Metsäseikkailulla Nuuksiossa koiranpennun kanssa

Eräänä sunnuntaina lokakuun alussa minä ja toveri Krotti otimme suunnan kohti Nuuksiota. Pääkaupunkiseudulle muuttanut neiti Vanukas, vanha ystäväni lapsuuden kotipitäjältä, on hiljattain hankkinut koiranpennun ja kaipasi seuraa metsäseikkailulle. Meidän oli tarkoitus mennä tapaamaan pentua oikeastaan jo loppukesällä, mutta ensimmäinen sopiva aika löytyikin vasta lokakuulta.

No, vaikka pennut kasvavat nopeasti, oli retkemme aikaan 17 viikon ikäinen Ruu kyllä edelleen ihan pikkuinen. Ruu on rotua welsh corgi cardigan, siis töppöjalkainen ja tönäkkä paimenkoira, jolla on hurjan isot korvat ja hurmaava luonne.

Eiks oleki nätti otus? (Tämä kuva on Krotin ottama.)

Päätimme kiertää jonkin Nuuksion merkityistä reiteistä, jotta retkeä ei tarvitsisi erikoisemmin suunnitella saati suunnistusta kummemmin miettiä. Valitsimme Klassarinkierroksen, neljän kilometrin ympyräreitin puiston vähemmän suositussa länsiosassa.

Ruu ei ollut aiemmin ollut niin pitkällä lenkillä, mutta meillä oli aikaa hidastella ja pitää kunnon tauko nuotiopaikalla. Retkeily sujuikin pennulta oikein mainiosti. Vastaantulijat ohitettiin niin mallikkaasti, että jos en olisi tiennyt, olisin voinut kuvitella ohitusta harjoitellun jo pitkään.

Vuh!

Mallikkaasti valjaissa.

Olen käynyt Nuuksiossa vain kerran aiemmin, Haukankierroksella, ja silloin opin, että ruuhkaa voi olla vallan hirveästi. Valklammentien parkkipaikalla ei onneksi ollut niin täyttä kuin Haukkalammen puolella viimeksi, mutta kyllä sekin aika lailla pursuili, ja pikkuauton mentävä rako löytyi ihan tuuripelillä. Maastossa oli kuitenkin lopulta melko hiljaista, vaikka parkkiksella olikin tungosta.

Kuinkakohan monta kertaa olen tässä jo lukenut tai ajatellut vahingossa "Kalsarinkierros" ja naureskellut sille...

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, jotta saapuisimme tulentekopaikalle vasta retken loppupuolella. Niinpä kuljimme ensin pätkän matkaa kosteassa kuusikossa ja sitten nousimme männikköiselle kalliolle. Sää oli melko viileä mutta eipähän ainakaan hiostava - juuri sopiva patikkailma.

Kiva pieni puro ylitettiin. Ruu halusi tietysti pysähtyä juomaan siitä.

Suppilovahveroita löytyi mukavasti ihan polun vierestäkin, samoin suomuorakkaita. Tuntuu aina hassulta, kun suositussa retkeilykohteessa pystyy sienestämään poikkeamatta juurikaan merkityltä reitiltä. Luulisi, että edes joku ennen meitä polkua tallanneista olisi havainnut, tunnistanut ja poiminut sienet - mutta onneksi ei! Toisaalta en minäkään kaikkia mahdollisia sieniä tunnista saati kerää, joten varmaan joku meidänkin jälkeemme ihmettelee samaa.

Tämä lienee piispanhiippa. Emme keränneet.

Kun lähdimme liikkeelle, taivas oli pilvessä, mutta pian aurinkoistui. Niinpä näköalapaikalla Klassarinkallion laella saatiin fiilistellä alkuillan lämpimässä auringonpaisteessa kylpevää, syksyisen värikästä metsämaisemaa. Kuulemma näköalapaikalle on jotenkin vaikea löytää, mutta me osuimme siihen oikeastaan ihan saman tien, kun nousimme ylös kalliolle.

Näkymä Klassarinkalliolta. Ruskaa ei näy tässä kohtaa mainittavasti, vaikka oli sitäkin. Aika moni kalliolla kasvava pieni puu myös näytti kuivahtaneen hengiltä menneen kesän aikana. Tuollaisia ruskistuneita näreitä törötti siellä täällä.

Yritimme ottaa edustavaa kuvaa Ruusta kallion laella kivikasan luona.

Onneksi ensin edustuskuvat ja sitten vasta mullassamylläily. Ruu löysi jonkin houkuttelevan hajuisen kolon ja päätti kaivautua maan alle. Mitä lie myyriä haki. Lopputuloksena oli hyvin kurainen kuono. (Krotti kuvasi.)

Ilta-auringon viisto valo oli erityisen kaunista puiden lomasta metsän pohjalle siivilöityessään. Suosikkiosuuteni reitin varrella taisikin olla laskeutuminen Klassarinkalliolta hämyiseen, korpimaiseen painanteeseen, jonka kumpuilevia syvänvihreitä sammalmättäitä auringonsäteet kultasivat. Korppien ronkunta kiiri hiljaisessa metsässä.

Maastonmuotoja on vaikea vangita kameralla, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tämä rinne oli miellyttävä.

Painanteen jälkeen edessä oli taas pieni nousu seuraavalle mäelle.

Mielestäni yksi maailman kauneimmista väreistä on metsänpohjanvihreä. Siinä silmä lepää.

Myös Saarilammen maisemat olivat mainiot. Pidimme evästaukoa lammen rannassa tulentekopaikalla auringon laskiessa. Lammen vesi oli aivan tyyni ja peilasi hienosti taivasta. Nuotion äärellä oli saapuessamme vain yksi seurue, joten mahduimme hyvin sekaan. Loppupuolen evästauostamme olimme nuotiopaikalla keskenämme. Mikäs siinä oli eväitä grillatessa ja illasta nauttiessa.

Kaunis Saarilampi tyynenä ja leppoisana.

En tiedä, miksi kuvasin yksinäisen kasvisnugetin, enkä koko kasaa, mutta tällä mennään. Yritän löytää vaihtoehtoisia nuotioretkikelpoisia eineksiä, kun perinteinen makkara vähän tympii. Nugetit pääsivät jatkoon.

Toisen retkiseurueen husky Manu menetti grillimakkaransa Ruulle. Ei tuntunut juurikaan piittaavan.

Kun aurinko painui mailleen, läksimme kohti parkkipaikkaa. Viimeinen kilometri kuljettiin hiljalleen hämärtyvässä metsässä. Hippiäiset piiskuttivat ylhäällä kuusten oksistossa. Yleensä päiväretkillä juuri nämä viimeiset hetket ennen illan pimentymistä ovat parhaita. Maiseman värit vaihtuvat, syvenevät ja lopulta himmenevät hämärään. Ilma viilenee. Metsä muuttuu jotenkin salaperäiseksi, sadunomaiseksi.

Lampi oli taivaan peili.

Tällaisissa olosuhteissa otetut kuvat voisi sujuvasti kääntää nurin päin, eikä ihan heti välttämättä edes huomaisi, että vesi ja taivas ovat vaihtaneet paikkoja. (Tämäkin kuva on Krotin ottama.)

 Hämärtyvässä metsässä lammen rannalla Ruu näytti hetken melko ylväältä ja syvälliseltä.

... mutta sitten se huomasi kiinnostavan puunjuuren ja meni ihan pöhköksi.

Ruu jaksoi kuin jaksoikin kävellä koko kierroksen, eikä saanut edes mitään hepuleita retken aikana. Perillä autossa se heittäytyi aika pian nukkumaan. Horisontti oli vielä vaaleanpunainen, kun läksimme Nuuksiosta. Retkipäivästä jäi oikein mukava fiilis, ja oli tosi kivaa päästä viimein tutustumaan ihanaan pikkukoiraan.

Tämä lokakuu on virrannut ohi hurjaa vauhtia. Olen nauttinut syksyn huumaavan kauniista väreistä, sateen tuoksusta, sienestyksen riemusta, kotipiirin lintujen tarkkailusta ja siitä, kuinka kirpeiden aamujen ja ensimmäisten lumihiutaleiden myötä ajatukset ovat jo rientäneet eteenpäin kohti tulevaa talvea.

Bloggaaminen on vähän jäänyt opiskelun jalkoihin, mutta tässäpä sitä viimein taas ollaan. Kekrijuhlien valmistelu pitää kiireisenä, mutta enköhän palaile pian kirjoittelemaan sadonkorjuusta ja siitä kauniin kaihoisasta tunnelmasta, jonka marraskuu aina tuo tullessaan.

Lintujen siivillä, puiden lehdissä

Tänään aamukahvilla istuskellessani näin talitiaisen lennähtävän keittiön ikkunalaudalle. Pieni pää kääntyili vilkkaasti, kun tintti kurkki sisälle ja koputteli nokallaan ikkunanpieltä. Pikkulinnun koko olemus oli täynnä juuri sitä nimenomaista uteliaisuutta, joka vaikuttaa tinteille kovin tyypilliseltä.

Syksyllä siitä tuntuu tulevan aivan ylitsepursuavaa, kun tintit valmistautuvat talveen. Tiasparvet kiertelevät, hyörivät ja pyörivät, kurkistavat joka koloseen ja pujahtavat, minne mahtuvat. Varhain aamulla voi herätä hiljaiseen koputukseen ikkunan takaa - tiainen siellä tutkii, pääsisikö ehkä sisään, löytäisikö ravintoa tai suojapaikan lähestyvien pakkasten varalle.

Tiaisten mielenkiintoiset syyspuuhat ja vuodenajan vaihtuminen toivat joskus päähäni hassun, runollisen ajatuksen, jolla leikittelen edelleen aina syksyisin. Mitäpä jos se ei menekään niin, että syksyn tulo tuo tintit pihapiiriin hääräilemään, vaan entäpä, jos tiaiset itse tuovatkin syksyn saapuessaan kurkistelemaan ja kopsuttelemaan nurkillemme? Jospa tienoota tutkiva tiaisparvi levittää syksyä mukanaan joka pihaan ja pensaaseen, koloon ja rakoseen, kaikkialle, mihin niiden utelias katse vain osuu? Jospa ilmaan hiipii syksyn kuulaus, kun tyhjää lintulautaa toiveikkaasti mittaileva talitintti toteaa "tsi tsi tyh" ja katsahtaa pikaisesti taivaalle - ja seuraavana aamuna maa on kuurassa?

Tämä kummallinen ajatusleikki kumpuaa siitä, kuinka olen tottunut kokemaan vuodenaikojen vaihtumisen lintujen kautta. Kesä päättyy muuttolintujen lähtiessä, mutta syksy alkaa, kun syyslinnut - ne kaikki, jotka viettävät talvensa ihmisasutuksen tuntumassa - valtaavat maiseman eloisalla puuhastelullaan ja täyttävät sen tyhjyyden tunteen, jonka muuttolintujen lähtö aiheuttaa.

Marjalintujen vaellus on sekin näissä mielikuvissa vahva merkki vuodenaikojen vaihtumisesta. Kun tilhet saapuvat, niiden siivillä saapuu myös hiljalleen hiipivä alkutalvi. Tänä vuonna se ei päde. Tilhet pölähtivät tänne kesäisen lämpimien syyspäivien ja ruskan värien keskelle, eikä talvesta näy vielä merkkiäkään. Oli hassua havahtua ensimmäisen tilhiparven helinään aivan leppeän lämpöisenä päivänä ja nähdä, kuinka nuo lumipyryn linnuiksi mieltämäni pohjoisen papukaijat kieppuivat punalehtisen pihlajan latvuksessa.

Eihän tilhien vaellus toki noudattele niinkään säätä tai vuodenaikoja, vaan marjojen saatavuutta, joten ne voivat hyvinkin saapua tänne rannikolle hyvin varhain syksyllä tai vasta myöhään talvella, jos pihlajan sato niin sanelee. Harvoin niitä kuitenkaan kohtaa tällaisissa puitteissa.

Ruskan värit leiskuvat juuri nyt päätähuimaavan kauniina. Ne suorastaan vaativat kantamaan kameraa mukana kaikkialle ja pysähtymään tuon tuostakin taltioimaan hetkiä syksyn väriloistosta. Olen ottanut räspyjä matkalla yliopistolta torille, matkalla kotoa kadun yli ystävän luokse kahville ja matkalla metsikön läpi bussipysäkille.

On ollut vähällä, etten olisi noussut bussista kesken matkaa voidakseni seisoskella hetken kullanhehkuisten vaahteroiden alla, mutta valitettavasti olin lähtenyt liian viimetingassa liikkeelle, joten en joutanut. Koskaan ei pitäisi lähteä niin viimetingassa, ettei jouda pysähtymään hetkeksi luonnon ihmeiden äärelle!

Multaa ja mukuloita -blogin Piparminttu kutsui minut mukaan Syksyn sävyt -haasteeseen, jossa tarkoituksena on tehdä blogijulkaisu tai jakaa kuvia itselleen rakkaimmista syksyn sävyistä ja haastaa vuorostaan muita bloggaajia tekemään saman. Kiitän! Haasteen aloitti Tiiu Puutarhahetki-blogista, ja sen myötä onkin päässyt selailemaan tosi paljon ilahduttavia syyskuvakattauksia.

Päätin ottaa haasteen saman tien vastaan ja kerätä tähän postaukseen kaikki suosikkini viime päivinä räpsimistäni ruskakuvista. Homma oli haastavaa vain niiltä osin, etten meinannut millään osata poimia valtaisasta kuvatulvastani parhaita, sillä minulle rakkaimpia syksyn sävyjä ovat oikeastaan kaikki syksyn sävyt.

Vaikka helpoiten huomio kiinnittyykin juuri puiden leimuaviin latvuksiin, ihastuttavia värejä löytyy myös muun muassa metsän pohjalta sienten lakeista, rahkasammalista, marjoista ja varpujen lehdistä. En ole kuitenkaan kuvannut niitä kovin paljoa tänä syksynä, joten ajattelin keskittyä nyt pääasiassa puiden ja pensaiden väriloistoon, jota olen dokumentoinut sitäkin enemmän.

Mainioita syksyisiä värejä tarjoavat tietysti myös puutarhan viimeiset kukkijat, kuten samettikukat ja kehäkukat viljelylaatikoillamme ja krassit parvekepuutarhassa, sekä mainiot kurpitsat. Tähän postaukseen valitsin kuitenkin vain parhaat ruskan sävyt, joita olen viimepäivinä taltioinut Turun urbaaneissa maisemissa.

Ruska-asuiset puut ja maahan pudonneet lehdet ovat siitä mukavaa kuvattavaa, että ne näyttävät joka säällä tosi kauniilta. Pilvisen harmaassa maisemassa huomio kiinnittyy suoraan itse asiaan muun väripaletin jäädessä hyvin pelkistetyksi, ja auringonpaisteessa lehdet loistavat aivan käsittämättömän värikylläisinä.

Kuvia selaillessani huomasin kuitenkin, että minulla on selkeästi taipumus suosia erästä tiettyä tapaa dokumentoida syksyn väriloistoa. Siinä olennaista on ilta-auringon valo, sininen taivas ja kuvakulma alaviistosta kohti latvusta. Hyvänä esimekkinä toimivat seuraavat kolme kuvaa, joissa asettelukin on jokaisessa sama:

Hauskaa, eikö? Maahan pudonneita lehtiä puolestaan kuvaan useimmiten niin, että omat kenkäni näkyvät myös kuvassa. Tykkään kyllä muutenkin ottaa alaraaja-selfieitä, joten tässä ei ole sinänsä mitään spesiaalia.

Juuri nyt olen kyllä aivan erityisen hyvilläni näistä kuvista, sillä minulla on niissä "uudet" kengät, joista pidän kovasti. Oikeasti nämä saappaat on siis ostettu jo vuosikausia sitten, ja olen käyttänyt niitä aiemminkin vähän aikaa, mutta viime vuosina ne ovat olleet lähinnä mamin käytössä ja sittemmin myös jonkin aikaa varastossa keräämässä pölyä. Kun pari viikkoa sitten siivosimme kaappeja vanhempieni luona, nämä tulivat vastaan ja sain viedä ne mukanani. Olen niin tyytyväinen!

Hyviä kenkiä tuntuu olevan hirveän vaikea löytää kaupoista. Ostin alkuvuodesta hienot nahkasaappaat, joiden ajattelin olevan ehkä käytössäni joka kelin kenkinä ainakin seuraavat viisi vuotta, toivottavasti pidempäänkin, mutta ne alkoivat hajota ennen kuin kevätkään ehti koittaa. Harmitti vietävästi. Olen valmis sijoittamaan satasia kenkiin, kunhan ne sitten ovat todella sen arvoiset. Mielestäni mitkään kengät eivät kyllä saisi mennä rikki vuodessa. Se on aivan kohtuutonta.

Onneksi nämä vanhat kivat saappaat tulivat sitten vastaan kaappimylläjäisten myötä, eikä mami enää kaivannut niitä. Vaikkeivät nämä nyt ajakaan aivan samaa asiaa kuin ne viime talvena ostamani olisivat teoriassa voineet ajaa, niin ovatpahan sentään jossain määrin kelikelpoiset, tosi mukavat jalassa, eivätkä ainakaan kovin heikkoa tekoa, kun ovat kerran jo pysyneet käyttökunnossa kaikki nämä vuodet. Vähän vahaa pintaan ja uudet nauhat, niin kyllä kelpaa.

En nyt taida suoraan lähettää tätä Syksyn sävyt -haastetta eteenpäin kellekään, mutta heitän sen jälleen ilmaan. Jos inspiroiduit tästä, ota koppi! Haaste on kiertänyt jo jonkin verran puutarhablogeja. Voisikin olla mielenkiintoista nähdä enemmän muiden luontobloggaajien ja kuvafiilistelijöiden postauksia aiheesta.

Osaatteko te nimetä suosikkejanne syksyn sävyistä?

Syksyinen maatilaseikkailu

Syyskuun puolivälissä oli taas Osta tilalta! -päivä, joka houkutteli lähtemään pienelle seikkailulle lähiseudun maatiloille. Tapahtuman myötä yleisö pääsee tutustumaan ruuantuottajiin ja maatilojen toimintaan sekä tekemään suoramyyntiostoksia, mikä on tietysti mukavaa. Lähdimme reissuun porukalla Turusta Salon suuntaan ja koukkailimme tilalta tilalle. Aika monessa paikassa oltiin käyty jo viime vuoden Osta tilalta! -päivänä, mutta samoissa kohteissa teki mieli vierailla uudestaankin.

Röh!

Päivän ensimmäinen pysähdys oli Merivuoren puutarhan vihannespuoti Piikkiössä. Edullisia paprikoita ja tomaatteja kannatti ostaa isommat satsit. Merivuoren puutarhapuoti on auki muulloinkin, joten siellä olisi hyvä pistäytyä, jos sattuu liikkumaan lähistöllä otolliseen aikaan.

Merivuoressa myytiin myös taimia.

Paimiolaisella Perkkiön tilalla paitsi lampaat myös siat saavat olla ulkona laitumilla, mikä on nykyään erittäin harvinainen näky. Tilalla myydään lihan ja villatuotteiden ohella viiriäisenmunia, ja niitä ostin paketin. Toveri Krotti hankki jo valmiiksi pakkaseen ensi kevättä varten lampaanlihaa - onhan se mukavampi ostaa suoraan tuottajalta, eikä tarvitse sitten pääsiäisen aikaan haeskella kaupoista. Olennaisinta tällä pysähdyksellä oli kuitenkin päästä näkemään metsälaitumella rymyävät siat. Saimme myös heitellä niille omenoita.

Siat olivat isoja ja aika pelottavia, vaikka toki myös hauskoja.

Lampaat lepäilivät sen verran kaukana, ettei niitä päässyt rapsuttamaan.

Perkkiössä on myös ankkoja.

Vierailimme toisellakin lihantuottajalla, Salmensuun tilalla, koska tilan tuoreet erikoismakkarat houkuttelivat porukan makkaransyöjäosastoa. Lähti sieltä yksi pihvipakettikin mukaan. Paikka on myös ihan kiva. Hauska pörröinen vahtikoira tuli heti tervehtimään, kun saavuimme, ja myös tilan kissat pyörivät nurkissa ja olivat paijattavissa.

Salmensuun vahtikoira vahti valppaasti.

Matka jatkui Karunasta Sauvoon Kamparsin luomutilalle, jonka tunnelmallisesta tilapuodista shoppailtiin muun muassa juustoja ja kananmunia. Pihapiirissä on kanatarha, ja jäimme hetkeksi syöttämään kanoja, kunnes sadekuuro paimensi eteenpäin.

Kamparsin puodin sisustus henkii menneen ajan tunnelmaa.

Wanhan Liesniemen tila oli uusi tuttavuus, jossa emme olleetkaan käyneet viime vuoden Osta tilalta! -päivänä. Paikka osoittautui kiehtovaksi, sillä siellä on asuttu jo keskiajalla. Liesniemen entisestä kartanolinnasta on jäljellä enää holvikellari, jota saa nykyään vuokrata juhlapaikaksi. Tutustuimme uteliaina paikkoihin, ja isäntä olisi voinut selostaa tilan historiasta vaikka koko päivän. Saimme kupposet kahvia ja palat omenapiirakkaa. Ostimme kurpitsoita ja hunajaa.

Myynnissä oli myös hunajakennoja, jollaisia olen nähnyt joillain videoilla syötävän ja luullut kyseessä olleen jonkinlaisen erehdyksen - eihän hunajakennoa voi syödä! Kyselinpä siis niistä, ja ilmeni, että ne on nimenomaan tarkoitettu syötäväksi. Tarjolla oli enää vanhoja kennoja, joissa hunaja oli jo kiteytynyt, mutta sen johdosta ne olivatkin edullisia. Ostin sitten yhden ja testasin heti. Voi elämä, miten hyvältä se maistui! Olisin voinut syödä koko kennon yhdeltä istumalta, mutta olen menestyksekkäästi säästellyt sitä ja edelleen on kolmasosa jäljellä.

Wanhan Liesniemen keskiaikaiseen kellariin laskeudutaan isoja kiviportaita.

Liesniemen jälkeen saavuimme Saloon ja käväisimme Viurilan kartanon sadonkojuumarkkinoilla. Oli hauskaa nähdä hulppeaa kartanoa sisältä päin, mutta myyjäisissä oli aika vähänlaisesti mitään kiinnostavaa. Vanha tuttumme Karviaisten tila oli kyllä myymässä Voimapapu-tuotteitaan, mutta oli kyllä hauskempaa, kun viime vuonna itse tilalla pääsi käymään. Ostimme toki markkinoilta myös yhden valkosipulin, kun sattui olemaan ostoslistalla ja tulemaan vastaan.

Viurilan sali oli koristeltu kivasti.

Maatilakierroksen päätteeksi menimme vielä käymään isosiskoni perheen luona, missä grillailimme ja kokkailimme vasta ostamiamme herkkuja. Pääsimme myös keräämään sieniä heidän metsäpläntiltään ennen kuin oli aika lähteä takaisin Turkuun.

Päivä oli oikein mainio. Toivottavasti Osta tilalta! -tapahtuma järjestetään taas ensi syksynä.

Parvekepuutarhan kesäiset syystunnelmat

Syksy etenee, mutta parvekepuutarhassamme on yhä oikeastaan kesä. Kun aurinko paistaa, partsilla on helposti hellettä. Lasitettu parveke pitää lämmön kivasti myös öisin. On kyllä vähän hassua puuhailla yhä melkoisen kesäisiä puutarha-askareita, vaikka ulkona puiden lehdet jo punertuvat ja viileä tuuli puhaltaa. Ihaninta on ehkä kesäisen lämpöinen tuoksu, joka parvekkeella vallitsee aurinkoisina päivinä. On myös mukavaa, että satokausi jatkuu pitkään.

Kaunis musta tomaatti 'Indigo Rose' on ilahduttanut meitä sadollaan.

Tomaatteja kypsyy mukavasti. Tänä kesänä satoa on saatu kerätä huomattavasti enemmän kuin viime vuonna, jolloin otimme oikeastaan kaikki tomaatit alas yhdellä kertaa vähän puoliraakoina lokakuun lopulla ennen kasvuston raivausta. Katsotaanpa, miten pitkään nämä vielä tuottavat uusia hedelmiä. Olen jostain syystä tosi innoissani tomaattien kasvatuksesta, vaikken voi edes itse maistella niitä sellaisenaan allergian takia. Jotenkin ne ovat vain niin kivan näköisiä ja tuoksuisia - ja vieläpä suhteellisen helppohoitoisia ja hyvin parvekkeellamme viihtyviä. Jos jotain jää säilöttäväksi, kokeilen syödä niitä sitten prosessoituna.

Amppelitomaatti 'Hundreds & Thousands' kärsi kuivuudesta, mutta tekee silti nättejä pikkuisia tomaatteja.

Paprikat ovat myös tuottaneet satoa, vaikka niiden kiusana onkin ollut hurjasti kirvoja. Alkukesällä pääsimme kirvoista kyllä hetkeksi kokonaan eroon, kun onnistuin pesemään suuren osan pois, ja sen jälkeen saapuivat leppäkertut hoitamaan loput. Loppukesällä ongelma kuitenkin palasi. Leppäkerttuja näkyi enää satunnaisesti, eikä isoa kasvustoa ollut kovin helppo pestäkään. Niinpä annoimme periksi ja päätimme vain katsella, miten tilanne etenee.

Syyskuun lämpimillä säillä paprikoiden ympärillä lenteli usein ampiaisia, ja oletan niiden tulleen napsimaan kirvoja. Ampparit vaikuttivat kuitenkin aika tehottomilta saalistajilta, joten olin lähinnä harmissani niiden käynneistä. En nimittäin tykkää yhtään olla näin pienessä suljetussa tilassa ampiaisten kanssa. Puutarhahommat pitikin sitten hoitaa pitkälti iltahämärällä, ampiaisten nukkumaanmenoajan jälkeen. Nyt amppareita ei ole enää juuri näkynyt. Kirvoja on edelleen, mutta odottelemme, että viimeiset paprikat kypsyvät ennen kuin tuhoamme kasvuston.

Kirvojen riivaama paprika syyskuisena sadepäivänä.

Vesimeloni näytti alkuun menestyvän ihan hyvin. Yksi meloni kehkeytyi ja alkoi kasvaa, mutta jossain vaiheessa sen kasvu vain loppui. Lehtiä alkoivat jäytää jotkin tuhoötökät. Odottelimme kuitenkin vielä, josko meloni kasvaisi edes hiukkasen isommaksi. Sitten lopulta, kun keräsimme tämän ainokaisen vesimelonin, se olikin sisältä pitkälti ontto ja kuivettunut. Ilmeisesti olisi pitänyt kastella enemmän. No, tämä oli joka tapauksessa mielenkiintoinen kokeilu.

Olipa kerran vesimeloni. Sen pituinen se.

Köynnöskrassit ja ruusupelargonit kukkivat edelleen kauniisti. Krassi on vuodesta toiseen kestosuosikkini parvekepuutarhan kukkasista. Olen myös hyvilläni pelargonien hankkimisesta. Toivottavasti onnistumme saamaan ne talvehtimaan. Pitää seurata lämpötiloja ja toimittaa kasvit ajoissa johonkin kelvolliseen talvetuspaikkaan. Parvekkeella ne tuskin pärjäävät, sillä talvipakkasilla siellä voi olla yhtä kylmä kuin ulkona. Meillä sisällä asunnossa lienee puolestaan liian lämmintä. Pystyvätkö pelargonit talvehtimaan pimeässä kellarissa?

Ah, ihana köynnöskrassi! Muutamat siniset lobeliatkin vielä sinnittelevät.

Ostimme kauniit 'Prince Gustav' -ruusupelargonit keväällä Lahden puutarhamessuilta. Hyvä hankinta.

Mehikasvien talvettamista pitäisi myös funtsia. Parina menneenä talvena miltei kaikki parvekepuutarhamme mehikasvit ovat nimittäin kuolleet. En tiedä, onko syynä ollut liiallinen kosteus ennen talven tuloa, yksinkertaisesti kylmyys vai jokin ihan muu. Ehkä kellarissa talvehtiminen voisi sopia niille. Parvekkeelle niitä ei ainakaan kannata jättää talveksi.

Keijukaispuutarha on pysynyt tänä kesänä hyvin kuosissa. Maksaruohojen kukinta oli nättiä, ja toivoisin todella, että saisimme ne selviämään talvesta ja kukkimaan taas ensi kesänä. Olisi mukavaa, jos keijukaispuutarhaa ei olisi tarpeen rakentaa keväällä uudestaan, vaan sen voisi vain nostaa esille talvisäilöstä.

Nyt kaikki mehikasviasetelmat ovat vierekkäin pöydällä, jotteivät ne unohdu mihinkään nurkkaan talveksi. Myös yrttiruukku on esillä. Se pitäisi tyhjentää ja putsata.

Minua hiukan nolottaa se, miten vähän olen menneen kesän aikana ottanut valokuvia parvekkeelta ja kirjoitellut puutarhakuulumisia blogiin. En oikein tiedä, mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutta ainakin yksi syy lienee se, että olen tehnyt puutarha-askareita aika paljon iltasella, jolloin valo ei ole enää riittänyt kuvaamiseen. Kesällä oli niin helteistä, ettei päivällä auringonpaisteessa yksinkertaisesti tehnyt mieli hengailla partsilla kovin paljoa. Toinen syy lienevät ne ampiaiset, joiden takia en myöskään syyskesän aikana oleillut parvekepuutarhassa päivisin juurikaan, vaikka olisinkin ollut kotosalla valoisaan aikaan.

No, kuulumisia olisin toki voinut kirjoittaa vähemmilläkin kuvilla. Jostain syystä kuitenkin huomioni keskittyi ihan puolivahingossa viljelylaatikoihin, joista höpöttelin kesän mittaan enemmän, ja parvekepuutarha jäi vähän varjoon. Aion kuitenkin tehdä taas talven tullen jonkinlaisen satosummauskoosteen, joten samalla voin sitten käsitellä muutenkin kesän kulkua ja jakaa juttuja, jotka ovat jääneet mainitsematta. Ehkä arkistoista löytyy vielä muutama satunnainen kuvakin, joita en ole vielä tullut julkaisseeksi.

Parvekeviidakko on edelleen viidakko, vaikka syksy ja kuivuus ovat verottaneet vehreyttä.

Onko teillä vinkkejä pelargonien talvettamiseen?

Kuukausikollaasi 9/2018

Minä niin pidän syksystä! Oli mukava syyskuu sairasteluista huolimatta, ja odotan innolla, mitä lokakuu tuo tullessaan. Opiskelut pitävät varmaankin kiireisenä, mutta toivon, että saisin järjestettyä itseni vähintäänkin pariksi päiväksi retkelle jossain välissä. Sienestys-, sadonkorjuu- ja säilömispuuhat myös jatkuvat. Kekriä meillä vietetään vasta marraskuun ekana viikonloppuna, joten viljelyaskareiden loppuun saattamisella ei ole vielä kiire. Väsätessäni tätä kuukausikollaasia syyskuulta, huomasin, etten ole kuvannut kuukauden aikana kovin paljoa. Olipahan sitten ainakin helppo noukkia kuvat kollaasiin.

Sienestystä | Parvekepuutarhan satoa | Maatilakierroksella Osta tilalta! -päivänä | Uudet vaellussaappaat | Telttaretkellä Teijossa | Rapujuhlat | Muinaistuli-ilta isosiskon luona pihatalkoiden päätteeksi | Linturetkeilyä | Viljelylaatikoiden kukkaloistoa

#kuukausikollaasi #kollaasihaaste