blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Alkutalven kuvioita

8.12.2019

Marraskuuni hujahti ohi ihmeen nopeasti. Kun oli aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku, tuntui kuin vasta eilen olisi juhlittu kekriä. Minne se kuukausi oikein hupeni? No, eipähän ainakaan ehtinyt tulla tylsää vallitsevan pimeyden ja pysähtyneisyyden keskellä. Ilmeisesti oli juuri sopivasti menemistä ja tekemistä, olemista ja hyvää seuraa niin, että aika kului joutuisasti.

Hankimme pienen oranssi- ja violettisävyisen kukkakimpun kekrijuhlaa varten, ja se ilahdutti pitkälle marraskuuhun.

Vietimme kekriä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sain juuri sitä ennen loputkin kaupunkiviljelyaskareet hoidettua. Vielä juhlaa edeltävänä päivänä pesin parvekepuutarhan ruukkuja ja jynssäsin parvekkeen lattiaa, mutta valmista tuli. Tuntui sitten oikealta juhlia - nimittäin kekriä on perinteisesti vietetty kussakin talossa silloin, kun sato on korjattu ja viljelyvuoden työt viimeistelty.

Vaikka kekriherkkujen äärellä juhlimmekin mennyttä kesää ja päättynyttä satovuotta, niin parvekepuutarhaa talvilevolle laittaessa ei oikeastaan ajattele olevansa raivaamassa pois menneitä, vaan ennemminkin kokee valmistelevansa tulevaa. Siivotessani ja myllätessäni huomasin miettiväni kaiken aikaa ensi kevättä - mutta en pelkästään malttamattomana ja kaipaavana, vaan myös kiitollisena siitä, että ensin on kuitenkin talvi, josta minä myös pidän paljon.

Kekrijuhlamme olivat tänäkin vuonna rennot illanistujaiset sadonkorjuuteemaisilla herkuilla. Oli mukavaa! Kekrinvietto on meillä vakiintunut loka-marraskuun vaihteeseen, mikä tuntuu olevan hyvä aika viljelypuuhien viimeistelyn kannalta. Silloin on muutenkin tilausta juhlille, kun halloween-kausi on meneillään.

Siirsin kaikki parvekepuutarhan monivuotiset talvehtimaan päätyseinälle ja ripustin lyhdyt amppeleiden paikalle.

Meillä on tullut myös tavaksi tehdä parvekepuutarhan raivaamisen lisäksi muutenkin kodin suursiivous syksyisin kekrin alla. Se ajaa oikeastaan samaa asiaa kuin perinteinen joulusiivous, mutta ajankohta vain on otollisempi. Joulun alla on aina niin paljon tekemistä, kun kaikki deadlinet kaatuvat päälle, ettei suursiivouksen tekemisestä siinä kohtaa tunnu tulevan kuin paha mieli. Syksyllä jaksaakin paremmin, kun pimeys ei ole vielä päässyt tekemään väsyneeksi.

Heti parvekkeen raivaamisen jälkeen ehkä se suurin yksittäinen siivousaskare taitaa olla huonekasvien - ja niiden ohessa tietysti myös hyllyjen ja tasojen - peseminen. Pyrin pyyhkimään pölyjä kasveista mahdollisimman usein, mutta silti pari kertaa vuodessa on hyvä kantaa kaikki kasvit kerralla suihkuun. Talven kynnyksellä se on erityisen tärkeää, jotta saa pestyä pois parvekkeelta tulleet tuhoötökät, etteivät ne rasita kasveja sitten, kun valon vähyyden vuoksi on muutenkin vaikeaa.

Tämä traakkipuu intoutui syksyllä ja kasvatti yllättäen uuden haaran.

Tänä vuonna huonekasveilla on ollut riesanaan etenkin ripsiäisiä, joihin pesemisen pitäisi onneksi tehota hyvin. No, suuren pesupäivän jälkeenkin niitä on yhä näkynyt, mutta ei enää niin paljon. Laitoin tällä viikolla viimein petopunkkitilauksen vetämään Biotukselle, jotta pääsisimme ripsiäisistä kokonaan eroon. Toivottavasti petopunkit tepsivät!

Kasvien parissa on siis kulunut nyt vähän enemmän aikaa, kun on pitänyt tarkkailla tuholaistilannetta ja pyrkiä ylläpitämään ripsiäisille epämieluisaa kosteutta sumuttelemalla päivittäin. Vaikka syy runsaan kasviaskaroinnin välttämättömyyteen onkin tässä tapauksessa hyvin ärsyttävä, niin onhan se kuitenkin ihan piristävää puuhailla kotiviidakon vehreyden keskellä, kun ulkona on väritöntä ja synkkää - olkoonkin ettei paratiisini olekaan nyt aivan täydellinen, kun tuholaiset mellastavat.

Tuholaishuolista huolimatta olemme hankkineet taas muutaman uuden kasvin. Kuun puolivälissä kotilähiömme Runosmäen kukkakauppa vietti yksivuotissynttäreitään, minkä kunniaksi huonekasvit olivat hyvässä tarjouksessa. Niinpä ostimme sieltä tyräkin, kultapalmun ja hienohelman sekä jälleen yhden käpytillandsian. Eilen oli puolestaan Pirilän kukkatalon uuden myymälän avajaiset Kaarinassa, mutta sieltä ei kuitenkaan löytynyt uusia lisäyksiä kasvikokoelmaan.

Uusin tillandsia oli juuri kukkinut ja kasvattaa tyveltään uutta versoa.

Eipä näitä ollut ennestään kuin vasta ihan muutama.

Viime viikkoihin on toki mahtunut paljon muutakin kuin vain kasvien hyysäämistä. Kulttuurielämykset ovat jääneet päällimmäisiksi mieleen. Kävin marraskuun puolivälissä Turun filharmonisen orkesterin Open Orchestra -konsertissa, jossa yleisö pääsi kulkemaan orkesterin joukossa. Se oli kerrassaan vaikuttavaa.

Lisäksi ennätin viimein katsomaan kauan odotetun Downton Abbey -elokuvan, josta tykkäsin toki kovasti. Leffa ihanine 20-luvun meininkeineen muistutti minua vuosien takaisesta ideastani päivittää tyyliäni kultaisen 1920-luvun vaikutteilla sitten, kun 2020-luku koittaa. Sehän onkin jo nurkan takana, joten ei muuta kuin polkkatukkaa leikkauttamaan!

Yksi viikko meni flunssaa sairastaessa. Onneksi juuri silloin ei ollut mitään suurempia suunnitelmia, joita olisi pitänyt alkaa perua. Sai potea rauhassa. Tenttiinluku toki kärsi, kun en väsyneenä ja päänsärkyisenä jaksanut keskittyä lukemiseen. Toivuin kuitenkin sopivasti kuun loppuun viettämään Älä osta mitään -päivää tunnelmallisen saunaillan ja jouluaskartelujen merkeissä.

Marraskuun viimeinen perjantai toi taas takaisin lumen ja talvitunnelman.

Paikoin ihan kohtuullisen inspiroivista ulkoilusäistä huolimatta en ole tullut tehneeksi viime aikoina mitään kummempia retkiä. Yhtenä huurteisena pakkaspäivänä marraskuun alussa tuli oleiltua lähimetsässä, kun eräs kaverini tuli lapsensa kanssa käymään ja menimme yhdessä ulkoilemaan, mutta se taisikin olla ainoa retkeilytoiminto vähään aikaan. Pienen lapsen ehdoilla metsässä liikkuminen on kyllä siitä mainiota, ettei koskaan voi oikein tietää, minne edetään ja mitä löydetään. Siinä ei olla turhia hötkyilemässä.

Olen tietysti käynyt usein kävelyllä, mutta tallannut pääasiassa vain lähiön katuja tai isoa lenkkipolkua metsän läpi. Toki lähiölenkitkin ovat tarjonneet ilahduttavia luontohavaintoja silloin, kun olen ollut liikkeellä valoisaan aikaan, koska melkoinen määrä tilhiä kiertelee seudulla. Samoin räkättirastaita näkyy edelleen parvittain. Värikkäät, äänekkäät ja touhukkaat marjalinnut tuovat kivasti eloa harmaaseen maisemaan.

Runosmäki <3

Lintujen tarkkaileminen on nyt ollut osa kotipäivieni ohjelmaa silloinkin, kun en ole vaivautunut lähtemään päiväsaikaan ulos, sillä laitoin linturuokinnan metsikköön keittiön ikkunan taakse. Eipä ollut toipilaanakaan tylsää, kun saattoi istua katselemassa ruokailevia tiaisia - ja tietysti veikeitä oravia. En kyllä ollut järin innoissani linnunruokaa mättävistä oravista siinä kohtaa, kun ne nakersivat ruuat loppuun juuri, kun olin kuumeessa, eikä toveri Krotti ollut kotona, joten jouduin rämpimään hytisevänä ja yskivänä ulos pakkaseen ruokaa lisäämään. Kiitti, oravat.

Voisin kyllä pitkästä aikaa valmistaa linnuille rasvakakkuja itse. Raaka-aineet ovat jo kaapissa. Eiväthän nuo marketin talipötkötkään kalliita ole, mutta jos ruokaa menee koko lopputalven samaa vauhtia kuin nyt, niin kyllä tässä jokunen kakku kannattaisi tehdä itse. Tienoon paksut oravat voivat sitten nautiskella kotitekoista gourmet-linnunruokaa.

19 kommenttia

  1. Kekrijuhlaperinne kuulostaa hauskalta!

    Huonekasvien ja viljelysten hoidossa varmaan tulee esiin sellainen perinteisen maanviljelysyhteiskunnan rytmi, jossa kevät, kesä ja syksy ovat työaikaa ja talvella voi levähtää (ellei ole niin huonossa asemassa, että silloinkin on tehtävä työtä...)

    Hei minäkin muuten uskalsin hankkia viherkasvin! Jospa osaisin hoitaakin sitä, kun on helpoksi tituleerattu herttköynnösvehka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, pikkuhiljaa alkaa yhä enemmän olla kiinni perinteisissä kuvioissa. (Onneksi talvella on levon aika näiltä osin. Ei sitä ympäri vuoden jaksaisi hyysätä viljelyksiä!)

      Tsemppiä kasvin kanssa! Minulla on herttaköynnösvehkaa vasta yksi, juuri pistokkaasta istutettu yksilö, joten en tiedä vielä juuri mitään sen hoidosta omasta kokemuksesta. Sen kuitenkin sanotaan toden totta olevan helppo ja vaatimaton. :)

      Poista
    2. Haha, tsemppiä tosiaan tarvitsenkin! :D Nyt näyttää hyvältä ja se on alkanut kasvaa toden teolla.

      Poista
  2. Minuakin hiukan on inspiroinut valmistaa oikein iso talikakku tuonne metsään sitten kun alkaa kunnon talvi.Viime vuonna nimittäin tuntui,että kaupan palloista jäi heilumaan verkot tuuleen parissa päivässä.😊
    Tuo kekri on mielenkiintoinen juttu,tuntuu että monilla tosiaan ihan traditiona jo.
    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iso omatekoinen talikakku linnuille tuntuu fiksulta vaihtoehdolta, kun ruoka tosiaan hupenee nopeasti, eikä sitä jatkuvasti jaksaisi olla ostamassa lisää ja kiikuttamassa ulos.

      Poista
  3. Syksy ja marraskuu on tosiaan mennyt nopeasti.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  4. Me emme ole koskaan viettänyt kekriä, mutta kiva perinne kuitenkin. Lintujen syöttäminen olisi mukavaa puuhaa, mutta rivarinpihalla sitä ei saa tehdä ja mökillä vaikka käymme joka viikko ei ole tullut tehtyä isoa laatikkoa mihin mahtuisi viikon muonat. Minä pidän myös syksystä ja talvesta saa välillä levähtää ennen uuden kevään alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloyhtiöissä linturuokintojen pitäminen onkin aina vähän sellainen kysymysmerkki, kun monessa paikkaa se on kokonaan kielletty ja toisaalla tiukasti luvan varaista. Onneksi usein löytyy jokin lähimetsikkö, joka ei ole taloyhtiön alueella. Mökki olisi tosiaan kiva paikka ruokinnalle, mutta riittävän isoja ruokinta-automaatteja ei välttämättä löydä, vaan pitäisi juuri nikaroida itse.

      Poista
  5. Tuli mieleen vanha sanonta: Mikkelinä akat pirttiin ja nauriit kuoppaan. Ihana, että joku muistaa vielä vanhoja perinteitä ja juhlii kekriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka tuntuukin välillä vähän hupsulta elää vanhojen maalaisperinteiden mukaan täällä kaupungissa - viljelymaa parvekkeella ja pienissä viljelylaatikoissa. :D

      Poista
  6. Katselin tuossa yhtenä päivänä omia viherkasvejanija nekin pitäisi kyllä viedä suihkuun.
    Runosmäen kukkakaupassa olen kerran käynyt, vaikka en Turussa asukaan, mutta ystävämme asuvat Runosmäessä ja sitä kautta sain ietää tuon kukkakaupan olemassaolosta. Siellä sai tosi hyvää palvelua, vaikka ostin vain yhden ruusun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, peseminen saa kasvit kyllä kiiltämään ihanasti, kun pölyt lähtevät kunnolla pois. Tulee nättiä, ja kasvitkin tykkäävät!

      Runosmäen kukkakauppa on ihan paras. Nätti paikka, ja palvelu on toden totta hyvää! :)

      Poista
  7. Hauskaa, että vietätte kekriä. Se oli itselleni ihan täysin vieras juhla vielä muutama (ööö, parisenkymmentä..) vuotta sitten, enkä ollut tajunnut, että se on Kainuussa jouluakin tärkeämpi. Sain vaan osakseni hirmu paheksunnan, kun menin kauniisti kysymään, voisivatkohan tehtaan (on nimenomaan Kainuussa) lastata yhden espanjalaisen asiakkaamme kuorman poikkeuksellisesti lauantaina, että kuski pääsisi siitä kätevästi jatkamaan matkaa. Vastaukseksi sain: "Oletko ihan hullu, kun kuvittelet, että kekrinä tullaan töihin?" :D. Oli ainut kerta koko mun nykyisen 23-vuotisen uran aikana, kun pojat kieltäytyi tulemasta viikonloppuna tarvittaessa töihin, mutta sen läksyn opin laakista, että kekriksi en toista kertaa kysele :).

    Kasvien suihkutus olis täälläkin tarpeen. Mikähän siinä vaan on, kun ei muka saa tehtyä, vaikkei meillä niitä kasveja nyt niiiiin paljon ole. Kai pelkään, että varisevat jo matkalla kylppäriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hauska tapaus! Ilmeisesti se onkin pääasiassa itäisempi juhla. Itselleni siitä on tullut tietyllä tapaa joulua tärkeämpi, tai ainakin isompi. Jouluna nimittäin meillä ei käy paljoakaan vieraita, kun taas kekrinä on tullut tavaksi kutsua tupa täyteen. :)

      Poista
  8. Mahtavaa, että olet saanut ruokintapaikan näköetäisyydelle! Siitä saa niin paljon iloa ja rentoutumisen aineksia :-)

    VastaaPoista
  9. Tämäpä oli kiva postaus, nyt vasta hoksasin lukea. Oravat on rasittavia, kun ruokaa kuluu niin paljon. Siksi häädän niitä lintulaudalta, jos satun näkemään. Mutta harvoinhan sitä on katsomassa perään. Muuten kyllä oravatkin ovat somia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lapsuudessani meillä oli tapana myös häätää oravat. Ne tiputtelivat aina jyvätkin lintulaudalta sen päälle hypätessään. Nykyisellään en oikein pystykään häätämään niitä, kun ruokinta sijaitsee vähän kauempana ikkunasta, eivätkä rohkeat kaupunkioravat säiky, jos joku vähän huutelee niille jostain 10 metrin päästä. :D

      Poista