blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Hyviä asioita

21.9.2018

Se taitaa olla pienen blogihaasteen aika taas. Elämäni hobittina -blogin Esmeralda heitti minua Kolme hyvää asiaa -haasteella alkukesällä, ja nyt voisi olla vihdoin viimein sopiva hetki vastata. Ideana on nimetä tehtävänannon mukaisesti aina kolme hyvää juttua mainitusta aiheesta. Nämä tämmöiset kyselyt ovat hauskoja mutta samalla myös kauheita, koska koen, etten osaa antaa mitään hyviä vastauksia. Jään aina miettimään kysymyksiä liikaa saamatta lopulta mitään järkevää sanottua. Katsotaan, kuinka käy. Ei siis muuta kuin vastailemaan!


Kolme hyvää asiaa tässä päivässäni:


1) Suomen luonto -lehden uusin numero tuli! No, oikeastaan se tuli jo eilen, mutta vasta tänään olen uppoutunut lukemaan sitä. Ihan paras lehti. Tulen aina niin iloiseksi, kun se kolahtaa postiluukusta.

2) Pari ystävää saapuu meille.
Ei olla nähty taas hetkeen. Huomenna saapuu kolmaskin, ja meillä on rapujuhlat. Luvassa hauskanpitoa ja levottomia juttuja. Jahuu!

3) Olen reippaalla tuulella. Taustaksi tähän pitää sanoa, että energisyyteni taso siis vaihtelee tosi paljon päivästä toiseen. Joskus herään varhain ja ryhdyn heti puuhailemaan, vaikkei olisi edes pakko, mutta joskus en pääse millään hereille, ellei mikään sovittu meno pakota, ja saatan olla koko päivän ihan vedoton. Tänään heräsin jo ennen herätyskelloani ja minulla on energinen fiilis.


Kolme hyvää asiaa minussa:


1) Olen älykäs. Oikeasti, vaikka saatan vaikuttaa enimmäkseen aika pälliltä, olen salaa huippuälykäs.

2) Asenteeni on avoin ja peruspositiivinen. Lähtökohtaisesti pidän miltei kaikkia juttuja mielenkiintoisina ja mukavina, kunnes toisin todistetaan. Jotkin asiat toki osoittavat olevansa jotain aivan muuta heti kättelyssä. Kuitenkin useammin jäädään positiivisen puolelle.

3) Olen myös leikkisä ja hassuttelevainen. Olen tosi iloinen siitä, etten ole ainakaan toistaiseksi kasvanut niin aikuiseksi, että olisin kadottanut leikkisyyteni. Toivottavasti sitä ei tapahdu ikinä, koska elämä on paljon hauskempaa, kun osaa hupsutella.


Kolme hyvää asiaa elämässäni:


1) Olen matkalla oikeaan suuntaan ja juuri nyt voin hyvin. Työuupumuksen ja masennuksen synkin syöveri on kaukana, kaukana menneisyydessä. Ei tässä vielä ihan täysin kunnossa olla, mutta olen tyytyväinen nykyhetkeen, toiveikas tulevaisuuden suhteen ja kiitollinen siitä.

2) Teen asioita, joista haaveilin lapsena. Toki monet muut, myöhemmin matkan varrella kehittelemäni unelmat ovat suurilta osin romahtaneet ja olen joutunut hyväksymään sen, mutta jotenkin kummasti monet sellaiset jutut, joista haaveilin pikkukersana, ovat käyneet tai käymässä toteen kovaa kyytiä. Voisinpa palata ajassa takaisin kertomaan sille untuvikolle, että sen haaveet ihan oikeasti tulevat toteutumaan! Se kyllä tiesi, mitä se haluaa tehdä isona.

3) Elämässäni on ihania ihmisiä. Tämä on kyllä tosi kliseistä, mutta ei sitä voi ohittaakaan, miten iloinen olen perheestäni ja ystävistäni ja erityisesti siitä, että saan jakaa kotini ja elämäni sellaisen tyypin kanssa, jonka seurassa olen juuri se joka olen.


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:


1) Olen melkoisen vapaa. Voin kuvitella, että vuoden tai parin päästä olen varmasti taas tosi kiinni opinnoissa ja/tai töissä, mutta ainakin toistaiseksi tämä vuosi on ollut sellaista hienoa välivaihetta, että olen ollut vain hyvin marginaalisesti sidottuna mihinkään, siis melkoisen vapaa menemään ja tulemaan miten lystään.

2) Pääsen eteenpäin. En oikein pysty lyhyesti selittämään, mitä tällä ihan täsmälleen ottaen tarkoitan, mutta  sanotaan nyt niin, että olen kokenut jo monen vuoden ajan olevani ikään kuin juuttunut paikoilleni ja kykenemätön etenemään, mutta nyt olen viimein päässyt liikkeelle ja koen voivani siirtyä taas eteenpäin.

3) Saan puutarhuroida. Kerrostaloasujalle ei ole itsestäänselvää, että kesällä pääsee tekemään puutarhahommia. Onneksi meillä on parveke, ja onneksi Turku tarjoaa asukkailleen viljelylaatikoita. Meillä saattaa olla jo ensi kesänä edessä parvekeremontti, mutta tänä vuonna olen vielä saanut elää täysipainoista parvekepuutarhaelämää.


Kolme hyvää asiaa blogissani:


1) Teksti on (yleensä) laadukasta. Olen teksti-ihmisiä. Ilahdun suunnattomasti, kun kohtaan laadukasta tekstiä, ja arvostan suuresti niitä tyyppejä, jotka handlaavat suomen kielen aivan täydellisesti. En pidä itseäni minään ihan huippuluokan kielenkäyttäjänä, mutta jossain määrin rohkenen kuitenkin kehua kirjoitustaitoani, ja sen myötä myös blogiani. Kaipa voin sanoa, että laadukas teksti on yksi blogini parhaista puolista.

2) Sisältö on monipuolista. Vaikka periaatteessa kaiken tässä blogissa voisi kai lopulta niputtaa jonkinlaisen "luonto ja elämäntapa" -teeman alle, tämä ei kuitenkaan ole mikään yhden asian blogi. Saatan kirjoittaa oikeastaan ihan mistä tahansa. Onko se uhka vai mahdollisuus? Minusta se on yksi blogini hyviä puolia.

3) Lukijat ovat tosi kivoja. Tämä taitaa olla taas hirveän kliseinen vastaus, mutta se nyt tulee aika pian mieleen, kun mietin positiivisia juttuja blogistani. Täällä ei kävijän saati itse bloggaajankaan tarvitse törmätä mihinkään törkyyn tai typeryyteen, koska lukijani ovat siitä hyvää porukkaa, etteivät heittele kommentikenttään pöljyyksiä saati ryhdy turhanpäiten riitelemään keskenään. Tämä ei ole kakkakaivo. Kiitos mukavasta ilmapiiristä kuuluu teille, hyvät lukijat!


Siinäpä se. Kiitokset vielä haasteesta! Tätä oli hauska tehdä. Minä en nyt lähde jakamaan haastetta eteenpäin keillekään tietyille tyypeille, vaan heitän sen ilmaan. Jos et ole vielä tullut haastetuksi mutta haluaisit vastailla näihin kysymyksiin, nyt on sinun vuorosi.

Laitoin kuvitukseksi lisää räpsyjä viljelylaatikoittemme kukkasista. Lämpimien syyssäiden myötä kimalaisiakin näkyy vielä, ja ne pörräilevät paljon auringonkukissa. Tuntuu mukavalta voida tarjota niille tällainen keidas, jossa ruokailla leppoisasti vielä elämän ehtoopäivinä.

18 kommenttia

  1. Todella kivat vastaukset! Tuli hyvä mieli tätä lukiessa!

    VastaaPoista
  2. Jopa oli mukava ja mielenkiintoinen postaus. Kiitos siitä ja hyvää, onnellista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mukava hobitti-haaste, jonka hoidit hienosti. Ehdottomasti olet taitava kirjoittaja ja siinä yksi syy, miksi postauksiasi on mukava lukea. Ilman muuta myös sisältö on tärkeää ja kiinnostavaa. Olet myös hyvin positiivinen ihminen ja se välittyy jutuistasi. Kiitos sinulle ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus!

    Voin vain kuvitella, mitä sana 'pälli' tarkoittaa, mutta et vaikuta sellaiselta koskaan. Älykkyytesi näkyy kaiken aikaa.

    Ainakin opin uuden sanan (pälli ;-)) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitän! :) Pälli on yksi synonyymi tyhmälle, ehkä vähän sellaiselle hassulle ja tyhmälle. Meillä päin se on aika yleisesti käytössä. :D

      Poista
  5. Haaste johon olet todella paneutunut. Hyviä asioita on löytynyt perustellusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä oli mukava tehdä ja pyöritellä hyviä asioita mielessä.

      Poista
  6. Elämäsi tuntuu juuri niin hyvältä kuin juuri nyt toivotkin!
    Eli erinomaista! =)
    Mukava haaste.

    Heleitä syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  7. Mukava haastepostaus. Kirjoittamisen taidoistasi olen samaa mieltä ja kun ne liittyy vielä luonto- ja puutarha-aiheisiin, niin tuloksena on mielenkiintoinen blogi :)
    Mukavaa syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. Näitä kehuja on (luonnollisesti) todella mukavaa lukea. :)

      Poista
  8. tämähän onkin kivanoloinen haaste! Saapas nähdä tulisiko itsekin tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tartu ihmeessä haasteeseen! Tätä oli hauska tehdä. :D

      Poista
  9. Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista