahtelu silloin tällöin. Kaukaista liikenteen kohinaa ja jonkun moottoriveneen satunnaista pärryyttelyä lukuun ottamatta äänimaisema oli aika seesteisen rauhallinen.

Vallitseva hiljaisuus mahdollisti meidän kuulla, kuinka muurahaiset rapistelivat menemään poluillaan ja keoissaan. Ääni erottui yllättävän selkeänä, hassuna pikku kohinana ja kihinänä, kun lähestyi kekoa tai ylitti muurahaisten valtatien. Jo ennen kuin kekoa pystyi silmällä havaitsemaan metsän varjoista, sen sijainnin saattoi päätellä äänen perusteella.

Vaikka minulla onkin melkomoinen muurahaiskammo, pystyn silti jotenkin ihmeen kaupalla nauttimaan tällaisistakin jutuista - onhan se nyt ihan älyttömän siistiä, että niin pienten jalkojen kipityksen pystyy kuulemaan!

Tulimme ulos metsästä Kuusiston kartanon kohdalla. Tien yllä lenteli lepakko, oletettavasti pohjanlepakko, joka syöksähteli pian aivan likeltä meidän ylitsemme ja vieritsemme saalistaen niitä hyttysiä ja mäkäriä, jotka olimme keränneet kannoillemme matkan aikana. Sen vauhdikas meno oli veikeää katseltavaa, ja oli tietysti mukavaa saada pikku apuri napsimaan pois ympärillämme parveilevia verenimijöitä. Pellolla liikuskeli pari kaurista, mutta ne olivat aika kaukana paremmin havainnoitavaksi.

Kuusiston linnanrauniot olivat seuraava kohteemme. Reippailimme niille tietä pitkin. Linnanraunioiden luona tuli vastaan muitakin ihmisiä. Ranta on tosi suosittu kalastuspaikka, jossa usein kohtaa öisinkin kalastajia, ja nyt myös raunioilla kuljeskeli jokunen yökukkuja.

Asetuimme hyvälle näköalapaikalle raunioiden päälle pitämään evästaukoa, jutustelemaan ja katselemaan taivasta. Hämärä oli tihentynyt jo melkein kunnon pimeydeksi ja auringonlaskun värit olivat hiipuneet. Yön pimein hetki oli käsillä.

Tummansinisellä taivaankannella näkyi valaisevia yöpilviä - ohuita pilvenkiehkuroita, jotka erottuvat hohtavina yötaivaalla, sillä ne heijastavat auringon valoa. Valaisevat yöpilvethän sijaitsevat huomattavasti niin sanottuja tavallisia pilviä korkeammalla, ja niinpä ne voivat peilata auringon valoa, vaikka maan pinnalla seisovan havainnoitsijan näkökulmasta aurinko onkin jo kadonnut horisontin taakse.

Näitä pienen pienistä jääkiteistä muodostuvia, kauniisti hehkuvia pilviä voi havaita kirkkaina kesäöinä, ja ainakin minä olen nähnyt niitä tänä kesänä enemmän kuin koskaan. Olosuhteet ovat olleet suotuisat havainnoinnille ja ehkäpä myös pilvien muodostumiselle.

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa vielä Kuusistonlahden lintutornille. Tovin tien vartta käveltyämme poikkesimme tornille johtavalle polulle, joka vie laidunniittyjen poikki rantaan päin. Korkeassa, kosteassa heinikossa kahlatessa ei voinut olla miettimättä, paljonkohan punkkeja tulee keränneeksi mukaansa, mutta yllättäen emme kyllä löytäneet kotiin tultuamme yhtäkään, vaikka Kuusisto on vieläpä saariston punkkivyöhykettä.

Lintutornilta ei paljoa kiikaroitu, sillä oli jo melkoisen pimeää, mutta katse lepäsi avarassa rantamaisemassa, lahdelta nousevaa kosteanraikasta ilmaa oli hyvä hengittää ja yön ääniä kelpasi kuunnella. Pimeästä kiiri ajoittain liron ja metsäviklon huutoja. Kaukana merellä ukkosti - jyrinää ei kuulunut, mutta horisontissa möllöttävä pilvimassa välkähteli salamoinnin myötä vaaleanpunertavana.

Tuijotellessamme taivasta näimme äkkiä hyvin kirkkaan ja kookkaan tähdenlennon, joka loisti useita sekunteja pudotessaan taivaanlaelta kohti horisonttia. Määritelmällisesti kyseessä oli siis tulipallo eli bolidi eikä ihan tavallinen tähdenlento. Tulipalloja havaitaan suhteellisen harvoin, joten tämä oli hurjan ilahduttava hetki. En ole varma, olenko koskaan ennen nähnyt sellaista, en ainakaan yhtä kirkasta ja pitkäkestoista.

Lintutornilta läksimme takaisin parkkipaikalle ja karautimme kotimatkalle. Ukkospilvet jäivät taakse. Aamu sarasti taivaanrannassa, ja perillä Turussa alkoi olla jo valoisaa. Retkiyö jäi muistoihin tunnelmallisena, hiljaisena ja lämpimänä ja etenkin taivaan tapahtumien osalta hyvin mielenkiintoisena.

Nyt kannattaa muuten tuijotella yötaivaalle aivan erityisesti, sillä tähdenlentoja on havaittavissa runsaasti, mikäli sää vain on pilvetön eikä valosaaste haittaa näkyvyyttä. Perseidien meteoriparvi on nimittäin taas täällä. Parhaimmillaan niitä voi nähdä jopa 60 kappaletta tunnissa, joten ihan mainittavaa tähdenlentotykitystä on luvassa.

Tänään olisi ollut myös auringonpimennys, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta havainnoida sitä. Parin viikon takaisen kuunpimennyksenkin missasin, mutta Perseidien tarkkailuun ajattelin perinteikkäästi panostaa hiukan enemmän.

Laatikkoviljelyn satonäkymät

Heinäkuun pitkä hellejakso edellytti veden kantamista viljelylaatikoille oikeastaan joka ilta. Ennustetuista sadekuuroista vain jokunen satoi Turussa, ja suurimman osan ajasta aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Onneksi kesäkuumalla kasvit on muutenkin järkevää kastella illalla, joten suuntasimme sitten aina auringonlaskun jälkeen - kun ilma oli viilentynyt edes muutamalla asteella - vesiämpäreiden kanssa viljelyksille. Trooppisina öinä veden roudaaminen oli kyllä joka tapauksessa hirveää rehkimistä, mutta eihän sitä voinut jättää tekemättäkään. Siitä tuli kyllä kiva voittajafiilis, kun kastelut oli hoidettu.

Viljelylaatikot heinäkuun lopulla aurinkoisena päivänä, jolloin pistäydyimme paikalle poikkeuksellisesti päiväsaikaan.

Laatikkoviljelykset kukoistavat kuumuudesta huolimatta. Niitä on ilo katsella. Minikokoinen kukkaniittymme hehkuu edelleen värikkäänä ja kutsuu pörriäisiä pölyttämään myös hyötykasveja. Kurpitsat ovat rönsyneet yli laatikon laitojen jo ajat sitten ja venyvät nyt kukin omaan suuntaansa - ja satoa näyttäisi olevan tulossa ihanan paljon. Latva-artisokkien osalta satonäkymät ovat myös toiveikkaat. Auringonkukkien varret kohoavat yhä vain korkeammalle, mutta kukintaa odotellaan vielä. Lamopinaattia, josta olemme tehneet jo useamman keiton, voisi edelleen kerätä lisää.

Latva-artisokkaa tulossa. Tämän kuvasin viime viikonloppuna. Silloin satoi!

Spagettikurpitsa rönsyilee. Kurpitsoja on kypsymässä jo runsaasti.

Salaattien kerääminen on tänä vuonna jäänyt aika olemattomiin. Lehtisalaateista suurin osa meni oletettavasti jänisten suihin - jossain vaiheessa toisessa matalista vilelylaatikoista kasvuston keskellä näytti olevan ihan sellainen painauma, kuin joku jänis olisi köllötellyt siinä ja syönyt mehevimmät kasvit ympäriltään. Samalla meni osa parsakaaleistakin ja loput ovat olleet toukkien armoilla.

Rucola puolestaan aloitti kukintansa niin äkkiä, ettemme ehtineet napsia lehtiä talteen ennen kuin kukkavarret olivat jo ilmestyneet. Juuresten ja sipuleiden tilanteesta ei vielä oikein osaa sanoa mitään. Munakoisot tuskin ehtivät kukkia.

Palmukaalisatoa saatiin korjattua pari päivää sitten. Lehdet olivat yhtä pitsiä, kun monet pikku ötökät olivat rouskutelleet niihin reikiä kesän aikana, mutta kyllä niistä riitti vielä meillekin. Krotti laittoi niistä tosi hyvää pastaa - minä en ole lainkaan lehtikaalin fani, mutta pastassa basilikan ja herkkusienten kanssa se toimii nähtävästi vallan hyvin.

Härkäpapuja päästiin syömään puolestaan eilen maukkaan kesäisen salaatin täytteenä. Jostain syystä oman maan härkäpavut tulee yleensä syötyä ihan vain keitettynä, ei sen kummemmin laitettuna. Myös herneitä on kyspynyt. Allergikkona en ole osallistunut niiden syömiseen, mutta ovat kuulemma olleet hyviä.

En ole pahemmin kuvannut herneitä, papuja saati palmukaaleja, mutta tässä on sentään vähän palmukaalin lehtiä taustalla - ne erottuvat muiden kasvien joukosta siniharmaan sävyisinä - ja näkyy hyvin, miten reikäisiä ne ovat.

Kuten viime kesänäkin taisin sanoa, on kyllä oikeastaan melko mukavaa, kun täytyy lähteä joka ilta ulos kasveja kastelemaan - ei voi välttyä kokemasta kesäiltojen tunnelmaa ja elämästä hyvin vahvasti mukana siinä, miten keskikesän valoisat yöt alkavat asteittain taittua kohti syyskesän pimeyttä.

Yhtenä iltana havahduttiin siihen, että mustarastas oli hiljentynyt. Lehtokurpat eivät enää ilmaantuneet lentelemään kierrostaan metsikön yllä. Niiden sijaan aukiolla kiertelee nyt lepakko. Pian kuultiin jo ensimmäisen hepokatin sirittävän pihapensaassa. Nyt ei enää iltayhdentoista jälkeen näe hipsiä pusikon läpi viljelyksille ilman taskulampun valoa. Ilmassa on syyskesän omaleimainen tuoksu, ja viime iltoina on ollut ihanan viileää.

Kuukausikollaasi 7/2018

Huh, mikä helpotus - elokuu toi tullessaan viileämpää ja sateisempaa säätä! On viimein taas leppoisaa olla. Mennyttä heinäkuuta leimasi hirvittävä helteisyys, mutta tuskastuttavasta säästä huolimatta sain kuitenkin tehtyä vaikka mitä mukavaa ja muistelen ajanjaksoa enimmäkseen ihan positiivisin mielin. Kuukausikollaasiin valitsin sekalaisen joukon kuvia heinäkuun riennoista ja askareista.

Yöretkeilyä Kuusistossa | Seikkailu Nauvoon ja Korppooseen | Luonto-Liiton ilmastopiknik | Ensimmäistä kertaa Kotkassa | Puutarhapuuhia | Vanhan Porvoon kaduilla | Sattmarkissa sienitilannetta tsekkaamassa | Porin asuntomessut | Ropecon

#kuukausikollaasi #kollaasihaaste

Tiirikkalan vegeherkut

Kasvisruokafestivaali Vegånia valtaa huomenna Turun Vanhan suurtorin, ja juuri parhaillaan on käynnissä Vegånian ravintolaviikko. Minut kutsuttiin mukaan ravintolatestaajaksi, joten suuntasimme toveri Krotin kanssa iltapalalle Tiirikkalaan maistelemaan ravintelin Vegånia-menun herkkuja.* Tarjolla oli porkkalaleipää ja mansikkaleivosta sekä puna- ja valkoviiniä. Tilasimme toki kaikkea.

Porkkala on niin sanottua kasviskalaa - porkkanasta valmistettua, melkolailla kylmäsavulohen kaltaista herkkua, joka soveltuu hyvin monenlaisiin ruokalajeihin, joihin perinteisesti on tapana käyttää lohta. Tiirikkalan porkkalaleipäannos koostui itse porkkalan ohella saaristolaisleivästä, isosta keosta tuoretta salaattia ja yrttejä, hölskykurkuista, sinapilla maustetuista kesäperunoista ja tillikreemistä. Annos oli muhkea ja monipuolinen.

Jälkkärileivos oli pieni mutta tosi nätti ja maukas. Kukkasilla koristeltu, vaaleanpunainen, sydämenmuotoinen leivos oli suussasulavan herkullinen, makea ja mansikkainen.

Minä valitsin Vegånia-menun punaviinin Santa Tresa Nivuro Nero d'Avola Perricone ja Krotti valkoviinin Santa Tresa Rina Ianca. Tykkäsimme molemmista, vaikka Krotti kyllä totesi valkoviinin vähän turhan kuivaksi. En ole mikään viininmaistelija, enkä haluakaan olla, joten en aio kuvailla juomien makua "tammiseksi" tai "nahkaiseksi" tai yhtään millään muullakaan epämääräisellä tavalla. Sen sijaan sanon, että viini oli mielestäni oikein hyvää ja helposti lähestyttävää, ehkä hiukan liian etikkaista noustakseen suosikkieni joukkoon, mutta tilaisin kyllä uudestaankin.

Täytyy myös kiittää siitä, etteivät erityisruokavalioasiat tuottaneet ongelmia. Onneksi porkkalan marinointiin ei ollut käytetty sitruunaa. Sitä esiintyi vain tillikreemissä ja itse leivässä, mutta ruisallergiani takia minun oli joka tapauksessa tarpeen vaihtaa saaristolaisleipä gluteenittomaan. Olen myös lievästi allerginen tillille, joten kreemin vaihtaminen yrttikastikkeeseen passasi mainiosti. Leivos puolestaan soveltui minulle sellaisenaan - sen mainittu pähkinäisyys koostui onnekseni pelkästään cashewpähkinästä.

Vegaaninen herkkuhetki Tiirikkalassa oli oikein mainio. Suosittelen lämpimästi! Kannattaa toki tsekata muidenkin ravintolaviikkoon osallistuvien ruokapaikkojen tarjonta - laajasta valikoimasta löytynee jokaiselle kiinnostuneelle jotakin. Myös itse katuruokatapahtuma alkaa tosiaan jo huomenna. Mikäli siis satut sijaitsemaan Turussa, piipahdahan toki Vanhalle suurtorille ruokakojujen äärelle.

*Yhteistyössä: Vegånia