blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Seili ja kesäfiilis

18.6.2014

Rakastan Seiliä. Se on kaunis saari, jolla on aivan omanlaisensa tunnelma. Sen monimuotoinen luonto, idylliset perinnemaisemat ja jännittävä historia kietoutuvat yhteen loputtoman mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Seilissä sijaitsee Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäasema, mistä syystä olen viettänyt siellä melko paljon aikaa kesäisin, olenhan paraikaa meriekologiaan erikoistuva biologin alku.

Kenttäkauden ensimmäinen reissu Seiliin on varma kesäfiiliksen nostattaja. Se tapahtui viime sunnuntaina, kun lähdin toveri Krotin mukaan laskemaan liejutaskurapujen seurantamertoja mereen. Tieteen tekeminen on hauskaa, etenkin hyvällä säällä. Kaivoimme merrat varastosta, valmistelimme ne käyttökuntoon ja laskimme pohjaan suloisen lämpimässä auringonpaisteessa. Meri oli tyyni ja taivas liki pilvetön. Laiturilla kelpasi puuhailla.

Tieteentekokamat laiturilla ja lopulta meressä. Huomioikaa hieno maitokärry! Niitä käytetään Seilissä kamojen roudaamiseen.

Kun työt oli tehty, heittäydyin laiturille lekottelemaan. Jalkani halusivat kävellä taivaalla.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti