blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Sadetta, sadetta!

19.6.2018

Voisin itkeä ilosta. Täällä sataa. Täällä ihan oikeasti lopultakin sataa. Kuivankoppurainen maa saa viimein vettä. Luonto saa mahdollisuuden herätä taas viheriöimään vehmaana niin kuin kesäkuussa kuuluu. Eläimet löytävät pian juomavettä muualtakin kuin kuivumiselta säästyneiltä isoimmilta vesipaikoilta tai ihmisen tarjoamilta juottoastioilta. Kuivuneet purot alkavat taas virrata. Sadepisarat, jotka tipahtelevat lehdiltä ja ropisevat hiljaa ikkunaan, voisivat olla myös jonkun onnenkyyneleitä.

Turussa satoi viimeksi kunnolla toukokuussa, kun ukkoskuuro pyyhkäisi yli, mutta silloin vettä tuli hetkessä niin paljon, että se suurimmaksi osaksi vain virtasi menemään imeytymättä maahan juuri lainkaan. Siitä pitäen on ollut kuivaa, enimmäkseen aurinkoista ja aika helteistäkin. Jossain vaiheessa kesäkuun alkua saatiin muutaman minuutin pieni tihkusade, mutta sitä nyt ei voi laskea yhtään miksikään. Samaten jonain yönä sateli hetken, mutta aurinkoinen päivä haihdutti vedet pian ilmaan. Tämä alkukesä on ollut siis melkoisen rankkaa aikaa luonnossa.


Kunpa heti perään ei tulisi aurinkoa, ettei vesi saman tien haihtuisi pois. Kunpa sade jatkuisi. En ole koskaan ennen kaivannut "perinteistä juhannussäätä" niin paljon kuin tänä vuonna. Tiedän, että juhannuksena saa kuitenkin kuulla taas sitä ainaista valitusta kauheasta säästä. Ollaanhan sentään suomalaisia, ja Suomen kesä on vuoden paras päivä. Tänä vuonna en kuitenkaan pysty millään muotoa olemaan samaa mieltä "perinteisen juhannussään" kehnoudesta. Tämä on ihanaa! Vihdoin viimein viileää ja kosteaa ilmaa, sitä kauan kaivattua epävakaata säätä, joka mahdollistaa luonnon kesäisen kukoistuksen.

Olen tässä viimeisen viikon aikana katsellut hiukan alakuloisena maisemia ja miettinyt, miten elokuiselta kaikki jo näyttää. Heinikko on tuleentunut. Koivuissa näkyy keltaisia lehtiä. Kukat, jotka kukkivat tavallisesti juhannuksen aikaan, ovat jo lakastuneet. Nyt eletään kuitenkin vielä kesäkuun puoliväliä. Kesäkuussa luonto tavallisesti viheriöi vehmaana, kasvillisuus on yhä tuoretta, kaikki kasvaa hiumasti ja keskikesän kukkijat aloittelevat pikkuhiljaa. Tämä tuntuu oudolta, poikkeukselliselta ja huolestuttavalta, enkä osaa oikeastaan olla puhtaan iloinen viikkokausia jatkuneista poutasäistä, en varsinkaan niistä paikoilleen jumiutuneista helteistä.


On vähän hassua, että niin suuri osa suomalaisista pitää kesähelteitä ja poutasäitä jotenkin absoluuttisen hyvänä asiana ja sateita pelkästään pahana ja ongelmallisena kesän riesana. Eikö ole itsestään selvää, että molempia tarvitaan tasapuolisesti? Minusta on tosi ärsyttävää, kun meteorologi telkkarissa puhuu helteistä iloiseen sävyyn ja pahoittelee sateita ja viileitä kesäsäitä - aivan kuin kuuman aurinkoinen sää olisi tai sen pitäisi olla kaikkien mielestä se ainoa oikea kesäsää.

Hellesäät ovat hengenvaarallisia riskiryhmiin kuuluville, ja aivan terveenkin ihmisen elimistö kuormittuu pitkään jatkuvassa kuumuudessa. Ilman sadetta maatalous ajautuu kriisiin. Poutaisena ja kuumana alkukesänä luonnon eläimet kärsivät nestehukasta imettäessään poikasiaan saamatta itse vettä juodakseen. Jos kuivuus jatkuu, pohjavesivarannot ehtyvät. Jatkuvan kuuman poutasään ongelmien luetteloa voisi vain jatkaa ja jatkaa.

En sano, että läpeensä kylmä ja sateinenkaan kesä olisi yhtään sen parempi. Suomen luonto on sopeutunut sateen ja poudan vuorotteluun. Täkäläiset viljelykasvit ovat myös pitkälti valikoituneet sen mukaan. Vaihteleva sää mahdollistaa lämpöisistä ja aurinkoisista kesäsäistä nauttimisen ilman niiden pitkittymisen aiheuttamia haittoja. Kuten sanottu, molempia tarvitaan, vuorotellen, tasapainossa.


Aion nauttia sateisesta juhannuksesta täysillä - jos siitä nyt edes tulee sateinen. Viime viikkojen kuluessa on tullut jo monta kertaa kytättyä sääennusteita toiveikkaana, mutta sadekuuro toisensa jälkeen onkin peruttu. Ties mitä tässä vielä tapahtuu. Odotan jännityksellä. Nämä kuvat ovat muuten Kuusistosta viime juhannukselta. Silloin satoi.

Mutta hei, nyt on aika toivottaa teille kaikille hyvää juhannusta, satoi tai paistoi, ja vetäytyä muutamaksi päiväksi pois blogin äärestä!

25 kommenttia

  1. Hyvin sanottu, kaikkea tarvitaan tasapuolisesti. Kunpa luonto vielä tästä virkoaisi kukoistukseen, kunpa ei olisi liiah myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ainakin osa takapihamme pienistä puskista ja puuntaimista (se on sellaista rytökärpän pesää, jossa on runsaasti kaiken maailman pikkupuskaa) on jo menetetty, samoin iso osa heinäkasveista tuskin enää nousee. Toivottavasti kuitenkin nyt edes vähän vihertyisi.

      Poista
  2. Katselin jo aamulla tummien sadepilvien saapumista lännestä päin mutta vieläkään ei sada. Odotellaan siis.
    Hyvää juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tekin saatte sadetta.

      Poista
  3. Seuraan sateen saapumista säätutkasta. Kohta sataa Helsingissäkin!

    VastaaPoista
  4. Luonto tosiaan näyttää uupuneelta ja liian varhain ohi kukkineelta.
    Toivottavasti sade saapuu tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti sadetta riittää kaikkialle.

      Poista
  5. Sadetta on niin odotettu, että tämä nyt ihan juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämän kunniaksi sietäisi vaikka tehdä kakkua! :)

      Poista
  6. Ihana sade♥ Kiva että tuota sadetta vihdoinkin tuli, on sitä niin kovasti jo odotettu. Viime vuonna muistan kesällä toivoneeni.."Kunpa tuo sade joskus loppuisi..":) Niin on erilaisia nykyään nämä kesät:) Saas tosiaan nähdä millainen se juhannuksen keli sitten loppujen lopuksi on..Leppoisaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, niinpä, välillä on tosiaan toisinkin päin. Meillä taisi olla viime vuonnakin kesän alkupuolella tosi kuivaa, vaikkakin myös hyvin viileää ja pilvistä, mutta sitten loppukesällä satoi puolestaan aika runsaasti. Sään "ääriolosuhteet" ovat aina vähän harmillisia. Olisi parasta, jos sää pysyisi sopivan vaihtelevana.

      Poista
  7. Enpä olisi uskonut tämän päivän koskaan koittavan: (lähestulkoon) koko Suomi riemuitsee sadepäivästä! Paljon on varmasti jo kyllä menetetty, mustikoita ei taida taaskaan tulla kovin hyvin ja surettaa maanviljelijöiden puolesta, kun viime vuosikaan ei tainnut olla niille kovin suotuisa... Mutta ihanaa oli nyt kuunnella sateen ropinaa ja haistella kostean metsän tuoksua, ensimmäistä kertaa koko kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harvinaista herkkua! Vaikka olen melko varma, että kyllä tästäkin joku pahoitti mielensä - ja jos sade jatkuu vielä juhannuksena, niin varmasti aika monikin, huolimatta siitä, että tämä säänmuutos saattaa jopa mahdollistaa kokkojen polttamisen ainakin jossain päin Suomea. :D Toivottavasti edes osa sadosta pelastuu sateiden myötä. :)

      Poista
  8. Haha, hyvä että sääennusteen "lupaukset" täyttyivät teilläkin! Tällaisena kesänä ei voi oikeastaan olla pahemmin muuta kuin iloinen, jos pääsee kastumaan sateessa. :D

    Mukavat juhannukset! :)

    VastaaPoista
  9. Sade oli kyllä tervetulleempaa kuin koskaan. Toivottavasti kuivuus ei tästä taas palaa takaisin vaan sää jatkuisi vaihtelevana.

    VastaaPoista
  10. Samaa minäkin olen miettinyt, että onko loppukesästä enää mitään kukkia, kun "kaikki" luonnonkukat ovat jo kukkineet tai aloittelemassa kukintaa... Sade oli ja on tervetullutta, vaikka lämmön ja auringon ystävä olenkin. Maa janoaa vettä ja ihmiselle se antaa mahdollisuuden vaikkapa vetäytyä lukemaan kirjaa villasukat jalassa - ihan jees sekin :) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, saa nähdä, miltä luonto näyttää sitten elo-syyskuussa. :D Ja niinpä, sadepäiväpuuhat ovat myös ihan parhautta. :) Hyvää juhannusta! :)

      Poista
  11. Asiaa. Olemme jääneet jumiin aurinkopäiviin ja totuushan on se, että tasaisesti kaivataan kaikkea. Kotipiha sinnittelee kaivoveden varassa, mutta on selvinnyt aika mukavasti. Tosin nurmikko on palanut paahdepaikoista. Olen viritellyt kaikkea juhannusta varten sillä mielellä, ettei haittaa tulkoon sää mikä hyvänsä. Aurinkotuolien uudet päälliset ovat jo kastuneet, mutta olkoon niin. Ei istuta niissä - vähään aikaan ;) Koiralenkeillä havaittu erikoinen ilmiö on se, ettei niitä tuttuja "ojanpenkan juhannuspöytäkukkia" olekaan yhtä helppo löytää kuin yleensä...kesä menee pikakelauksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan suunnitella juhannus niin, ettei sää voi haitata sitä. Perjantai näyttää meillä päin tosi sateiselta, mutta lauantaina voisi olla hyvä grillaussää - silloin siis grillaillaan. :D

      Noista kukkasista itse pöyristelin eniten sitä faktaa, että niin juhannusruusu kuin syreenikin ovat jo aikaa sitten kukkineet ohi. Miltä tuoksuu juhannus ilman niitä! Onneksi sentään päivänliljat kukkivat (kai) vielä.

      Poista
  12. Hyvin kirjoitettu! Alkukesä oli täälläkin niin kuiva, että vähän harmitti luonnon puolesta ja suretti, kun monien kasvien kukinta jäi siksi niin lyhyeksi. Täällä on satanut parina päivänä oikein kunnolla, ja olen ollut myöskin todella ilahtunut siitä :) Mukava olla välillä sisällä ja kuunnella sateen ropinaa. Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa juhannusta myös sulle! :)

      Poista
  13. Sadetta odoteltiinkin, täälläkin on tosi kuivaa.

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista