Sitkeitä kasveja

Parvekepuutarhan loppukesä tuntuu olevan yhtä viivytystaistelua tuhohyönteisiä vastaan. Ei kuitenkaan kannata heti luovuttaa, vaikka jo heinä-elokuun vaihteessa tilanne näyttäisi epätoivoiselta, sillä kasvit voivat hyvinkin selvitä vielä pitkälle syksyyn, jos niille vain antaa mahdollisuuden.

Parvekepuutarhamme tänään. Leikkoauringonkukkia ja tuholaishyökkäyksen selviytyjiä.

Kun kasvi joutuu elämään hyönteisten laidunnuspaineen alla, se kehittää omia puolustusmekanismejaan tuholaisia vastaan. Toisin kuin keskikesän ötökkäkaaoksen keskellä voisi olettaa, hyönteistuhojen määrä ja torjunnan tarve ei siis välttämättä kasvakaan eksponentiaalisesti kesän mittaan, vaan jopa vähenee, kunhan kasvit pääsevät tositoimiin.

En ole mikään kasvifysiologian ekspertti - itse asiassa se kuuluu niihin biologian aihepiireihin, joista ymmärrän harvinaisen vähän - mutta olen lukenut sen verran puolustusmekanismien indusoitumisesta, että ainakin perusajatuksen tasolla uskallan puhua jotain aiheesta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä päde kaikkiin kasveihin.

Tomaatteja tulee edelleen.

Joka tapauksessa on lohduttavaa tietää, etteivät parvekepuutarhan kasvit välttämättä olekaan pelkästään apaattisia uhreja, jotka kuolevat pois, jos niitä ei suojele kaiken maailman pikku laiduntajilta, vaan se pyrkivät myös omatoimisesti pääsemään eroon vihulaisista. Aina se ei onnistu, mutta ainakin ne yrittävät. Jos niitä auttaa vähän, etenkin vaikealla alkutaipaleella, ne saattavat selviytyä ja tuottaa satoa vielä myöhään syksyllä.

Kesäkurpitsakin porskuttaa, vaikkei näytäkään enää kovin hehkeältä.

Tämän kesän parvekekasveistamme mustasilmäsusanna yllätti erityisellä sitkeydellään. Sen kohdalla totesimme jo ajat sitten, ettei kannata enää yrittää, ja leikkasimme koko kasvin biojätteeseen, mutta jätimme vielä juuret ja mullat ruukkuun, kun emme ennättäneet hoitaa niitä saman tien pois. Muutamaa viikkoa myöhemmin kasvi alkoi yhtäkkiä tehdä taas uusia lehtiä ja kärhiä, vaikkemme olleet tietenkään enää kastelleetkaan sitä sen jälkeen, kun olimme antaneet periksi.

Mustasilmäsusanna elää sittenkin!

Krassikin kukkii edelleen mainiosti. Se on myös kasvanut hirviömäisen isoksi.