blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Lähimetsähaahuilua ja kumisaapaspohdintaa

23.9.2017

Hämärällä lenkkipolulla kulkiessa on tosi kolkkoa havaita yhtäkkiä jonkun liikkuvan metsän varjoissa ihan lähellä. Onneksi olen kuitenkin useammin itse se, joka siellä varjoissa rapistelee, kuin se, joka lenkkipolulla säikähtää. Tykkään rymytä lähimetsissä, mutta näin syksyn edetessä ja iltojen pimetessä alkaa valoisa rymyämisaika käydä niin vähiin, että varjoissa hiiviskely on paikoitellen väistämätöntä.

Tämän postauksen aiheena ei kuitenkaan ole ihmisten säikytteleminen, vaan havaintoni ja fiilistelyni viime aikojen harhailuistani Runosmäen, Nättinummen ja Impivaaran seudun metsissä. Olen nimittäin taas kunnostautunut lähimetsissä harhailemisessa ja siinä ohessa tietysti myös dokumenttikuvien räpsimisessä. Ihan pimeällä kulkiessani en tosin ole edes yrittänyt ottaa kuvia.

Punainen kärpässieni ilmestyi polun varteen sateisten päivien aikana.

On hiukan hassua, että kesän aikana en taaskaan pahemmin seikkaillut lähimetsissämme, vaan enemmänkin kaikkialla muualla, mutta nyt syksyn tullen olen jälleen alkanut harjoittaa kotikulmien metsissä harhailua. Kesällä oli kai niin paljon kaikkia muita rientoja, että lähimetsäretkille ei tuntunut riittävän enää aikaa. Lenkillä käydessäkin tuli vain kipaistua nopeasti metsän läpi tietä pitkin eksyilemättä sen kummemmin maastoon.

Heti elokuun lopussa kuitenkin vietin yhden illan - tai oikeammin alkuyön - pitkällä kävelyllä Runosmäen metsissä. Kävimme fiilistelemässä myös Nunnavuoren pirunpeltoa, jolla en olekaan vieraillut varmaan yli puoleen vuoteen. Metsä oli tuohon aikaan todella hiljainen paikka, kun hepokatit eivät vielä olleet äänessä, eikä lintujakaan kuulunut. Tunnelma oli jotenkin hyvin seisahtunut ja rauhallinen.

Kävin yhtenä iltana suolla katsastamassa, mikä siellä on meininki.

Meininki oli yllättävän karpaloinen!

Syyskesä toi maisemiin sienet. Olen iloinen siitä, miten hyvää sienimetsää Runosmäestä löytyy. Kunhan välttelee isoimpien vanhimpien liikenneväylien välitöntä läheisyyttä, voi metsän herkkuja kerätä aivan huoletta. Tänä kesänä ja syksynä olenkin ennättänyt sienestämään useammin kuin vuosiin, mikä on tietysti aivan ihanaa, sillä sienestys on ihan suosikkiani ja samoin sieniruuat.

Tämän postauksen sienikuvat otin reilu viikko sitten ollessani kävelyllä metsässä ihan vain keskenäni. Yksin kulkiessa voi rauhassa pysähtyä jumittamaan kaikenlaisten yksityiskohtien ääreen, kun kukaan ei ole alituiseen hoputtamassa tai innostamassa jatkamaan kulkua. Silloin saattaa onnistua puolihämärässäkin dokumentoimaan metsänpohjan värejä ja muotoja ihan kohtuullisesti.

Jokin punalakkinen haperolaji, mahdollisesti viinihapero, mutta en yrittänyt tarkalleen määrittää.

Nämä ovat melko varmasti kangashaperoita. Olen aika suurpiirteinen ja laiska haperoiden määrittämisessä. Normaalisti minulle riittää, että erotan herkulliset ja pahanmakuiset lajit toisistaan.

Tänään ilma oli hyvin lämmin ja leppoisa, kun kävin naapurissa asuvien ystävieni kanssa iltakävelyllä metsässä auringonlaskun aikaan. Samalla testasin vanhojen, kertaalleen hajonneiden ja sittemmin paikattujen vaelluskumisaappaitteni vedenpitävyyttä. Menin kävelyn päätteeksi vielä Runosmäen Mustalampeen hyppimään, eivätkä kengät päästäneet vettä läpi, joten paikkaus näyttäisi onnistuneen.

Pieni luola kallion kyljessä. Ihminen ei mahdu, mutta jokin eläin voisi mahtua.

Olen aikeissa lähteä reilun viikon päästä vaellukselle, ja kaikkein mieluiten lähtisin kumppareilla. Aikanaan vaelsin aina Nokian Trek Plus -saappailla, mutta muutaman vuoden käytön jälkeen kallisarvoiset suosikkisaappaani alkoivat päästää vettä sisään jostain pienestä, näkymättömästä halkeamasta. Olin tosi harmissani, mutta isäni päätti yrittää paikata saappaat taas vedenpitäviksi. Pitkän paikkaus-kokeilu-paikkaus-kierroksen jälkeen nyt ne taitavat olla viimeinkin taas käyttökelpoiset.

Hieno homma, jos paikkaus tosiaan onnistui, sillä olisi sääli dumpata vasta viitisen vuotta vanhat suosikkisaappaat ja lähteä ostamaan uusia. En ole koskaan ollut järin riemuissani mistään vaelluskengistä. Jalkani hiertyvät helposti, jos patikoin märillä kengillä, enkä ole toistaiseksi vielä ollut tekemisissä sellaisten vaelluskenkien kanssa, jotka olisivat olleet täysin vedenpitävät. Vaikka hyvät kumpparit ovatkin suhteellisen painavat, en välitä, kunhan vain varpaani pysyvät varmuudella kuivina.

Tämä paikka oli keväällä pitkään veden peitossa, mutta nyt maasto on ihan kuivaa.

Oikein läheltä katstottuna sammalikko näyttää pieneltä metsältä.

Postaustahtini on nyt kyllä selvästi hiipumassa aikaasyövien yliopistohommien vuoksi, mutta siihen täytynee osata suhtautua positiivisesti. Aion minä kuitenkin ehtiä höpistä tulevasta vaellusreissusta vielä toistamiseen ennen lähtöä. Haluaisin myös saada postattua lisää kuvia sienistä, sillä niitä olen räpsinyt aika paljon tässä alkusyksyn sieniretkien aikana.

#100hetkeäluonnossa (84-86/100)

26 kommenttia

  1. Mikään ei ole niininhottavaa kuin vuotavat kumpparit, siksi ostinkin uudet, mutta vain kaupunkikäyttöön. Vaellukselle pitää olla hyvät kengät, koska hiertyneet jalat voi olla loppuelämän ongelma :/
    Kaunis syksy kuvissasi ja mukavaa vaellusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan, jos kumisaapas vuotaa, se on täysin turha ja hyvin harmillinen. Kumpparin ikävät puolet (mahdollisen hiostavuuden ja saappaan rakenteesta riippuen joko melkoisen painon tai lörtsöyden ja hölskyvyyden) hyväksyy iloiten, kun kenkä takaa sataprosenttisen suojan vedeltä, mutta jos se sitten päästääkin veden sisään, siinä menee kyllä hermot.

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja kuvakulmia syksyn hämärtämän metsän siimeksestä!



    VastaaPoista
  3. Siitä tulee aina hyvä olo, kun saa pidennettyä (lempi)tavaroiden käyttöikää. Itse sain juuri vaihdettua untuvatakin vetoketjun, joka hajosi jo alkuvuodesta. Onnistuin vieläpä hiljentämään sisäisen ompeluperfektionistini enkä tavoitellut samanlaista jälkeä kuin tehtaalla. Nyt takki lämmittää minua toivottavasti vielä monella retkellä.

    Viimeinen kuva kuvateksteineen on jotenkin erityisen hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nimenomaan! Minuakin aina harmittaa ihan hirveästi heittää pois sellaisia tavaroita, joista voisi vielä saada käyttökelpoisia, jos vain osaisi korjata. Riemulla ei ole rajoja, jos korjaaminen onnistuu. :D Hienoa, että sait takin vielä käyttökelpoiseksi. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  4. Ihana syksy näissä kuvissa ja kivat kuvakulmat kuten ylhäällä oltiinkin jo kommentoitu. 👍

    VastaaPoista
  5. Tosi tunnelmallisia kuvia! Kunnon metsäretki tekee aina hyvää :)

    VastaaPoista
  6. Onpas muhkeita sieniä! Mulla kävi kanssa niin, että kesän viiletin kaikkialla muualla, mutta nyt taas syksyllä havahduin tänne kotimaastoihin, nehän on oikeastaan kivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, haha, niin käy jotenkin ihan huomaamatta. Kesä "on niin lyhyt" ja "silloin täytyy ehtiä tehdä kaikkea ja käydä kaikkialla!" :D

      Poista
  7. Ihania sienikuvia! Tykkään kansen sienestää tosi paljon, mutta monesti suunnitellut laajentavani sienitietoani ettei tulis aina niitä muutamia tatteja ja rouskuja vain aina koottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama juttu täällä. Haluaisin aina oppia tuntemaan enemmän sieniä, ettei tarvitsisi niin usein kävellä jonkin puolitutun sienen ohi todeten, että minulla on aavistus siitä, mikä tuo on, mutta en viitsi poimia ja kantaa turhaan kotiin, jos en sitten kuitenkaan pääse sellaiseen varmuuteen, että uskaltaisin syödä. :D

      Poista
  8. Tosi mukava teksti ja tunnelmalliset kuvat! Hyvä kun saappaat ovat jälleen kunnossa! Omissa lähimetsissäni olen huomannut taas syksyn tultua, että närhet ovat äänessä ja näkyvillä - kesällä ne ovat ääneti ja "näkymättömiä". Pitäisikin ottaa kamera ja koettaa kuvata niitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en ole vielä havainnut täällä närhiä - en muuten ehkä koskaan - mutta käpytikat ja tiaiset ovat olleet kovasti äänessä viimeviikkoina.

      Poista
  9. Onpa kauniit kuvat! :) Miksei kukaan ole ehtinyt edelle ja poiminut noita sieniä? Tosi hyvänkuntoisen ja herkullisen näköisiä. Luulisi että noin isossa lähiössä aina joku löytää ja poimii sienet ensin, varsinkin jos on ollut koko päivä aikaa ennen kuin saavuit illalla ottamaan kuvia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. :) Hihi, en tiedä, mutta olen usein miettinyt samaa! :D Välillä löytyy ihan polun varresta tosi hyviä, herkullisia ruokasieniä, joihin ei ole koskettukaan. Ehkä ihmiset eivät vain tunnista niitä?

      Poista
  10. Kengät ovat kyllä erityisen tärkeät - jo lyhyemmilläkin samoiluilla. Mulle nämä märimmät syys- ja kevätkelit ovat kaikista hankalimmat, kun kesällä hyvistä kengistä vesi menee auttamatta läpi ja talvikengät taas kuumottavat vielä aivan liikaa. Pitäisi ehkä panostaa näille keleille sopiviin kunnollisiin vaelluskenkiin, niin olisivat ainakin näennäisesti 'monikäyttöisemmät'.

    Tosi kivat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! Jossain vaiheessa mulla oli käytössä peruslörtsöjen kumisaappaiden ohella vain tukevat, vedenpitävät (kalvolliset) talvisaappaat, joissa oli sen verran vähän toppausta, että niillä ilkesi retkeillä vielä noin +15 asteen lämpötiloihin asti - siis miltei koko vuoden. :D (Talvella piti laittaa vaan toinen pohjallinen ja pari lämmintä sukkaa lisää.) Tukevat kumisaappaat on kyllä mun mielestä paras valinta litimärille keleille kävelyyn. Ei-vaellushommiin käy hyvin lyhytvartisempikin, eikä painollakaan ole niin väliä. Mutta kyllä ne kieltämättä hölskyy aina vähän enemmän kuin vaelluskengät.

      Poista
  11. Tämäpä on oiva blogilöytö, ja ihan melkeen naapurista.

    Minäkin oon metsähullu, asutaankin ihan landella metsän reunassa. Kuvasi ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mukavaa kuulla, kiitos ja tervetuloa! :) Kyllä meitä metsähulluja Suomessa vain riittää. Meninkin heti tutustumaan blogiisi paremmin... :)

      Poista