blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kesäinen huhtikuun loppu

29.4.2019

Yli 20 asteen lämpötiloja, vihreää nurmikkoa, koivunlehtiä, kukkivia vaahteroita, kirsikkapuita ja valkovuokkoja - tämähän kuulostaa ihan toukokuun puoliväliltä. Sellaista on täällä Turussa nyt. On ollut jo viikon päivät. Ihan kuin olisi teleportattu Viroon tai jotain. En tiedä, onko tämä järkyttävää vai ihanaa. Kukat ja linnut ja kevään heleä vehreys - niitä on ollut kovasti ikävä. Ampiaisia en sen puoleen vielä kaipaisi, ja ajatukset tietysti harhautuvat vähän ahdistavan usein ilmastonmuutokseen. 


Minulla on ollut monen sorttisia kiireitä. Olen kirjoittaa naputellut aivan hulluna, mutta vaihteeksi en blogia vaan lehtijuttuja. Lehtihommat ajavat luonnollisesti blogiharrastuksen edelle, sillä niistä maksetaan. Ohessa olen yrittänyt ennättää retkeillä retkeilemästä päästyäni, sillä juuri nyt siihen on sellainen hyvä veto ja virta. En malta olla lähtemättä, kun luonnossa tapahtuu niin paljon.

Viime viikolla kyllä pyörähti pari päivää kotona vatsakipuja kärsiessä. Tämä kipuepisodi palautti taas mieleen, että ei kannata syödä asioita, joille on allerginen. Vaikkei niistä heti siinä saman tien tulisikaan kummempia oireita kuin vähän kurkkukipua tai suun kutinaa, niin vatsaoireet voivat iskeä myöhemmin ja saattavat olla hyvinkin lamauttavia. Lojuin puolisentoista vuorokautta sängyssä.



Näiden kuvien myötä haluan ottaa teidät mukaan ihailemaan kesään heräilevää Turkua. Kuljeskelin viikonloppuna Aurajoen vartta keskustasta yläjuoksulle päin. Oli miltei tyyni, pehmeän valoisa ilta, ja kerrassaan kelvollinen sää ulkoilla pelkissä shortseissa ja t-paidassa. Kirsikankukat avautuivat juuri samaisena päivänä - aamulla ne olivat vielä nupullaan mutta illalla jo auenneet. Näin myös kevään ensimmäiset rentukkani.


Koroistenniemen tuoreenvihreä nurmikko tarjosi oivallisen paikan istahtaa nauttimaan illasta. En tiedä, onko Turun Koroinen teille jo tuttu paikka. Siellähän siis sijaitsi toistaisen tiedon valossa aikanaan Suomen ensimmäinen kirkko. Tätä paikkaa Aurajoen ja Vähäjoen haarassa voidaan pitää eräänlaisena Suomen kristillisen sivilisaation alkulähteenä. Kirkkoa ei toki enää ole ja maisema on muutenkin muuttunut, mutta paikalle on pystytetty iso valkoinen risti muistuttamaan menneisyydestä.


Viimeisessä kuvassa ei sitten ollakaan enää jokirannassa, vaan kotilähiöni metsikössä. Yritin etsiä tähän kuvia valkovuokoista ja voikukista, mutta huomasin, etten ole vielä kuvannut niitä ollenkaan, joten valitsin sinivuokot. Olen taas harrastanut enenevissä määrin lähimetsähaahuilua saadakseni kesäkuun loppuun mennessä täyteen tavoitteeni sadasta havaitusta ekopinnaksi kelpaavasta lintulajista. Vielä ei olla saavutettu edes viittäkymppiä. Sen sijaan kaiken kaikkiaan tämän vuoden aikana havaitsemieni lintujen listalla on jo 95 lajia.


Blogini saattaa pysytellä aika hiljaisena tämänkin viikon, sillä vappua ja syntymäpäivääni vietettyäni lähdenkin oitis retkelle Tornien taiston merkeissä. Palaan varsinaisesti sorvin ääreen vasta ensi maanantaina.

Mukavaa vappua ja alkavaa toukokuuta kaikille!

13 kommenttia

  1. Hei. Onnea syntymäpäivänäsi! Minä olen tänään juhlinut synttäreitä jäätelön ja suklaan avulla. Kylläpä siellä on jo vihreää. Täällä näkyy vielä lunta ja jäätä. Lintuja olemme kaverini kanssa saaneet listaan vasta vajaat 50, mut olemme siihen määrään tyytyväisiä. Kristiina

    VastaaPoista
  2. Turku on kaunis kaupunki, hienoja näkymiä. Menestyksekästä ja hauskaa Tornien taistoa!

    VastaaPoista
  3. Synttärionnittelut ja hauskaa vappua sinulle!
    Turku on hyvinkin tuttu kaupunki, joten tuo Koroisten ristin aluekin on tullut katsottua. Asuimme vuosia sitten aika lähelläkin, Karjakujalla. Ihania nuo kuvat joissa joki hiljalleen virtaa!

    VastaaPoista
  4. Ihan uskomatonta kyllä, kuinka nopeasti vihreys taas kerran tuli. Ja kuinka jäljittelemätön väri nimenomaan kevään heleä vihreys on.

    Iloista syntymäpäivää, Vappua ja retkeilyjä <3

    VastaaPoista
  5. Oho, onpas siellä vehreää! Minulla on 43 lajia nyt havaittuna. Pikku hiljaa muuttolintuja valuu tännekin :) Tsemppiä tornien taistoon, mukavaa synttäriä ja hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Nykyään lämpö on yhdenlainen guilty pleasure. Viattomuus on menetetty :(

    VastaaPoista
  7. Tänä keväänä toukokuun sää on ollut huhtikuussa. Käyköhän nyt toisinpäin, kun ainakin Itä-Suomeen on ennustettu lumisateita.
    Hyvää syntymäpäivää.

    VastaaPoista
  8. Muistatko tai tiedätkö missä ne kirsikkapuut turun kaduilla kukkii, tartteis huomenna käydä kuvaamassa, ? jos huomaat tään, niin laita kommennttia.Hienoja kuvia kotikaupungistani.

    VastaaPoista
  9. Hei, kiitos ihanista kommenteista kaikille! :)

    VastaaPoista
  10. Synttärionnittelut näin hiukan jälkikäteen!
    Hurmaavat kuvat Aurajoen varrelta.❤

    VastaaPoista
  11. Kuvassasi näkyy myös kirsikkapuut, sain ihan hyvät kuvat puista,laitoin blogiin kuvat, paljon oli karissut terälehtiä, tuossa lähellä on barkerin tehdas jossa aikoinaan olin 7 vuotta töissä, pyöreä kerrostalo näkyy kuvassasi, mikä on aika erikoinen.
    Oletko käynyt littoisessa, eli järvelän kosteikolla, siellä on lintuja ja lintutorni, jossa voi valokuvata.

    VastaaPoista
  12. Hienosti olet saanut kevään värit toistumaan kuvissa! Juttelimme eilen erään kaverin kanssa, että nyt kun ilmat kylmenivät tuon vale-toukokuun jälkeen ja kevät pysähtyä tähän juuri heräävään pisteeseen. Siitä on saatu nauttia nyt normaalia pidempään. Aika ihanaa! Olisi ollut liian hurjaa, jos olisi pamahtanut suoraan kesä.

    VastaaPoista
  13. Hei, kiitos vielä uudestaan kaikille kommentoineille! Olin vähän poissa laitteiden äärestä, joten en ole hetkeen ollut täälläkään vastailemassa. Nyt käteni (onneksi vasen kuitenkin) on vähän romuna, joten kirjoittaminen on vaikeaa, kun kymmensormijärjestelmää ei pysty käyttämään, vaan pitää naputtaa 5 + 1 sormella. :D

    Olen samaa mieltä siitä, että säiden viilenemisen myötä tähän kevään parhaaseen hetkeen pysähtynyt luonto on ihan parhautta. Kesä jo vappuna olisi vähän outoa. Tätä vaihetta keväästä pitää saada fiilistellä ensin!

    Littoistenjärvi ja Järvelän kosteikko ovat hyvin tuttuja paikkoja. Asuinkin joskus lähettyvillä. Kävin juuri Littoisissa pääsiäislomalla tekemässä kevätseurantaa, ja siellä näkyi ja kuului vaikka mitä. :)

    VastaaPoista