blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kesähetkiä, kukkia ja kohtaamisia

6.8.2020

Elokuussa saavutetaan aina se kesän ja syksyn keikahduspiste, jolloin huomaa, että jos haluaa nähdä auringonnousun, onkin yhtäkkiä parempi mennä ajoissa nukkumaan ja koittaa herätä tervehtimään aamua, kuin valvoa koko yö aamuun asti ja nukahtaa vasta sen jälkeen. Siinä missä jälkimmäinen vaihtoehto on ehdottomasti keskikesäjuttu, kuuluu ensinnä mainittu muihin vuodenaikoihin.

Liesijärvi, Seitsemisen kansallispuisto

Viime vuosina olen melkolailla kautta linjan piehtaroinut ikävässäni jo heinäkuussa miettiessäni sitä, kuinka kaikki tapahtuu taas liian nopeasti: valoisa kesä hupenee, yöt pimenevät, linnut hiljenevät, aika juoksee, on liikaa epäolennaista tekemistä ja liian vähän aikaa valvoa kesäöitä, ah ja voi. No, tässä minä juuri vasta nyt havahduin siihen, että onkin jo elokuu ja aurinko nousee puoli kuudelta, enkä ole ehtinyt juurikaan edes velloa noissa perinteisissä kesäkaipuun kiemuroissani.

Nautelankoski, Lieto

Enpä ole ehtinyt paljoa muutenkaan kelailla ylimääräisiä. Heinäkuuni oli hektinen. Se oli hengästyttävä. Se oli paljon, ehkä vähän liikaakin, mutta en valita. Kuormittavuudestaan huolimatta heinäkuuni oli myös erittäin antelias, ja olen hyvin kiitollinen monista kokemistani hetkistä, hyvistä säistä, ystävien seurasta, seikkailuista, täyteläisestä kesän tunnelmasta.

Kirjoitusharrastuksien osalta ei toki mennyt kovin loisteliaasti, sillä en ole tainnut kuukauteen naputella juuri mitään pelkästään harrastusmielessä, ihan vain kirjoittamisen riemusta. Olen tehnyt gradua, töitä ja töiden tapaisia, ja ne ovat talloneet kaiken muun alleen. Ajattelinkin, että nyt täytyy ravistella itsensä kirjoittamaan vaikkapa blogipostaus heinäkuun kuulumisista ennen kuin ote lipsuu kokonaan.

Sininen heinäkuun yö jossain maantien varressa

Heinäkuun avasi mukava viikonloppu ystävien kanssa. Vanhat opiskelukaverit tulivat meille, ja viikonlopun päätteeksi lähdimme porukalla tutustumaan Avoimiin puutarhoihin. Suuntasimme ensin Turusta Paraisille ja sieltä Kemiön suuntaan. Kävimme Lielahdessa Gunillas och Svens Trädgårdissa, Paimiossa Café Atsalean puutarhassa, Kemiössä Westersin puutarhassa sekä päivän päätteeksi Perniössä Opaliinan kesäkahvilassa. Päivä oli pilvinen ja epävakainen, mutta eipähän ainakaan ollut hirveän kuuma. Kaikki puutarhat olivat ihastuttavia!

Westersin puutarha, Kemiö

Toisena viikonloppuna teimme päiväretken Mustion linnan puutarhaan. Kiertelimme puutarhaa ja metsikköä, ihastelimme arkkitehtuuria, vanhoja puita ja kukkivia lumpeita. Paikka on todella hieno, ja haluan mennä sinne uudestaankin. Haukkasimme ravintoa Café Sofiassa, mutta se oli vähän hämmentävä kahvilaelämys, joten Mustiossa käydessä kannattaisi ennemminkin suunnitella aterioivansa joko Linnankrouvissa tai omin eväin taikka sitten jossain ihan muualla.

Lumpeita Mustion linnan puistossa

Kolmantena viikonloppuna vietettiin erään ystäväni polttareita, ja se olikin aivan erinomaisen hauskaa. Olen iloinen, että juhlat pystyttiin olosuhteista huolimatta järjestämään jotenkin, eikä kukaan tiettävästi saanut tartuntaa. Ohjelmassa oli muun muassa ilmajoogatunti, mikä oli tosi mukava kokemus. Vaikka olen joogannut vuosikausia, en ollut ennen uskaltautunut kokeilemaan tätä, koska ajattelin, että korkeanpaikankammo ja huimausalttius estäisivät lajista nauttimisen - mutta ei niistä ollut ongelmaa.

Yhtenä arki-iltana toveri Krotti vei minut yllätyspiknikille mitä ihanimpaan paikkaan, Juhannuskukkulalle, missä sijaitsee yksi Kesällä kerran -taideteoksen piknikpöydistä. Kesällä kerran on Olli Sallisen ja Saana Sipilän teos, joka koostuu ympäri Turkua asetelluista, kierrätyskalusteista kootuista pöytä- ja sohvaryhmistä, joita voi kuka tahansa käyttää vapaasti. En tiedä, minkälaisissa maisemissa muut kohteet sijaitsevat, mutta ainakin tämä Juhannuskukkulan piknikpöytä oli loistavalla paikalla.

Kesällä kerran, Juhannuskukkula, Turku

Herkkuhetki!

Minä olen aina ollut aika nihkeä marjastusta kohtaan. Sienestystä rakastan, mutta marjojen poimiminen on mielestäni aika tylsää ja ärsyttävää puuhaa. Marjastin lapsena, koska koko perheen oletettiin osallistuvan siihen, mutta sittemmin olen keskittynyt lähinnä sieniin. Kuitenkin nyt, kun poikkeustilanne on tuonut esiin suomalaisen marjateollisuuden nurjan puolen, eikä talvella välttämättä edes saa enää marjoja kaupasta, olen löytänyt itseni jo pari kertaa marjastusretkeltä - ja olen miltei tykännyt siitä.

Suomuurainta! (Lakkaa? Hillaa? Mitä näitä nyt on?)

Yhdellä marjaretkellä sattui jännittävä tilanne. Kuulin lähestyvää juoksuaskelten tömpsettä ja ihmettelin, mikäköhän otus on tulossa, kunnes polulle ilmestyi rusakko. Se säntäsi ohitseni aivan käsittämätöntä vauhtia. Sen perässä juoksi kettu, jota luulin ensin koiraksi. (Ehdin jo suuttua sen kuvitteelliselle omistajalle!) Kun eläin pysähtyi vain parin metrin päähän minusta, tajusin riemukseni sen olevan kettu. Se näytti puntaroivan, kumpi on tärkeämpää, saada saalista vai paeta ihmistä, kunnes jälkimmäinen voitti ja se pötki pakoon. Rusakon onni ja ketun harmi, että olin paikalla.

Marjametsä, ketun ja rusakon metsä

Toisella marjaretkellä kohtasin puolestaan vaskitsan, jalattoman liskon, jolle oli varmaankin myös onni, että satuimme kohdalle. Vaskitsa paistatteli päivää keskellä metsäautotietä, jonka varteen joku oli pysäköinyt autonsa. Jahka autoilija palaisi, liskon ei paranisi enää pötkötellä tiellä, tuumimme, joten päätimme hätyyttää söpöläisen turvaan. Kutitimme sen häntää, ja se lähtikin luikertelemaan pakoon kauniit, metallikiiltoiset suomut auringossa välkehtien. Kun palasimme takaisin, auto oli poistunut, eikä vaskitsaakaan enää näkynyt.

Dokumenttikuva vaskitsasta Krotin kännykältä

Olen myös haahuillut lähimetsässäni ja käynyt kerran fiilistelemässä yötunnelmaa Nautelankoskella. Linturetkiä en ole tehnyt, mutta havainnoin suurella mielenkiinnolla pihapiirin lintujen elämää, etenkin lokkiperheitä. Viime kesänä yksi parkkipaikallamme oleskellut selkälokin poikanen kuoli, kun joku piittaamaton autoilija ajoi sen yli, mutta nyt emme ole onneksi vielä löytäneet yhtään lokkivauvaa kuolleena, ja tässä vaiheessa kesää ne alkavatkin olla jo lentotaitoisia.

Nuori lokki, vaikeahko määrityspähkinä

Heinäkuuni huipentui vähän isompaan retkeen, josta toivon kirjoittavani vielä erikseen pidemmän retkikertomuksen. Tein kolmen päivän minivaelluksen Seitsemisen kansallispuistossa, ja retki oli pienistä fyysisistä vaikeuksista huolimatta erittäin mukava ja onnistunut. Metsät ja suot tarjoilivat herkkujaan, säät suosivat kohtuullisesti, kävely oli kivaa, seura hyvää, maisemat aivan täydelliset ja kohtaamiset luonnon otusten kanssa harvinaisen hienoja - pääsimme näkemään villejä metsäpeuroja!

Seitsemisen kansallispuisto

Puutarhahommien osalta heinäkuu oli pääosin leppoisa, sillä sadetta saatiin, eikä vettä tarvinut kantaa viljelylaatikoille mitenkään aivan jatkuvasti. Olihan toki noita kuiviakin jaksoja, mutta ei onneksi liikaa. (Kaupunkiviljely jos jokin on kyllä opettanut tykkäämään epävakaisesta kesäsäästä aivan uudella tavalla.) Laatikkoviljely on sujunut muutenkin ihan mukavasti. Nostettiin juuri perunat, joista tuli hyvin satoa.

Parvekepuutarhassa puolestaan on eletty vähän hiljaiseloa, kuten oli aikomuskin. Vihannespunkit ovat ilmaantuneet vaivaamaan taas kirsikkapensasta, mutta ainakin kellarissa talvensa viettäneet pelargonit kukkivat oikein ihanasti ja mehitähdet menestyvät. Puutarhakuulumisiakin voisin naputella pian lisää.

Viljelylaatikot heinäkuun alussa

Kesälomailuni painottui enimmäkseen kesäkuulle, kun taas heinäkuu meni aika arkisissa tunnelmissa viikonloppurientoja lukuun ottamatta. Kaikkien mukavien juttujen ohessa puursin aivan tolkuttoman määrän hommia ja olinkin välillä rehellisesti sanottuna aika väsyksissä. Siksikään en ole hirveästi harrastanut kirjoittamista, enkä juuri ehtinyt lukea blogejakaan, mikä on hurjan sääli.

Hassusti myös koronakevään kuvitelmani siitä, että kesä poikkeuksellisissa olosuhteissa ilman mitään ennakkosuunnitelmia tulisi olemaan tyhjää täynnä, vailla aktiviteetteja ja ehkä rahansäästöllisesti tehokas, ei kyllä ollenkaan pitänyt paikkaansa. Äkkiäkös se keväällä tyhjennetty kalenteri sai täytettä - tavallista spontaanimmin ja vähemmän suunnitelmallisesti, mutta joka tapauksessa rientoja tuli aivan yhtä paljon kuin minä tahansa kesänä.

Minkälainen heinäkuu sinulla oli? Lomailitko?

14 kommenttia

  1. Kylläpä kirjoitat mielenkiintoisesti ja mukavasti, ja kuvatkin ovat samaa linjaa.
    Kesällä kerran, hieno idea taiteilijoilta, olisi mukava bongata ne kaikki kohteet.
    Joskus tuntuu, että kesää vain odottaa ja lopulta huomaa, että illat ovat pidentyneet. Tämä kesä on tuntunut kyllä pitkältä, siis ihan positiivisessa mielessä, koska huhtikuussakin pystyi jo kuvaamaan, monia lajeja. Näin innokkaana kuvaajana.
    Mukavia elokuun päiviä!

    VastaaPoista
  2. Tähänastinen kesäsi kuulostaa ja näyttää tosi kivalta ja tapahtumarikkaalta! Jään innolla odottamaan seuraavia postauksiasi mm. minivaelluksesta ja puutarhan kuulumisista :)

    Minä olen kyllä jo hieman ehtinyt surkuttelemaan kesän loppumista ja harmittelemaan miten nopeasti tämäKIN kesä taas mennä hujahti, ilman että ehdin edes tajuta sen olevan täällä ja nauttia siitä ;)

    Aivan mielettömän ihana tuo taiteilijoiden ideoima Kesällä kerran -teos! Ja miten upea paikka tuo juhannuskukkula, vau! Moinen piknik oli taatusti todella mieluisa yllätys.

    Kiireisen ja kuormittavan kevään ja kesän jälkeen toivon todella hartaasti, että syksy olisi lämmin ja aurinkoinen, jotta jaksaisimme paremmin pitkän ja pimeän talvikauden. Rehevyyttä ja runsautta tarjoavan laatikkoviljelykuvan innoittamana toivotan sinulle oikein mukavaa ja maukasta sadonkorjuukuukautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa loppukesää sinnekin! On toki harmi aina, että kesä päättyy, mutta onneksi syksy tuo tullessaan niin paljon kaikkea muuta mukavaa.

      Poista
  3. Kesän kääntymisen huomaa ehkä parhaiten siitä, että pitää iltaisin sytyttää valot portaikkoon, että näkee mennä nukkumaan sekä siitä, että oikeasti täytyy alkaa sulkea verhoja iltaisin. Haikeaa, mutta silti mukavaa. Syksyn lähestyminen tarkoittaa, myös oikein oivallisia telttailukelejä. Alkuviikosta sykähdyttävä kokemus oli, kun Teijon Kalasuntissa hämärän laskeuduttua kuultiin lehtopöllön huutavan pari kertaa järven toiselta laidalta.

    Mustion linnan tilukset ovat kyllä hienot! Tahtoisin mennä sinne joskus talvella, kun on vähän lunta, sekin voisi olla jännittävää. Kuulostaa siltä, että kaikista töistä huolimatta ehdit tehdä vaikka mitä heinäkuussa. Seitsemisen retkeltä odottelen toki raporttia. Näyttää myös siltä, että jonkunmoinen sato on tulossa viljelylaatikoilta.

    Itsellä heinäkuu meni samoin kuin kesäkuukin, yksinäisesti ja töitä tehden. Tai no heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa toki olin lomalla ja kierreltiin jälleen ehkä liian monta kohdetta liian lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öiden pimeneminen ja päivän lyheneminen etenee aluksi aina niin huomaamattomasti, että sitä joka kerta vähän yllättyy, kun yhtäkkiä tässä elokuussa huomaakin, miten varhain ja miten pimeänä yö jo koittaa.

      Kalasuntti on ehkä maailman ihanin telttailupaikka! Ei jotenkin yhtään tyypillinen lehtopöllöympäristö, mutta niitä kyllä kuulee välillä ihan odottamattomissa paikoissa.

      Poista
  4. Hieno heinäkuu!Mielenkiinnolla täällä siitä luki.
    Kävi mielessäni,että tuostakin huomaa,kuinka paniikissa elämästään on saaliseläin jahdin aikana,kun se ei sinusta piitannut,mutta saalistajalle olit ohimenemätön este.
    Aivan ihanilta kuulostavat tuollaiset maisemiin sijoitetut tilataidekohteet,joita voi hyödyntää omiin hetkiinsä.Uskon,että teilläkin oli hieno herkutteluhetki upeissa maisemissa.
    Kaikkea inhimillistä,maanläheistä ja lämminhenkistä sitä kaipaa nyt enemmän kuin koskaan.
    Upeita kuvia!Varsinkin tuota kakkosta ihastelin pitkään.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio ketun ja rusakon tapauksesta. Jäniksellä ei ollut aikaa miettiä mitään muuta kuin saalistajalta pakenemista.

      Haluaisin etsiä loputkin Kesällä kerran -piknikpaikat ja käydä niissä kaikissa pitämässä pienen herkkuhetken, mutta ehtisikö tuota ennen kuin teos puretaan. Syyskuulle asti olisi aikaa.

      Kiitos!

      Poista
  5. Hauska kohtaaminen ketun ja rusakon kanssa! Itse säikähdin tänään pahanpäiväisesti, kun puuhailin kasvimaalla ja kuulin rapinaa aivan selkäni takaa. Käänsin päätäni kuvitellen jomman kumman lapsista hiippailleen säikäyttämään, mutta melkein pomppasin ilmaan, kun aivot tulkitsivat alle metrin päässä selästäni pomppivan otuksen ensin rotaksi. Onneksi hiippari olikin vain orava, joka varmaan säikähti minua yhtä paljon kuin minä sitä. Sen verran äkäisesti säksätti minulle puunrungolle päästyään :D Heinäkuu ja oikeastaan koko kesä on mennyt taas aivan päätähuimaavaa vauhtia ohi. Mihin se aika oikein kuluukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtaamiset luonnon eläinten kanssa ovat usein niin hassuja ja yllättäviä. Meillä näkyy oravia aika paljon, ja niiden puuhailua pääsee seuraamaan pihassa. Taloyhtiön ylimmän kerroksen parvekkeen päällä, räystään alla taisi olla tänä kesänä oravan pesä - ainakin oravat vipelsivät sinne usein suoraan ylös talon seinää. :D

      Poista
  6. Onpa kaunis tuo ylin kuva! Ihanat värit ja tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Se oli kyllä erityisen kuvauksellinen hetki. Sade oli juuri tauonnut ja aurinko teki laskua järvellä.

      Poista