blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Oudon kevään retkiä: Kaksi kertaa Vajosuolla

1.6.2020

Poikkeustila osoitti selvästi, miten tärkeitä ulkoilukohteet ovat ihmisille. Helposti tavoitettavat paikat, joissa voi oleilla luonnossa, täyttyivät väenpaljoudesta. Erityisesti lähiluonnon merkitys korostui - tietenkin, kun turhaa matkustamista ja julkisen liikenteen käyttöä määrättiin välttämään - mutta myös kansallispuistot saivat paljon huomiota osakseen.

Kurjenrahkan kansallispuisto lukeutuu Turun seudun suosituimpiin retkeilykohteisiin. Sopivalla säällä viikonloppuisin siellä on aina tungosta, normaalioloissakin. Kurjenpesän ja Rantapihan tulentekopaikoilla ei tarvitse olla yksin, ja Savojärven kierroksella riittää vastaantulijoita. Kuulemma tänä keväänä Savojärven kierroksella piti peräti määrätä kiertosuunta, jotta vältyttäisiin vastaantulijoiden ohittelulta pitkospuilla.

Kurjenrahkan nimikkomaisemaa

Minäkin kävin keväällä pari kertaa Kurjenrahkassa, mutta en Kuhankuonon päässä, sillä halusin välttää pahimmat ruuhkat ja tietysti päästä havainnoimaan metsän ja suon lintuja. Valitsin siis vähemmän suositun Vajosuon. Siinä päässä Kurjenrahkaa on jostain syystä useimmiten hiljaisempaa.

Vajosuon vähäisempään kävijämäärään vaikuttaa varmasti moni tekijä. Merkittyä reittiä on vähemmän ja polut ovat vaikeakulkuisia. Lähettyville ei pääse julkisilla, vaan perille päästäkseen pitää ajaa töyssyisiä pikkuteitä, eikä pysäköintitilaa ole yhtä paljon kuin Kurjenpesän parkkipaikalla. Vajosuolla ei myöskään ole samanlaista mainetta ja legendaarisia vetonauloja kuin Kuhankuonolla.

On hyvä, että iso kansallispuisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Vajosuon kaltaiset epämääräisemmät kohteet ovat sopivia niille, joita ei haittaa polkujen huonokuntoisuus, vaan tärkeintä on päästä havainnoimaan luontoa. Kohteen tavanomaisesta rauhallisuudesta huolimatta tämän kevään retkillä kuitenkin jännitti, olisiko Vajosuollakin ruuhkaa - olisiko turvavälien pitäminen ahdistavan vaikeaa.


Teeriturnajaiset ja siro valkoinen haukka


Kevään ensimmäinen retkeni Kurjenrahkaan järjestyi pääsiäisviikonloppuna. Pitkänä pyhäviikonloppuna on aikaa valvoa! Suunnitelmissa siinsi teeriretki. Telttailu olisi houkutellut, mutta monet tekniset seikat vaativat valitsemaan vasta aamulla kotoa liikkeelle lähtemisen. Valitsimme sääennusteen mukaan poutaisimman ja vähätuulisimman aamun, jolloin heräsimme viiden maissa ja lähdimme Vajosuon suuntaan.

Aurinko nousi, kun kuljimme linnunlaulua soivan metsän läpi kohti lintutornia. Etenimme varsinaisten metsäpolkujen sijaan suoraan parkkipaikalta tornin suuntaan vievää pikkutietä pitkin päästäksemme mahdollisimman nopeasti perille.

Punarinnat, lukuisat peipot, laulu- ja punakylkirastaat ja suorastaan massaesiintyvät vihervarpuset pitivät konserttiaan. Kulorastaan laulua täytyi oikein pysähtyä fiilistelemään hetkeksi - sitä ei niin usein kuule. Korviin kantautui myös mystinen pieni vihellys, aivan kuin varpuspöllön kutsu, mutta kun ääni ei toistunut enää, siitä ei saatu lopulta mitään varmuutta.

Tornia lähestyttäessä alkoi jo kuulua teerikukkojen pulinaa. Kun pääsimme torniin ja pystytimme kaukoputken, pääsimme heti katselemaan soidinta. Kukkoja näkyi seitsemän, ja ne uhittelivat, pullistelivat ja nahistelivat niin kuin vain teerikukot soitimella voivat.

Vajosuo aamuruskossa

Huurretta ja kaiverruksia lintutornin kaiteessa

Soitimen keskus sijaitsi tällä kertaa kauempana suolla männikkösaarekkeen takana, joten parhaat palat kukkojen turnajaisista jäivät varmasti näkemättä. Puiden takaa välähteli välillä pilkahduksia valkoisista pyrstöröyhelöistä ja siipien heilahduksista. Välillä linnut vaihtoivat paikkaa lentäen, mutteivät laskeutuneet kovin hyvin näkyville.

Äänimaisema oli kuitenkin jo itsessään heräämisen arvoinen. Soitimella olevien teerien väräjävä pulputus, sähähtelyt ja parkaisut ovat ihmeellisiä, ihmeellisiä ääniä - outoja ja salaperäisiä, kuin kaikuja jostain aivan toisesta maailmasta ja ajasta, josssa ei ole ihmistä, vain loputtomasti soita ja metsiä, metsäkanalintujen elämän piiriä.

Suolla kiirivät myös kurkien ja joutsenten äänet. Vajosuon vakiokurkiparin lisäksi paikalla oli toinenkin pari, ja yksi pieni muuttoparvi laskeutui hetkeksi tornin edustalle käyskentelelään. Joutseniakin oli paikalla neljä. Tutuksi käynyt kapustarinnan kimeä, surumielinen vihellys kuului myös, ja pian löysimmekin kapustarinnat putkeen. Havaitsin myös kevään ekan västäräkkini.

Pieni parvi muuttavia kurkia levähtämässä suolla

Lähdimme paluumatkalle, kun varhaisaamun lumottu hetki alkoi hiipua. Aamun pikkupakkanen väistyi, ja alkoi tulla lämmin. Tuuli heräsi humisuttelemaan puiden latvoja. Teeret hiljenivät pikkuhiljaa. Soidintappelut saivat jäädä, ja kukot asettuivat puihin napsimaan ravintoa.

Kuljimme nyt kallioiden yli vievää merkittyä reittiä takaisin parkkipaikalle. Tiheikössä kohtasimme taas yhden laulavan kulorastaan. Sen lurittelua ihmetellessämme kuulimme myös lyhyen, vaimean haukahdusten sarjan, joka toi mieleen viirupöllön. Tämäkään ääni ei kuitenkaan toistunut, joten aamun toinenkin mahdollinen pöllöhavainto jäi mysteeriksi.

Koko aamuna emme olleet kohdanneet muita ihmisiä, mutta parkkipaikalle saapuessamme huomasimme sinne ilmestyneen autoja, ja yksi seurue oli paikalla kasailemassa tavaroitaan. Kello oli kuitenkin vasta puoli kymmenen, joten tämän perusteella oli vielä paha arvioida mitään Vajosuon statuksesta korona-ajan ruuhkaisuuden suhteen.

Kalliomännikkömaisemaa polun varrelta

Korpikuusikkoa aivan läheltä parkkipaikkaa

Ennen kotiinpaluuta päätimme koettaa onneamme arosuohaukan bongaamisessa. Vanha koiras oli nähty lähettyvillä eräällä pöytyäläisellä pellolla vielä edellisenä päivänä. Suuntasimme sinne toiveikkaina. Kohteella olikin jo yksi autokunta bongareita paikalla. Heiltä kuulimme, että haukka oli ollut näkyvillä, mutta kadonnut kymmenisen minuuttia sitten. Jäimme odottamaan.

Kauaa ei tarvinnut seisoskella, kun aivan tavattoman kaunis, siropiirteinen, tyylikkään valkoinen haukkaharvinaisuus ilmestyi esiin. Saimme ihailla sen lentoa pellon yllä hyvän tovin. En ollut ikinä ennen nähnyt arosuohaukkaa. Hetki oli liikuttava.

Maisema, jossa arosuohaukka havaittiin

Puotien kautta nuotiohetkelle


Aurinkoisena, miltei kymmenen plussa-asteen lämpöisenä huhtikuun puolivälin lauantaina lähdimme taas autoillen seikkailemaan. Ajattelimme käydä parissa puodissa tukemassa lähituottajia näinä vaikeina aikoina ja päädyimmekin taas Vajosuon metsiin hillumaan.

Pysähdyimme ensin Paattisilla käymään Ekmanin puutarhan kellaripuodissa, missä myydään muun muassa tilan omia salaatteja ja muita lähituottajien vihanneksia. Toveri Krotti osti myös grillimakkaraa, kun huomasi myynnissä olevan Salmensuun tilan herkkumakkaroita. Paattisilta jatkoimme matkaa Nousiaisiin kohti Perinnepadan ikkunapuotia.

Perinnepata on villi- ja perinneruokaan erikoistuneen ravintolakokki-biologi Päivi Lehtosen yritys, jonka normaaliajan toimintaan sisältyy muun muassa erilaisia kursseja ja tapahtumia, mutta koronakeväänä Perinnepata alkoi myydä herkkujaan ulos ikkunasta. Ajoimme hiekkateitä metsien läpi vanhan talon pihaan ja koputimme ikkunaa, jonka luona luki puodin aukioloaika. Pian yrittäjä ilmestyi ikkunaan, ja pääsimme ostamaan mukaamme ihanan tuoksuisia kasvis- ja lihapiirakoita. Tosi mukava systeemi!

Ostettuamme eväät mietimme, minne suuntaisimme pitämään lounashetkeä. Emme olleet kaukana Vajosuolta, joten päätimme mennä sinne, vaikka sää oli juuri sellainen, että nyt jos koska siellä olisivat kaikki muutkin. Parkkiksella olikin aika monta autoa, mutta sekaan mahtui vielä hyvin.

Polun alku parkkiksen nurkalta

Märkää polkua ja vanhojen pitkospuiden rämmäleitä

Lähdimme seuraamaan Vajosuon kierrosta, joka on kolmekilometrinen rengasreitti. Etenimme viralliseen kulkusuuntaan, vastapäivään. Kierros alkaa sankalla kostealla korpimetsällä. Polku on paikoin märkä, suorastaan kuravelliä, eikä pitkoksia ole kuin parissa kohdassa. Metsänpohja on soinen, joten polut pysyvät märkinä ympäri vuoden.

Muutama tiainen ja peippo lauloi ja käpylinnut piksuttelivat latvustossa, mutta muuten äänimaisema oli aika hiljainen verrattuna viime retkeen, sillä nyt olimme liikkeellä iltapäivällä. Jos haluaa kuulla lintuja, kannattaa todellakin liikkua varhain. Tällä retkellä havaitsimme enemmän perhosia, muurahaisia ja kimalaisia kuin lintuja. Lyhyellä pitkospuupätkällä suojuotin yli näimme myös tosi ison hämähäkin, joka paistatteli auringossa.

Muita kulkijoita ei tullut vastaan, eikä laavulla ollut ketään, kun saavuimme. Minulla on aina laukussa tulitikut ja linkkuveitsi, joten aloimme niiden varassa väsäillä tulta - ei ihan yhtä näppärää hommaa kuin oikealla retkivarustuksellani kaasusytyttimellä ja Moralla. Onneksi laavulla oli valmiina polttopuita edellisten kävijöiden jäljiltä, eikä niitä tarvinut lähteä roudaamaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalta puuvajalta.

Pian paikalle ilmestyi toinen seurue, kaksi maastopyöräilijää, joilla olikin sytykkeitä mukanaan, joten saimme yhteistuumin tulet nopeasti aikaiseksi ja pääsimme odottelemaan hiillosta. Isolla nuotiokehällä oli tilaa kahden seurueen istuskella reiluin turvavälein. Laavu sijaitsee aivan Vajosuon ison suoaukean laidassa, ja käväisin myös kiikaroimassa suota. Yksinäinen kurki lensi ylitse.

Suomaisemaa laavun luota nähtynä


Perinnepadan härkäpapu-kasvispiirakat nuotiolla grillattuna olivat aivan ylettömän herkullisia! Olen käynyt viime aikoina ihan liian harvoin tällaisilla yksinkertaisilla nuotiogrillailuretkillä - niitä pitäisi tehdä useammin. Juuri nyt on voimassa metsäpalovaroitus, mutta kunhan saadaan sadetta, niin silloin pitää muistaa taas järjestäytyä nuotion ääreen.

Pyöräilijäseurue lähti ennen meitä, ja toinen ulkoilijakaksikko tuli piipahtamaan laavulla, mutta he eivät jääneet oleilemaan. Sammutimme tulet ennen kuin itsekin lähdimme jatkamaan kierrosta. Oli sen verran tuulista, ettei inspiroinut kiivetä lintutorniin, varsinkin kun päivän paisteessa suolla on usein aika autiota. Niinpä matka jatkui laavulta takaisin pääreitille, isomman telttailu- ja tulentekopaikan, keittokatoksen, puuvajan ja huussin ohi.

Käväisin huussissa ja muistelin erästä taannoista retkeä, jolloin onnistuin lukittautumaan sisälle samaiseen huussiin keskellä yötä - onneksi kaverit olivat lähellä teltoissaan! Varoituksen sananen siis kaikille Vajosuolla retkeileville, että huussin oven salpa voi sulkeutua itsekseen, eli sitä ei kannata jättää yläasentoon oven avaamisen jälkeen, vaan laskea alas ennen kuin menee sisälle.

Vajosuon hasardi kuivakäymälä ja korona-ajan poikkeustilatiedotteet

Taukopaikalta patikkareitti jatkuu kallioiden yli ja kosteiden painanteiden läpi tikkaillen, kunnes se liittyy takaisin rengasreitin alkuun, parkkipaikalta lähtevään polkuun. Sama alkumatkan märkä korpiosuus pitää siis hypellä läpi myös parkkikselle palatessa, eli ei kannata huokaista vielä helpotuksesta selvittyään siitä yli kierroksen alussa.

Avoimempien kallio-osuuksien väliin jäävät tiheiköt ovat useilla retkilläni olleet juuri niitä paikkoja, joissa olen tehnyt hauskimpia havaintoja. Kerran näin näädän kiipeilevän latvustossa, ja edelliskeväänä kuului pyy. Tämän etapin kulkeminen on siksi aina jotenkin kutkuttavaa.

Muita retkeilijöitä ei näkynyt enää nuotiotauon jälkeen. Seuranamme oli vain vihervarpusia, jotka lauluttelivat latvustossa, sekä muutama pikkykäpylintu. Parkkiksella oli vähemmän autoja kuin saapuessamme. Pörheä kimalainen pörräili touhukkaana ojassa ja tuli tsekkaamaan meidätkin, kun lastauduimme autoon.

Kierroksen loppupuolen pehmoisia sammalmättäitä, joille aina tekee mieli kellahtaa lepäämään

Näiden kahden huhtikuisen retken jälkeen en ole vieraillut Vajosuolla. Vappuna oli tarkoitus mennä uudestaan katsomaan teeriä, mutta sattuneesta syystä ei mentykään. Enköhän kuitenkin käväise tuolla taas jossain vaiheessa kesää, ellei sitten Pukkipalon aarniometsä pidempine patikointireitteineen houkuttele enemmän seuraavalla Kurjenrahkaan suuntautuvalla reissulla.

Edelleen suosittelen Kurjenrahkaan tutustuville ennen kaikkea Kurjenpesältä alkavia, hyväkuntoisia, isoille kävijämäärille suunniteltuja reittejä ennemmin kuin epämääräisempää Vajosuon päätä. Sen sijaan, jos etsii jotain uutta tai haluaa vaikkapa tarkkailla suon elämää lintutornista, eikä kavahda vähän vaikeampaa saapumista ja haastavia polkuja, Vajosuo on mukava vaihtoehto.

Tässä muutama aiempi postaukseni Vajosuon retkiltä:
Yökukkumista ja hienoja lintuhavaintoja Vajosuolla maaliskuussa (10.4.2019)
Tornien taistoa avosuon laidalla (26.5.2018)
Aamu teerisoitimen äärellä (29.4.2017)

16 kommenttia

  1. Kiitos taas kivoista retkikertomuksista ja kauniista kuvista! Vajosuo vaikuttaa kiinnostavalta mutta polut näyttävät kyllä aika hirvittäviltä. Tuolla tarvitsee kyllä olla kumisaappaat jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kumisaappain olen tosiaan useimmiten varustautunut, mutta tuon viimeisimmän retken teimme ilman kummempia retkeilyvarusteita, kun emme olleet alunperin suunnitelleet menevämme metsään - mutta kohtuullisesti siellä pärjättiin sitten tennarein ja nahkasaappainkin.

      Poista
  2. Ihan oikean erämaan näköistä. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kurjenrahkassa on todella erämaisen näköisiä paikkoja.

      Poista
  3. Mahtava matka- ja luontokertomus jälleen :-) Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Aamut on parhaita. Sen lisäksi, että luonto tarjoaa silloin parastaan on myös vähemmän muita kulkijoita. Kesäaikaan Kuusamon Pieni Karhunkierros on päiväaikaan on ruuhkainen. Aamuyöllä saan kulkea ihan yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Voin vain kuvitella. Jos haluaa kuulla luonnonääniä, niin suosituille reiteille kannattaa suunnata aikaisin aamulla (tai myöhään yöllä). Olimme pari vuotta sitten Ruotsissa Tyrestan kansallispuistossa sattumoisin aamuvarhaisella, joskus kuudelta, kun laiva saapui tosi aikaisin, eikä Tukholmasta aja kuin puolisen tuntia kansallispuistoon. Hyvä niin, sillä aamun ekoina tunteina havaitsimme vaikka mitä hiljaisessa metsässä. Sen sijaan paluumatkalla parkkipaikalle vastaantulijoita käveli polulla tasaisena jonona ja keskustelun sorina oli jatkuvaa, kuin missä tahansa kävelykadulla tai torilla. Mitään muuta ei enää kuullut.

      Poista
  5. Hieno matkakertomus - kuvat ihanasti tukevat mukana matkaamista. Itse en ole koskaan tuolla käynyt, mutta siinäpä olisi jälleen yksi monista ihanista luontokohteista! ♥

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia jälleen ja mukava lukea retkitarinoita. Täältä saa kyllä aina niin hyvää retkeilyinspiraatiota, vaikka meidän retket yleensä kyllä suuntautuvat siinne, missä sattuu olemaan suunnistusta tarjolla.

    VastaaPoista
  7. Ooh, ihan Vajosuo! Jokohan sitä ensi keväänä ehtisi sinne telttailemaan jälleen ja aamupulinoille. :) Syksylläkin voisi olla ihan jännää tehdä vain telttaretki.
    Pyy vielä puuttuisi tälle vuodelle pinnalistalta. Ehkä se vielä jossain vaiheessa putkahtaa esiin, syksyllä todennäköisesti.
    Ja se huussiepisodi. :´D Onneksi teillä oli puhelin mukana. Hyviä muistoja, kuitenkin siltä keikalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Vajosuo on ihan paras kohde pieneen telttaretkeen, ja lintutornin läheisyys tarjoaa loistavat mahdollisuudet nähdä pulisijoita. (Pulinaa voi kuulua myös syksyllä!)

      Huussiepisodi oli kyllä aikamoinen. Ensinnäkin: miksi pitää mennä yhtä aikaa huussiin? No, yksin ulkona pimeässä seisominen on kurjaa. :D Miksi pitää tempaista ovi kiinni niin, että salpa putoaa alas? En tiedä. Mitä jos lähellä ei olisi ollut ketään avaamaan ovea? Olisiko pitänyt yrittää rikkoa puuvajan seinä vai soittaa porukoille vai hätänumeroon?

      Poista
  8. Kiitos sinulle tästä matkakertomuksesta ja hyvistä kuvista. Sinulta onnistuu kumpikin erinomaisesti 🤗. Minulla on perenna arvonta blogissani jos kiinnostaa ❤

    VastaaPoista