blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kohtaaminen metson kanssa

1.6.2018

Metson soitimessa on jotain mystistä ja salaperäistä. Metsiemme suurin kanalintu soidintaa aamuhämärässä umpimetsän siimeksessä piilossa ihmisen katseelta. Soidinpaikkoja on vaikea löytää, eikä soidinta pääse ollenkaan niin helposti tarkkailemaan kuin vaikkapa lähisukuisen teeren, jonka soidinpaikka on yleensä näkyvällä paikalla suolla, pellolla tai järven jäällä. Niinpä olen vaalinut muistoja vähäisistä kohtaamisistani metson kanssa soidinaikaan ja haaveillut mahdollisuudesta päästä joskus havainnoimaan tätä kiehtovaa luonnonnäytelmää oikein kunnolla.

Ukkometso soitimella.

Ennen tätä toukokuuta en ollut koskaan nähnyt soidintavaa metsoa kovin läheltä. Olin kyllä nähnyt soidinpukuisen metsokukon kulkemassa auton edestä tien yli vuosia sitten pohjoisessa reissatessani. Kerran luulen kuulleeni metson soidinnäppäilyä aamunsumuisessa metsässä teerien pulinan keskellä, mutta en tohtinut lähteä etsimään äänen lähdettä. (Jos metson soidinääni ei ole tuttu, kannattaa kuunnella vaikkapa Luontoportista.)

Eräänä keväänä virolaisella suolla soidintavia teeriä katsellessani näin joukossa myös yhden ukkometson. Soidinpaikka kokonaisuudessaan sijaitsi kuitenkin melkoisen etäällä ja linnut näyttivät pieniltä palleroilta kaukoputkenkin läpi.

Se tapa, jolla kohtasin soidintavan metson edellisviikolla ei ollut todellakaan sitä, mitä välttämättä olisin toivonut päätyväni kokemaan. Sitä haaveilee pääsevänsä havainnoimaan metson soidinta niin kuin sen kuuluukin olla - sankassa hämärässä metsässä varhaisen kevätaamun kuulaudessa isona ryhmänä esiintyviä uljaita kukkoja ja joukossa kriittisinä kuljeskelevia kanoja.

Sitten komeasti pyrstöään levittävä ja siipiään laahaava ukkometso marssiikin auton eteen maantiellä keskellä risuista talousmetsää. Siinä se soidintaa, tekee uhkailevia eleitä autoa kohti, eikä osoita pienintäkään aikomusta väistää. Syvien metsien salaperäinen olento oudossa alennustilassa.

Ensin kuljetaan kaula pystyssä, näppäillään ja hiotaan.

Sitten pysähdytään hetkeksi, vedetään kaula suppuun ja korahdetaan kummallisesti.

Olimme ajamassa maisemakierrosta Uudenkaupungin saaristossa kukkamessujen jälkeen, kun metso ilmestyi eteemme. Pysähdyimme toki tien reunaan ja yritimme kiinnittää vastaantulijoiden huomion, ettei lintu jäisi auton alle. Pari vastaantulijaa pysähtyikin paikalle, ja pahaa-aavistamattomia ihmisiä nousi jopa ulos autosta kuvaamaan lintua - joka sitten lähti tietysti hyökkäykseen näitä päin. Onneksi mitään ei sentään sattunut kenellekään. Hyökkäävä metso saattaa olla yllättävän vaarallinen ihmisellekin.

Oli kuitenkin selvää, että metsolle kävisi melko varmasti kalpaten, ellei sitä saataisi pois tieltä. Ohiajavien autojen kanssa kontaktiin hakeutuminen johtaisi vääjäämättä onnettomuuteen. Toivo lajitovereiden löytymisestä moisessa paikassa oli aika olematon.

Tällaisessa tapauksessa voisi toki yrittää hälyttää paikalle jonkun paremmin varustautuneen ja asiantuntevamman ottamaan metson kiinni ja kuljettamaan sen jollekin tunnetulle soidinpaikalle, mutta tähän aikaan toukokuusta soidinpaikkojen meininki on usein jo hiipumaan päin. Lisäksi yleensä vain ihmisten pihoilla häiriköiviä metsoja siirrellään pois.

Meillä ei ollut myöskään koko iltaa aikaa jäädä hoitamaan metsoa turvaan, joten yritimme yksinkertaisesti pelotella sen mahdollisimman kauas metsään. Sepä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Hurjalla huitomisella ja huutamisella saimme sen vähä vähältä perääntymään jonkin matkaa, mutta ei se kovin paljoa meistä välittänyt. Jouduimme lopulta luopumaan leikistä ja jättämään tämän surullisen tapauksen oman onnensa nojaan.

Viimeinkin metsän puolella, vaikka selkeästi vähän huonossa maastossa soitimen kannalta.

Kohtaaminen oli toki vaikuttava - oli hienoa päästä kuulemaan metson soidinääntä ja katsella sen kiiltäviä sulkia aivan kädenmitan päästä - mutta päällimmäinen tunne, jonka tapaus jätti oli kuitenkin suru. Tällaisia niin sanottuja hulluja metsoja tulee, kun perinteiset soidinpaikat tuhoutuvat ja metsät pirstoutuvat avohakkuissa niin, etteivät linnut enää löydä toistensa luo. Yksin jääneet metsot purkavat soidinvimmaansa mihin tahansa, mikä liikkuu. Totta kai se on sitten suurta mediahupia, kun hullut metsot hyökkäilevät milloin missäkin ihmisten kimppuun, mutta viesti, jota nämä onnettomat eläinkohtalot kertovat, ei tunnu saavan tarpeeksi huomiota. Suomalainen metsäluonto huutaa apua.

Onneksi asiaan voi kuitenkin yrittää vaikuttaa. Nythän on parhaillaan vireillä peräti lakialoite avohakkuiden kieltämiseksi valtion metsissä. Olen seurannut suurella riemulla tämän aloitteen valmistelua kansalaisjärjestöissä, enkä voi olla mainostamatta sitä, varsinkaan tässä asiayhteydessä. Kannustan allekirjoittamaan aloitteen ja vinkkaamaan eteenpäin muillekin. Osoitteesta avohakkuuthistoriaan.fi voi käydä lukemassa lisää.

Otin nämä kuvat auton ikkunasta, kun saavuimme kohdalle, ja tien varresta, kun olimme poistumassa. Jälkikäteen mietin, miksen räpsinyt mitään hienoja lähikuvia silloin, kun olin ihan linnun vieressä, mutta juuri sillä hetkellä kuvaaminen ei ollut päällimmäinen ajatus.

24 kommenttia

  1. Moi. On sykähdyttävää, kun näkee jotain noin upeaa. Onneks´olkoon! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se todella hieno eläin. Olisi vain suotavaa kohdata se jossain vähän paremmassa tilanteessa.

      Poista
  2. Olen pari kertaa joutunut pakenemaan kun metso on tullut metsäpolulla vastaan ja hyökännyt.
    Ja sama kuin sinullakin, kuvaaminen ei ole ihan ensimmäisenä mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, paeta kannattaakin, varsinkin jos ei ole mitään kättä pidempää! Hyökkäävä metso voi olla tosiaan vaarallinen ihmisellekin.

      Poista
  3. Ymmärrän, ettei lähikuva tullut kohtaamishetkellä mieleen. 2007 meidän pihaan ilmestyi isokokoinen - isohan se taitaa olla aina - metso. Pari päivää metso tepasteli ympäri pihaa käväisten välillä naapureissakin. Lähelle sitä ei uskaltanut mennä, sillä lintu lähti tulemaan kovaäänisesti meluten kohti. Ikkunoista ja kauempaa seurasimme metson tepastelua ja ääntelyä. Yllätyin, miten hyvin se nousi siivilleen ja lopulta lensi pois. Metson jäljiltä pihamaalla oli lukuisa joukko jätöskasoja. Ihmetytti sekin, miten tuhteja kakkareita lintu sai aikaan. Toki säälitti linnun eksyminen keskelle omakotitalopihoja, mutta toisaalta oli hienoa nähdä iso metso niin läheltä. Emme hälyttäneet apua metsolle, sillä päätimme seurata ensin, pääsikö se omin avuin turvallisempaan paikkaan. Lähellämme on iso metsä ja väylä kansallispuistoon. Sinne metso lopulta suuntasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tapaus - ja hyvä että tarinalla oli onnellinen loppu. :)

      Poista
  4. Komea lintu! Avohakkuut riipaisee. Kun lapsena mökkimetsiä vähänkin hakattiin, tuntui todella ikävältä ja oudolta, kun koko paikan luonne muuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, maiseman radikaali muuttuminen voi olla aika järkyttävä kokemus, varsinkin jos metsä on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi ja kotoisaksi paikaksi. :(

      Poista
  5. Metsäkanalintujen soidinpaikat ovat Metsäkeskuksen ohjeistuksen mukaan luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita elinympäristöjä. Nämä suositellaan jätettäväksi käsittelemättä. Jos näitä alueita halutaan hoitaa, suositellaan toimenpiteissä painotettavaksi luonnonsuojelua ja metsämaiseman hoidon näkökohtia sekä luontaista uudistamista.
    Mielestäni varsinkaan etämetsänomistajilla ei ole tietoa oman metsän tällaisista kohteista. Jos tällainen tieto saataisiin esim. metsään.fi tietokantaan, päästäisiin parempaan tulokseen kuin avohakkuukiellolla. Tidottaminen ja vapaaehtoinen luontokohteiden suojelu olisi mielestäni parempi ratkaisu. Nyt avohakkuukielto asettaa metsistä toimeentulevat ihmiset vastakkain luonnonsuojelijoiden kanssa. Metsänomistajat ja metsäammattilaiset ovat myös luontoihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, asiaa on tietysti syytä tarkastella monelta kannalta. Yksioikoisesti muiden osapuolien mielipiteiden ja tarpeiden yli jyräävä keskustelu- ja päätöksentekokulttuuri ole lainkaan suotavaa. Tässä asiayhteydessä on myös hyvä huomioida, että metsäkanalintujen huonoon tilanteeseen vaikuttavat myös monet muutkin seikat kuin pelkät avohakkuut.

      Nyt vireillä olevassa "Avohakkuut historiaan" -kampanjassa ei ole kuitenkaan kyse metsätaloutta harjoittavien yksityisten maanomistajien oikeuksien rajoittamisesta, vaan nimenomaan valtion omistamien (eli meidän kaikkien kansalaisten yhteisten) metsien käsittelystä. Esitys ei pohjaudu mielipiteisiin vaan tutkittuihin faktoihin. Jatkuvan kasvatuksen menetelmillä metsät tuottavat enemmän myös taloudellista hyötyä.

      Poista
    2. Täytyy sanoa että sekin ongelma tässä on, ettei niitä soidinpaikkoja ole todellakaan helppo paikantaa eikä niitä moni tiedäkään. Kuinka ne voidaan ottaa huomioon metsän hoidossa, jos niitä ei ole edes löydetty? Vaivautuisivatko metsän omistajat isommassa mittakaavassa selvittämään soidinpaikkoja ennen metsän hoitotoimenpiteiden toteuttamista? Metsästäjille ja luontokuvaajillekin on metson löytäminen suuri haaste ja monelle vain kaukainen unelma.

      Poista
    3. Useimmat luonnonharrastajat myös pitävät löytämänsä metsäkanalintujen soidinpaikat visusti omana tietonaan (lukuun ottamatta nyt ehkä kansallispuistojen teeripaikkoja, joille näkee lintutorneilta) varjellakseen niitä häiriöiltä. Samaten, jos tallennat Tiiraan havainnon vaikkapa metson soitimesta, havainto salataan automaattisesti, jotta soidinpaikka saisi olla rauhassa. (Tämä tosin ei ilmeisesti koske joitain alueita Pohjois- ja Itä-Suomessa.) On tärkeää, etteivät tiedot soidinpaikoista ole julkisia, mutta tiedon pitäisi kyllä päätyä maanomistajalle ennen kuin tämä ryhtyy käsittelemään metsää.

      Monen muunkin metsähakkuista kärsivän, harvinaisen lajin esiintyminen voidaan ottaa huomioon metsän käsittelyssä vain, jos joku käy kartoittamassa luontoarvot ja välittää tiedot asianmukaisille tahoille hyvissä ajoin - ja turhan usein tämä joku on vapaaehtoinen, joka tekee inventoinnin, kun tieto suunnitelluisa metsähakkuista on tullut ilmi.

      Poista
  6. Ukkometso on vallan upea ilmestys!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi2/6/18 20:47

    Hieno kohtaaminen, vaikka myös surullinen. Toivottavasti metso lähti pois tuolta tienvarrelta ja lensi etsimään parempia soidinpaikkoja vielä, eikä ainakaan jäänyt auton alle!

    Avohakkuut historiaan on tärkeä keskustelunavaus, mutta en usko aloitteen menevän läpi. Kun miettii tämän hallituksen yleistä linjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, samaa toivon minä! :) Mutta joo, ei välttämättä ole mitään perusteetonta pessimismiä ajatella noin. On hyvinkin mahdollista, että koko lakialoitteelle viitataan kintaalla.

      Poista
  8. Hyvä postaus, tärkeetä asiaa! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kiitos myös toisesta kommentistasi ylempänä!

      Poista
  9. Vähän samanlainen kokemus oli taannoin appivanhemmillani. Uhkarohkea luontokuvaaja-anoppi lähti tietysti kuvaamaan metsoa ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Onneksi ei sentään käynyt pahemmin. Minun vanhempieni pihalla oli jokin vuosi sitten myös metso, siis ihan pikkukaupunkilähiön rivarin pihalla. Metso-rauhkka uhitteli naapurin mustalle jeepille. Surullista, jos nämä tosiaan johtuvat soidinpaikkojen tuhoutumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat aina jännittäviä, mieleenpainuvia kohtaamisia. Metsoja eksyy pihoille jopa kaupungeissa yllättävän usein. Käsittääkseni soidinpaikkojen tuhoutumista ja sankkojen metsien pilkkoutumista yhä vain pienemmiksi ja hajanaisemmiksi saarekkeiksi pidetään keskeisimpänä selityksenä ns. hullujen metsojen yleistymiseen. Metsokannan pienuus ylipäätään vaikuttaa asiaan, kun lajitovereita ryhmäsoitimelle ei vain löydy. Taantumaa selitetään kanalinnuille epäedullisen metsänhoidon lisäksi tietääkseni ainakin soiden ojituksilla (poikaset hukkuvat ojiin), mutta lyhyellä aikavälillä kannanvaihteluun vaikuttaa myös kevään sää (jos on tosi kylmä, pesintä onnistuu huonosti). Muitakin tekijöitä varmasti on löydetty.

      Poista
  10. Nyt on ollut melkoinen kohtaaminen! Itse en ole koskaan nähnyt metsoa silmästä silmään. Olisi varmasti melkoinen kokemus. Kun omat ajatukset jumittavat taulussa, sanoisin että tämä sinun juttusi on ollut ainutlaatuinen hetki. En varmaan olisi päässyt itse liikkeelle lainkaan. Luonto on niin upeaa ja onneksi sen eteen myös tehdään töitä, että asiat pysyvät niinkuin niiden pitää olla. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä jännittävä ja mieleenpainuva hetki.

      Poista
  11. Mahtava kohtaaminen. Ja varmasti muistaa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, oli kyllä ikimuistoinen hetki! Tosin haaveilen edelleen ns. kunnollisen metsojen soitimen näkemisestä. :D

      Poista