blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Toivon, ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

27.4.2018

Nurmikko alkaa vihertää. Metsät kukkivat täynnä sinivuokkoja, ja ensimmäiset valkovuokotkin ovat jo avautuneet. Sammakot kurnuttavat, lehtokurpat kurpottavat ja pajulinnut viheltelevät haikeasti. Kalenterini on aivan tupaten täynnä monta viikkoa eteenpäin, seikkailua seikkailun perään ja puutarha-askareita yhtenä ryöppynä. Fiilis on riemastunut ja innokkaan odottava mutta myös hiukan pöyristynyt siitä, miten tehokkaasti tulevat viikonloput onkaan taas onnistuttu täyttämään.

Nämä ovat merkkejä siitä, että pian koittaa toukokuu - vuodenaika, johon minulla on jostain syystä aivan erityinen suhde. Siinä missä monelle joulun aikaan kohdistuu hurjasti odotuksia ja kasautuu kiireitä ja ehkä paineitakin, minulle niin käy ennemminkin toukokuun kohdalla. Pitää oikein keskittyä, ettei lähde keulimaan. Suunnitelmat on laadittava huolellisesti, jotta ajanjaksosta ehtii saada kaiken irti muttei kuitenkaan ylikuormitu. Se vaatii juuri oikeanlaista toukokuu-asennetta.


Huomenna suuntaan puutarhamessuille Lahteen, ensimmäistä kertaa ikinä! Olen lukenut Pihapiiri-messuista vuosien varrella paljon, joten odotan innolla, että pääsen tutustumaan tapahtumaan. Jaan messufiiliksiäni tänne blogiin heti, kun ennätän asettumaan taas läppärin kanssa sohvalle. Sitä odotellessa muutama sinivuokko. Nämä ovat Tuorlan lehdosta, missä kävin lauantaina retkellä luontoliittolaisten kanssa. Oli mainio retki ja kaunis sää, vaikka tuuli puhalsinkin siinä määrin, ettei kuuma päässyt tulemaan auringon porotuksesta huolimatta.

Mukavaa viikonloppua ja huhtikuun viimeisiä päiviä kaikille!

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla

28 kommenttia

  1. Mukavia messuiluja. Kyllä, kevät on minullekin parasta aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle jotenkin alkukevät tuo joskus aika vaihtelevia fiiliksiä, mutta se kevätkesä, se on parhautta. <3

      Poista
  2. Jaan rakkautesi toukokuuhun täysillä. Ehdottomasti meikäläisen joulu on näin keväällä ja tätä aikaa odotan kuin lapsena joulua. Olet myös oikeassa, että vaatii hieman paneutumista suunnitella menemisensä ja tekemisensä. Muuten tulee ähky ja silloin ei enää ehdi nauttimaan, ainoastaan suorittamaan.
    Mukavaa messuantia ja viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tämä on mahtavaa aikaa. Hyviä messuja!

    VastaaPoista
  4. Kevään hurmaa!! <3
    Valontäyteisiä päiviä sinne!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa messuilua! Olen niin onnellinen toukokuun saapumisesta, että hyvä kun pysyn ihan kuosissani!! Huhtikuu on aina mun mielestä niin epävakainen säiden puolesta, toukokuu on oikea kevätkuukausi! Tänäänkin toppatakki päällä, kohta sitä ei enää oikeasti tarvita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, huhtikuussa on vielä arvaamatonta, ja lisäksi luonto näyttää vielä pitkälti harmaalta. Toukokuu vaikuttaa tosiaan vuodesta toiseen säiden puolesta luotettavimmin poutaiselta ja lämpöiseltä (mitä nyt välillä tulee lunta, kuten viime vuonna, hehe), kun taas esim. kesäiseksi mielletty kesäkuuhan on käsittääkseni yleisesti ottaen aika viileä ja epävakainen. Kesän parhaat aurinkoiset päivät koetaan monesti jo toukokuun aikana. :D

      Poista
  6. Minä aloitin oman toukokuuni jo huhtikuussa - hämäläisen on oltava ajoissa, muuten myöhästyy tyystin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, varmasti hyvä strategia! Mä onnistuin aloittamaan viime vuonna retkeilyjuttujen puolesta toukokuun meiningit jo huhtikuussa, mutta tänä vuonna on jotenkin vähän jäänyt. Täytyy siis jatkoilla kesäkuun puolelle, jos säät sallivat. :D

      Poista
  7. Kevät on ihanaa aikaa :) Mukavaa messuilua!

    VastaaPoista
  8. Tässä keväässä on kieltämättä sitä jotain! Minä odotan niitä henkeäsalpaavan ihania, ohikiitäviä päiviä, jolloin vaahteroissa on kukinnot ja kaikki vihertää hetken ihan vaaleana ja hentona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, juuri niitä, kaikkein eniten. <3

      Poista
  9. Kevät on kyllä niin ihana vuodenaika♥ Kivoja messuja, siellä onkin varmasti vaikka mitä nähtävää ja ihasteltavaa:)

    VastaaPoista
  10. Toukokuu on kyllä ihanaa aikaa. :)

    VastaaPoista
  11. Toukokuussa tapahtuu kyllä tosi paljon. Kun vertaa toukokuun ekaa päivää toukokuun vikaan, niin ne ovat kuin eri planeetoilta. Ainakin hyvänä vuonna. :) Mukavaa Vappua!

    VastaaPoista
  12. Hurmaavat vuokot! Toukokuu (ja koko tämä kevät) on aivan ihanaa aikaa, itsellä tosin huhtikuu on usein se vielä kiireisempi kuukausi, jolle tulee asetettua myös enemmän odotuksia & paineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Mulla joinain vuosina toukokuumeiningit alkaa jo huhtikuun puolella, mutta tänä vuonna jotenkin ei. :D

      Poista
  13. Moi. Kevät Pohjois-Karjalassa on vasta aluillaan. Lunta on vaikka kuinka paljon vielä, mutta muuttolinnut ovat alkaneet jo saapua. Kerätään kaverini kanssa lintulajeja birdlife 100 lintulajia 2018 haasteeseen, ja aika hyvin on alkanut lista jo täyttyä. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista! :) Niin se kevät pikkuhiljaa etenee pohjoisemmas. On kyllä tosi mukavaa, miten laajalti 100 lintulajia -haasteesta ollaan tänä vuonna innostuttu. Viime vuonna se tuntui olevan pitkälti lintuharrastapiirien juttu. Tsemppiä haasteeseen ja keväisiä säitä! :)

      Poista