blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kevättunnelmaa keittiössä

20.2.2016

Krotti sai ihanan tulppaanikimpun heti leikkauksen jälkeen, mutta viikkoa myöhemmin kukkien nuupahdettua keittiössä tuntui jotenkin tyhjältä. Niinpä koimme tarpeelliseksi hankkia lisää samanlaisia leiskuvan värisiä tulppaaneja maljakkoon. Vaikka ulkona on nyt taas jonkin verran lunta, keittiössä tuntuu tosi keväiseltä värikkäiden tulppaanien ansiosta. Myös ihana auringonpaiste luo tunnelmaa. Keittiömme ikkuna on luoteeseen päin, joten talven pimeimpään aikaan sinne ei kauheasti auringonvaloa tihku. Nyt siellä pystyy jo hyvinä päivinä ottamaan ihan kivoja valokuvia.



Lisäksi hankin nyt toistuvasti uudet ruukkuyrtit kaupasta keittiön hyllyn purkkeihin. Ne tuoksuvat niin hyvältä ja tuovat lisää vihreyttä huoneeseen! Uudet pitää ostaa aika usein, koska syön yrttejä kovaa tahtia. Suosikkiani on tuore basilika paahdetun kauraleivän päällä, sitä menee vaikka joka aamu.

Vaikka omia kukkia ja yrttejä emme ole vielä edes kylväneetkään, kasvukauden tunnelma on jo täällä. Se on ihanaa. En malta enää ollenkaan odottaa, että koittaa kevätkylvöjen aika. Nyt taitaa olla oikea hetki alkaa laatia suunnitelmia tulevalle kesälle parvekepuutarhaan.

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Niii! (Nyt meillä ei ole enää näitä vaan semmosia violetteja. On neki nättejä, muttei ollenkaan yhtä hienoja.)

      Poista