blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Laatikkoviljelyn satonäkymät

8.8.2018

Heinäkuun pitkä hellejakso edellytti veden kantamista viljelylaatikoille oikeastaan joka ilta. Ennustetuista sadekuuroista vain jokunen satoi Turussa, ja suurimman osan ajasta aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Onneksi kesäkuumalla kasvit on muutenkin järkevää kastella illalla, joten suuntasimme sitten aina auringonlaskun jälkeen - kun ilma oli viilentynyt edes muutamalla asteella - vesiämpäreiden kanssa viljelyksille. Trooppisina öinä veden roudaaminen oli kyllä joka tapauksessa hirveää rehkimistä, mutta eihän sitä voinut jättää tekemättäkään. Siitä tuli kyllä kiva voittajafiilis, kun kastelut oli hoidettu.

Viljelylaatikot heinäkuun lopulla aurinkoisena päivänä, jolloin pistäydyimme paikalle poikkeuksellisesti päiväsaikaan.

Laatikkoviljelykset kukoistavat kuumuudesta huolimatta. Niitä on ilo katsella. Minikokoinen kukkaniittymme hehkuu edelleen värikkäänä ja kutsuu pörriäisiä pölyttämään myös hyötykasveja. Kurpitsat ovat rönsyneet yli laatikon laitojen jo ajat sitten ja venyvät nyt kukin omaan suuntaansa - ja satoa näyttäisi olevan tulossa ihanan paljon. Latva-artisokkien osalta satonäkymät ovat myös toiveikkaat. Auringonkukkien varret kohoavat yhä vain korkeammalle, mutta kukintaa odotellaan vielä. Lamopinaattia, josta olemme tehneet jo useamman keiton, voisi edelleen kerätä lisää.

Latva-artisokkaa tulossa. Tämän kuvasin viime viikonloppuna. Silloin satoi!

Spagettikurpitsa rönsyilee. Kurpitsoja on kypsymässä jo runsaasti.

Salaattien kerääminen on tänä vuonna jäänyt aika olemattomiin. Lehtisalaateista suurin osa meni oletettavasti jänisten suihin - jossain vaiheessa toisessa matalista vilelylaatikoista kasvuston keskellä näytti olevan ihan sellainen painauma, kuin joku jänis olisi köllötellyt siinä ja syönyt mehevimmät kasvit ympäriltään. Samalla meni osa parsakaaleistakin ja loput ovat olleet toukkien armoilla.

Rucola puolestaan aloitti kukintansa niin äkkiä, ettemme ehtineet napsia lehtiä talteen ennen kuin kukkavarret olivat jo ilmestyneet. Juuresten ja sipuleiden tilanteesta ei vielä oikein osaa sanoa mitään. Munakoisot tuskin ehtivät kukkia.

Palmukaalisatoa saatiin korjattua pari päivää sitten. Lehdet olivat yhtä pitsiä, kun monet pikku ötökät olivat rouskutelleet niihin reikiä kesän aikana, mutta kyllä niistä riitti vielä meillekin. Krotti laittoi niistä tosi hyvää pastaa - minä en ole lainkaan lehtikaalin fani, mutta pastassa basilikan ja herkkusienten kanssa se toimii nähtävästi vallan hyvin.

Härkäpapuja päästiin syömään puolestaan eilen maukkaan kesäisen salaatin täytteenä. Jostain syystä oman maan härkäpavut tulee yleensä syötyä ihan vain keitettynä, ei sen kummemmin laitettuna. Myös herneitä on kyspynyt. Allergikkona en ole osallistunut niiden syömiseen, mutta ovat kuulemma olleet hyviä.

En ole pahemmin kuvannut herneitä, papuja saati palmukaaleja, mutta tässä on sentään vähän palmukaalin lehtiä taustalla - ne erottuvat muiden kasvien joukosta siniharmaan sävyisinä - ja näkyy hyvin, miten reikäisiä ne ovat.

Kuten viime kesänäkin taisin sanoa, on kyllä oikeastaan melko mukavaa, kun täytyy lähteä joka ilta ulos kasveja kastelemaan - ei voi välttyä kokemasta kesäiltojen tunnelmaa ja elämästä hyvin vahvasti mukana siinä, miten keskikesän valoisat yöt alkavat asteittain taittua kohti syyskesän pimeyttä.

Yhtenä iltana havahduttiin siihen, että mustarastas oli hiljentynyt. Lehtokurpat eivät enää ilmaantuneet lentelemään kierrostaan metsikön yllä. Niiden sijaan aukiolla kiertelee nyt lepakko. Pian kuultiin jo ensimmäisen hepokatin sirittävän pihapensaassa. Nyt ei enää iltayhdentoista jälkeen näe hipsiä pusikon läpi viljelyksille ilman taskulampun valoa. Ilmassa on syyskesän omaleimainen tuoksu, ja viime iltoina on ollut ihanan viileää.

12 kommenttia

  1. Anonyymi8/8/18 14:54

    Onpa siellä rehevää ja satoisaa!

    VastaaPoista
  2. Minun kasvulaatikoissa menestyi vain persilja.Lehtikaalen söi ötökät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikaali on käsittääkseni tosi herkkä ötököille. En käsitä, miten joku ylipäätään saa ehjälehtistä satoa. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On! Ihanaa, että kuumuudesta ja kuivuudesta huolimatta olemme onnistuneet tässä. :)

      Poista
  4. Rehevät laatikot ja hyvin on satoa jo tullutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja lisää on toivon mukaan tulossa.

      Poista
  5. Minäkin suunnitelin laatikkoviljelyä tälle kesälle, mutta se idea odottaa ensi kesää nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siinäpä sitten mukava projekti ensi keväälle. :)

      Poista