blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Pelargonit kellariin talveksi

14.12.2020

Meillä ei oikeastaan ole vielä talvi. Yöpakkasia on kyllä ollut jo pidempään satunnaisesti, mutta ensimmäinen pidempi pakkaspäivien jakso alkoi vasta noin viikko sitten, eikä vieläkään kyse ole mistään kunnon pakkasista, vaan lämpötila on juuri ja juuri nollan alapuolella. Lunta on saatu yksittäisinä päivinä, mutta aina se on sulanut pois. Sääennuste näyttää lämpenevää ja sateista.


Parvekepuutarhamme kirsikkapensas, raparperit ja pionit lakastuivat talvilevolle jo aikaa sitten, mutta pelargonien syksy on vain jatkunut ja jatkunut. Ne ovat kukkineet rauhallista, pienimuotoista kukintaansa parvekkeen takaseinustan hyllyllä. Aurinkoisina päivinä lasitetulla parvekkeella on voinut olla vielä kymmenisenkin astetta lämmintä, eivätkä asteen tai parin yöpakkaset ole vetäneet lämpötilaa parvekkeella edes nollan tuntumaan. 

 

 

Mitä pidempään pakkaset jatkuvat ja sää pysyy pilvisenä, sitä kylmemmäksi kuitenkin parvekkeellakin käy. Kylmyys hiipii pikkuhiljaa rakenteisiin. Niinpä tarkkailin säätä siltä kantilta, kauankohan kukkia kannattaisi pitää ulkona. Kun sitten ennusteeseen ilmestyi neljän pakkasasteen yö ja sen perässä muutama lähes yhtä kylmä päivä, päätin siirtää kasvit turvaan.


Kuljetin pelargonit jälleen kylmäkellariin odottelemaan kevättä. Samalla vein mehitähdet, sillä nekään eivät ole oikein viihtyneet talven yli parvekkeella, mutta kellaritalvetus on sujunut. Kylmäkellarissammehan on suunnilleen jääkaappikylmää ja pilkkopimeää, mutta kyllä nuo kasvit ovat siellä nyt jo pari talvea selvinneet. Tänä talvena kellarin pimeydessä vietettävä aika jää varmasti kuukauden tai pari lyhyemmäksi kuin ensimmäisellä kertaa, mikä on tietysti kasvien kannalta hyvä.

 

Aiempina talvina olen käynyt kastelemassa kylmäkellaritalvetuksen aikana kasveja noin kerran kuussa hyvin pienellä vesitilkalla, etteivät ne tyystin kuivu. Mitään yhteytystoimintaa tai kasvua niillä ei kuitenkaan ole, joten vettäkin tarvitaan vain aavistuksen verran. Keväällä kasvit ovat olleet kalpeita ja vähälehtisiä, mutta heti valoon ja lämpöön päästyään alkaneet kasvaa, kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut.



En kyllä olisi uskonut, jos lapsuudessani minulle olisi kerrottu, että sitten kun olen 29-vuotias, minulla on joulukuussa parvekkeella kukkivia pelargoneja. Olisin sanonut, että höpön pöpön, ei kesäkukat kuki talvella. No eivät toki, mutta nyt kun on ennemminkin syksy kuin talvi.

11 kommenttia

  1. Pelaguusi näyttävät virkeiltä. Näin leutoina talvina niiden talvehtimisaika jää tosiaan lyhyemmäksi.
    Aika monta nuorena kieltämäänsä asiaa on joutunut elämän varrella pyörtämään. Hyvä, ettei tarvitse hirttäytyä teini-iän päätöksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, kasvit varmasti tykkäävät, kun tuota pimeässä kellarissa säilyttelyä tulee vähemmän.

      Poista
  2. Toisaalta on monen monta muutakin asiaa, joita emme lapsuudessamme olisi tulevaisuudesta uskoneet - tai edes kymmenen vuotta sitten. Tieto lisää tuskaa, ajat muuttuvat ja muita sattuvia sanontoja 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eipä uskalla ollenkaan arvailla, mitä seuraavat 10 vuotta tuovat. Toivottavasti eivät ainakaan lisää pandemioita.

      Poista
  3. Kauniit pelargonit! Minä olen vain kerran yrittänyt talvettaa pelakuita vähän vastaavissa oloissa - eikä yksikään selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mullakin on kuollut joitain kasveja tällaisissa talvetusyrityksissä. Helposti on liian märkää tai liian kuivaa - tai pimeys ja kylmyys jatkuu vain yksinkertaisesti liian pitkään.

      Poista
  4. Äitini lasitetulla parvekkeellakin kukkii pelargonia vielä niin nätisti.
    Omani kukkivat täällä kotona,kun minulla ei ole lasitettua parveketta.
    Ihmettelen suunnattomasti,kun ovat vielä ihan ok kuntoisia ja kukintojakin on.Aiempina vuosina kun toin ne maalta viileästä porstuasta taas kaupunkiin talvehtimaan,ne tähän aikaan olivat lähinnä vitsi enää pelargoniasta.Ehkä leutojen säiden vuoksi nyt ei vielä lämmitetä niin paljon,eikä huoneilma ole vielä sen takia rutikuivaa.
    Söpösiä nuo mårbackan kukkaset!Samaa lajiketta minullakin.😊

    VastaaPoista
  5. Hienosti vielä kukkii pelakuusi. Minulla on muutama sisällä mökillä ja muutama kellarissa Mietin että olisi vielä voinut jättää myöhäisempään ajankohtaan niiden kellariin viennin koska meillä on lasitettu terassi mökillä. Mutta kun ei asu siellä koko aikaa niin on paha tarkkailla niiden vointia ja pakkas tilannetta. Minäkin annan vettä tilkan joskus kun käyn kellarissa ja hyvin ovat toistaiseksi pärjänneet toivottavasti myös sinun ovat keväällä voimissaan.

    VastaaPoista
  6. Tuli ihan lapsuus mieleen pelargonioiden talvehdittamisesta. Äitini laitteli joka syksy pelargoniat ja daalioiden juurakot talvisäilytykseen rintamamiestalomme kellariin.
    Minä ihmettelin marraskuun lopulla kotipihamme kukkivaa maanpeiteruusua. Ei ole ennen kukkinut niin myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargoni on ihana vanhan ajan kukka. Nyt on kyllä ollut niin lämmin syksy, että!

      Poista