blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Pimeä vuodenaika - uneliaisuuden ja levon aika

4.11.2020

Viileässä, kosteassa, pilvisen harmaassa ja hämyisessä syysluonnossa kuljeskellessa on hyvä olla. Aistit saavat levätä - on niin vähän ääntä ja liikettä, niin vähän väriä. Sää ei hiosta reippaillessa. Pieniin yksityiskohtiin tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota, pysähtyneeksi, kun ei ole mitään sen suurempaakaan havainnoitavaa. Loppusyksyn ja alkutalven harmaudessa on helppo löytää tyyneyttä ja seesteisyyttä, hötkyilemätöntä, raukeaa läsnäolon tunnetta, jonka saattaa hukata kesän sykkeessä.

 

 

Onhan se toki vähän lannistavaakin, kun vain viilenee, pimenee ja kelit käyvät vaikeiksi. Ei kai se ole ihmiselle luonnostaan helppoa, trooppiselle eläimelle, sietää sellaista. En tiedä, mikä on saanut minut pitämään siitä, mutta vastaus piilee luontoharrastuksessa ja fiilistelyn voimassa. Luonnossa kaikelle on aikansa, myös tälle synkälle vaiheelle. 

 

Vuodenkierrossa on jotain samaa kuin vuorokauden ajoissa. Vilkkaan, valoisan, toimeliaan päivän jälkeen on aika rauhoittua illan hämärässä ja painua nukkumaan yöksi. On ihan luonnollista, että talven pimeys tekee raukeaksi. Ei ole pakko esittää, ettei väsyttäisi. Ihminen saa kokea uneliaisuutta silloin, kun luonnostaan väsyttää. Nyt on lupa olla vähän hidas, tehdä vähemmän asioita, viettää enemmän aikaa ihan vain oleillen.

 

Ihmisessä ei ole mitään vikaa, jos pimeä vuodenaika väsyttää. Yhteiskunnassa on vikaa, kun se ei hyväksy sitä. Miksi kaikki isot deadlinet ovat juuri joulun alla? Miksi työtahtia pitää kiristää loppuvuotta kohti - voisiko tulostavoitteisiin kiirehtimisen tehdä mihin tahansa muuhun aikaan vuodesta? Voisiko projektit suunnitella päättymään vaikka kesään? (Tiedän, että nykyisen talousjärjestelmämme keskellä tällaiset ajatukset nähdään idealistisina ja jopa toteutuskelvottomina, mutta ei sen olisi mikään pakko olla niin.) 

 

Sitten kun vielä väsymyksen ja masentuneisuuden päälle aletaan myydä pelastukseksi kaiken maailman työläitä ja jopa kalliita ratkaisuja, ei ihme, että masentaa vielä enemmän. "Kaamosmasennustakin" pitäisi jotenkin suorittaa. Eikö voisi vain myöntää, että nyt väsyttää, otan vähän rennommin? 

 


 

Minä pärjään tämän vuodenajan kanssa, koska oikeastaan rakastan sitä. On kuitenkin ihan okei olla rakastamatta sitä. Näkisin niin, että tärkeintä on hyväksyä se. Tämä aika tulee Suomessa kuitenkin joka vuosi, ja sen kanssa pitää elää. (Niin ja jos sitä ei vain yksinkertaisesti millään siedä, voi myös vakavissaan miettiä, kannattaisiko lähteä Suomesta. Se että on syntynyt täällä, ei aina tarkoita, että täällä olisi välttämättä pakko viettää koko elämänsä.) 

 

Luonnossa kaikki on minusta omalla tavallaan kiehtovaa ja ihmeellistä, myös tämä vuodenaika ilmiöineen. Loppusyksyn edetessä kohti vesisaderannikon pimeää talvea, tuntuu helposti, ettei ole enää mitään syytä lähteä ulos - sinne pimeään ja märkään. Jos vain jaksaa lähteä, voi kuitenkin huomata, ettei kaikki ole väritöntä ja elotonta. 

 

Metsässä sammaleet ja jäkälät loistavat värikkäinä pilvisessäkin säässä. Niiden värien ja muotojen ääreen on hyvä pysähtyä. Lumen tuloon asti voi sienestää. Suomessa talvehtivien lintujen äänet havaitsee helpommin, ja niiden läsnäoloon kiinnittää enemmän huomiota, kun ympäröivä äänimaisema on hiljainen. Mustarastas saattaa ilahduttaa laulullaan talvellakin. Vaeltavat marjalinnut saapuvat pihlajamarjojen ääreen, ja niiden äänekäs ja touhukas meininki tuo vilskettä pysähtyneisyyden keskelle. 

 

Kun ilta pimenee, on mukavaa istua nuotion valossa ja lämmössä. Myös tyypillisemmin kevään ääniin kuuluvia pöllöjen huhuilua voi kuulla yöllä ja teerien pulinaa aamun koitteessa. Lämmenneet talvet ovat tuoneet sellaisen oudon mutta käytännössä ihan mukavan ilmiön, että talviretkeilyvarusteettomanakin pystyy talviretkeilemään. Kunnon pakkasia ei välttämättä tule ennen vuodenvaihdetta, joten koko alkutalvi voi olla hyvää telttaretkeilyaikaa sillekin, joka ei ole omista talvimakuupussia.

 

 

En minäkään tietenkään jaksa loputtomiin rakastaa marraskuuta, jos se jatkuu helmikuuhun asti, kuten viime talvena. Silloin ei pitäisi enää olla vesisadetta, vaan keväthankia. Ennen lumentuloa on kuitenkin aika fiilistellä luonnon synkkää ja raukeaa tunnelmaa. Jos ulos lähteminen ei inspiroi, myös sohva, sänky, kirja, peitto, musiikki, glögi, tee, kaakao ja nokoset ovat ihan kelpo vaihtoehtoja.

20 kommenttia

  1. Aivan ihana postaus!Luin hartaasti ja tarkasti kaikki lauseesi,sanasi ja makustelin niitä.
    Kirjoitit kauniisti ja rauhoittavasti tästä pimenevästä vuodenajasta.
    Joka vuosi tämä vaihe on käytävä läpi.En voi sanoa,että rakastan tätä maatuvan luonnon vaihetta,mutta olen myös oppinut etsimään tämänkin hetken kauneuden pienistä väripilkuista.
    Ja harmaa,harteilla asti roikkuva taivas ja pysähtynyt lempeä hämärä rauhoittavat mielen vilkkaan kesän jälkeen.Ja luulen,että vaikka me suomalaiset jaksamme valittaa pimeästä vuodenajasta,me todella tarvitsemme sen.Perisuomalainen mielenvirehän on kuin tämä melankolinen syksy itse?😊
    Minä ihastelin tänään sitä,kuinka kaunis vihreä kuusella on tällä hetkellä havuissaan,kun päivän kirkkautta ei juurikaan ole.Ja haavat ja vaahterat keimailevat harmautta vasten kuin koreat muotitietoiset konsanaan ruskassaan.
    Ah,ja kuvissasi on suurta rauhaisaa kauneutta.❤

    VastaaPoista
  2. Pimeys, kosteus ja kylmyys. Ei kiva. Tänään kävin laittamassa autoon sisätilalämmittimen, luulen sitä tarvitsevani viikon sisällä. Lauantaina automobiili saa nastarenkaat. Lasken päiviä jouluun! Se on minulle ollut aina tärkeä, hyvin antiuskonnollisessa mielessä! Koristeet, lahjat, ruuat,leivonnaiset, kynttilät,loma jne. Se on aina henkinen voitto kun maaliskuu alkaa lähestyä loppuaan! Ärsyttävää kun ulos mennessä kestää pukeutua kauan...mä oon armoton vilukissa! Minulla on siis itseni kanssa tekeminen, että alkaisin nauttia talvesta...ja syksystäkin! Ihanaa kun osaat nauttia, olen ihan kateellinen! Ulkomaille en halua, sillä haluan puhua äidinkieltäni. Enkä oikein jaksa myöskään enää tässä iässä suurta kulttuurieroa! Kestänyt lappilaisen tottua hämäläiseen elämänmenoonkin 30 vuotta, eikä nyt ihan oo sekään homma loppuun taputeltu! Tietysti, jos oli ihan järjetön summa rahaa käytettävissä, voisihan sitä ainakin kokeilla! Jossain upeassa paratiisissa...hyvin kaukana, jossa enkulla pärjää kivasti! Ruotti ja venättä ovat jo kuupasta paljolti tipahtaneet! Eikä niistä paratiisissa lienee paljonkaan hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun odotus ja itse joulun juhlinta tuovat kyllä mukavasti iloa, lämpöä, tekemistä ja sisältöä pimeään vuodenaikaan. Se on monelle just se juttu, jonka voimin pärjätään vuodenvaihteeseen, ja siitähän sitten ollaankin jo ns. voiton puolella.

      Sama mulla muuten, en tykkää, kun ulos mennessä pitää pukeutua palttoisiin. Kesällä voi vain piipahtaa ulkona ilman sen kummempaa miettimistä. Talviretkeily on myös vaativaa, kun pitäisi oikeasti omistaa retkeilyvaatteita - kesällä taas voi retkeillä vaikka missä vaatteissa.

      Eikö Espanjassa ole alueita, joissa asuu niin paljon "talvea paenneita" suomalaisia, että melkein Suomella pärjää? En tiedä, mutta olen kuullut jotain juttua... :D

      Poista
  3. Olen vuosi vuodelta ruvennut tykkäämään syksystä enemmän ja enemmän. Ilma on helppoa hengittää eikä ole liian lämmin joten kävelyretkistäkin nauttii enemmän. Ihanaa kun on neljä vuodenaikaa, vaikka talvet tuntuvatkin lyhenevän koko ajan, jos niitä ollenkaan tulee.
    Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa! Syksystä tykkääminen on arvokas taito. Minustakin syysilmaa on hyvä hengittää - onneksi, kun en satu olemaan allerinen homeille. Vanhoja kunnon talvia alkaa kyllä olla jo ikävä. Saadankohan sellaista enää?

      Poista
  4. Tykkään kanssa ulkoilla myös näissä syksyn kosteissa keleissä, kun ilma on erityisen happirikasta ja helppoa hengittää. Varmaan meillä molemmilla tosiaan perustuu pitkälti siihen, että kun ollaan muutenkin ulkoilmaihmisiä ja -harrastajia, niin ei niitä kelejä tule siltä kantilta edes mietittyä, että onko se nyt hyvä vai ei ja viitsiikö lähteä ulos vai ei, koska säähän ei ise voi vaikuttaa kuitenkaan. Ja vaikkei aina niin huvittaisikaan lähteä pimeään ja sateeseen, niin aikansa kun laittaa jalkaa vaan toisen eteen, ei enää edes huomaa sataako vaiko ei.

    Mutta sekin on totta, että syksyllä on helpompi antaa itselleen lupa vaan olla tekemättä mitään. Aina se ei multa suju, mutta syksyisin onnistuu paremmin.

    Kivan positiivinen postaus, johon pystyin hyvin samaistumaan.

    Leppoisaa marraskuun jatkoa M.T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa sinne! Se on varmaan juuri se, kun ulkona heiluminen on niin rutiiniasia, ettei sitä oikein "osaakaan" lopettaa, vaikka olisi marraskuu ja ankeaa. Siellä sitten heiluu ja yrittää löytää jotain mielenkiintoista havainnoitavaa, kuvattavaa, katsottavaa, kuunneltavaa.

      Poista
  5. Hieno postaus!
    Tykkään valosta ja lämmöstä eli keväästä ja kesästä. En kuitenkaan inhoa syksyä tai talvea, en pimeyttä, enkä edes märkyyttä. Kaikelle on aikansa ja oma asennoituminen ratkaisee. Nyt vain ulos mennessä sopivasti vaatetta päälle, niin mikäs on lenkkeillessä. Sisälle ja pihalle voi taasen laittaa kynttilöitä ja kausivaloja. On lupa istua tavallista aiemmin sohvalle kutomaan tai lukemaan tai vaikka vain olemaan. Aika menee joka tapauksessa hurjaa vauhtia eteenpän ja yhdessä hujauksessa ollaan taas jossain toisessa ajassa.
    Mukavia ja virkistäviä ulkoilupäiviä sinun marraskuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin, vaikka väitän yhtä lailla tykkääväni kaikista vuodenajoista, taidan oikeasti silti tykätä kaikista eniten siitä alkukesän ja keskikesän vaiheesta, jolloin on aivan tuoreen vehreää ja valoisaa. Tässä pimeydessä kyllä tosiaan valot ja kynttilät pääsevät oikeuksiinsa, joten niitä on kiva sytytellä. Niin, ja kohta on taas kevät.

      Poista
  6. Hieno teksti! Niinhän se olisi parasta, jos voisi elää luonnon kierron mukaan siinä missä muutkin luontokappaleet. Niinhän ennen vanhaan agraarikulttuurissa tehtiinkin aika pitkälti isojen kiireiden painottuessa valoisaan vuodenaikaan.

    Onneksi on luonto, joka voimaannuttaa tähänkin vuodenaikaan. Ja tuntuu, että sitä paremmin mitä vahvemman yhteyden luontoon saa. Kun ymmärtää mitä luonnossa oikein kulloinkin tapahtuu ja muistaa vielä välillä havainnoida ja pohtia asiaa, muulloinkin kuin lempivuodenaikoina, niin marraskuukin on paljon helpompi hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mitä paremmin luonnon tuntee, sitä enemmän se antaa.

      Poista
  7. Mukava postaus. Jeps, vesisaderannikon pimeä talvi edessä, sinä jaksat sentään haaveilla lumesta. Tein tänään pienen kävelyretken. Siellä autiossa hiljaisuudessa huuteleva ja huiteleva käpytikka oli sellainen huutomerkki, että oikein huvitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hauska käpytikka! Mä haaveilen lumesta ainakin tammikuulle asti. Sitten luovun toivosta, jos helmikuulle suunnataan lumettomissa merkeissä.

      Poista
  8. Hienosti olet pukenut sanoiksi ajatukset myöhäissyksystä. Yksityiskohdat erottuvat, jäljelle jääneet värit korostuvat, hiljaisuus rauhoittaa. Ja harmaakin on kaunista.

    VastaaPoista
  9. Hieno postaus.
    Kaikella on aikansa ja paikkansa, myös harmaalla pysähtyneisyydellä. Se rauhoittaa.

    VastaaPoista
  10. Nyt on tosiaan ihana aika ulkoilla koiran kanssa metsässä. Ilma on niin raikas.
    Tässä ajassa on oma viehätyksensä, mutta toivon samoin että se ei kestä koko talvea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, kosteaa ilmaa on helppo hengittää (no, jos ei satu olemaan allerginen luonnossa syksyisin esiintyville homeille).

      Poista